fbpx

JIPPO on kiinnittänyt tärkeän palasen joukkueeseensa kaudelle 2023, kun ykkösmaalivahtina päättyneellä kaudella toiminut Pyry Piirainen (22) kirjoitti nimensä vuoden mittaiseen jatkosopimukseen. Jatkopäätös ei ollut kotkalaislähtöiselle kassarille vaikea.

– Hyvät fiilikset jatkosta, ja odotan jo malttamattomana, että pääsen taas pelaamaan! Kävimme jo hyvissä ajoin ennen kauden loppua (päävalmentaja) Sami Okkosen kanssa keskusteluja ensi kaudesta, eikä minulla ollut mitään syytä olla jäämättä JIPPOon. JIPPOn toimintaympäristö ja tavoitteet vastaavat kaikkea sitä, mitä itse haluan, joten uuden sopimuksen tekeminen oli helppo päätös, Piirainen toteaa.

Edellisinä kausina KTP:n kakkosmaalivahtina enimmäkseen penkkiä kuluttanut, mutta kolme Ykkösen ottelua ja yhden liigaottelun torjunut Kotkan Nappuloiden kasvatti saapui viime talvena JIPPOon hakemaan nostetta uralleen. Piirainen torjui lopulta kaikissa joukkueen otteluissa kalenterivuoden aikana, johon mahtui 25 esiintymistä Kakkosessa, kolme Suomen Cupissa ja liuta harjoitusotteluita päälle. Piirainen pelasi vakuuttavasti läpi kauden, johon mahtui mm. useita torjuttuja rangaistuspotkuja ja yhdeksän nollapeliä Kakkosessa.

– Kausi oli niin joukkueelle kuin minulle henkilökohtaisestikin menestys, vaikka päätavoitteemme jäikin saavuttamatta. Joukkue kasvoi todella paljon kauden aikana, eikä varmasti kovin moni ulkopuolinen uskonut ennen kauden alkua meidän taistelevan noususta viimeisessä pelissä. Omalta osaltani kausi meni vähintään niin hyvin kun toivoin. Pääsin pelaamaan paljon, ja kehityin niin taidollisesti kuin henkisestikin valtavasti. Itseluottamukseni oli loppusyksystä aivan tapissa, ja se johtikin kauden parhaimpiin suorituksiin viimeisissä otteluissa, Piirainen kertoo.

 

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=nbqwfFT4x8s[/embedyt]

 

Neljän nuoren sopimus jatkuu

 

Piiraisen lisäksi JIPPOssa jatkavat varmuudella Topi Kela, Remu Koikkalainen ja Niklas Sottinen, joiden vuosi sitten allekirjoittamat sopimukset kattavat ensi kaudenkin, sekä vasta 15-vuotias Eemil Tanninen, jonka syksyyn 2024 kestävästä sopimuksesta uutisoitiin elokuussa.

LehPa-taustainen toppari Topi Kela (18) vaihtoi JIPPO-paitaan kaudella 2018, ja debytoi 2019 seuran B-juniorijoukkueessa, jossa hän nousi avainpelaajaksi kahden seuraavan kauden aikana. Kela nousi miesten edustusjoukkueeseen vuosi sitten, ja sai hyvin peliaikaa ja onnistumisia jo harjoituskauden otteluissa keväällä. Pikajuoksijataustainen pallovarma toppari pelasi Kakkosen sarjakauden aikana lopulta 20 ottelua, joista 17 avauskokoonpanossa. Nuorukainen sai tulokaskaudellaan tililleen ensimmäisen maalinsa edustusjoukkueessa puskettuaan alkukaudesta kulmapotkun verkkoon kotiottelussa FC LaPaa vastaan ja ensimmäisen ulosajonsa rikottuaan alimpana pelaajana syksyllä PeKan vieraana.

Maalivahti Remu Koikkalainen (18) on Savonlinnan Työväen Palloseuran kasvatti, joka debytoi STPS:n miesten edustusjoukkueessa Kolmosessa jo 15-vuotiaana.  Koikkalainen siirtyi JIPPOon kaudeksi 2021 pelaten ensimmäisellä kaudellaan B-junioreiden ykkösmaalivahtina. Nyt päättyneellä kaudella Koikkalainen kiritti Piiraista edustusjoukkueen harjoituksissa ja toimi varamaalivahtina neljässätoista JIPPOn Kakkosen ottelussa kesällä ja syksyllä oltuaan kevätkaudella sivussa loukkaantumisen vuoksi. Hän pelasi heinä-syyskuussa kaikkiaan neljä Kolmosen ottelua farmijoukkue LehPan paidassa.

Keskikenttäpelaaja Niklas Sottinen (19) on JIPPOn oma kasvatti, joka toimi kaudella 2021 seuran B-juniorijoukkueen kapteenina. Sottinen pelasi päättyneellä kaudella 16 Kakkosen ottelua, joista kolmessa hän oli avauskokoonpanossa. Fyysisiä kontakteja kaihtamaton keskikenttäpelaaja kirjautti tililleen neljä varoitusta, joiden myötä hän oli kertaalleen pelikiellossa korttitilinsä täytyttyä. Sottinen onnistui kevään Suomen Cupissa maalinteossa viimeisteltyään yhden osuman JIPPOn 0-4-voitossa Niemisen Urheilijoista. Hän pelasi kauden aikana myös kolme Kolmosen ottelua farmijoukkue LehPassa.

Hyökkäävissä rooleissa keskikentällä ja hyökkäyksessä viihtyvä Eemil Tanninen (15) pelasi viime kevätkaudella 13 ottelua B-junioreiden SM-karsintasarjaa tehden viisi maalia ja syyskaudella kuusi ottelua B-junioreiden Ykköstä tehden kaksi maalia. Suomen U16-maajoukkueen vakiokokoonpanoonkin noussut Tanninen debytoi miesten tasolla ja JIPPOn edustusjoukkueessa tultuaan elokuussa vaihdosta sisään vierasottelussa FC LaPaa vastaan, ja sai sen jälkeen peliminuutteja vaihdosta myös syyskuun kotiottelussa PKKU:ta vastaan.

Lisää sopimusuutisia on luvassa aivan pian, joten kannattaa seurata aktiivisesti JIPPOn somekanavia ja nettisivuja!

 

Sopimustilanne 2023

 

Päävalmentaja: Sami Okkonen

Pelaajat (5): Topi Kela, Remu Koikkalainen (mv), Pyry Piirainen (mv), Niklas Sottinen, Eemil Tanninen

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen