fbpx

JIPPO vahvistuu mieluisalla paluumuuttajalla, kun hyökkääjä Toni Tahvanainen (30) on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen seuran kanssa. JIPPO:ssa Ykköstä kausina 2010-2014 pelannut ilomantsilaisen FC Pogostan kasvatti edusti seuraa viimeksi Kakkosen kaudella 2019.

– Hyvä fiilis sopimuksesta! Tuon JIPPO:on kaudelle 2022 kokemusta, johtajuutta, rauhallisuutta, taistelutahtoa, huumoria sekä huonoja vitsejä. Tavoitteenani on jatkaa hyvää maalivirettä viime kaudesta sekä auttaa joukkuetta pääsemään asetettuihin tavoitteisiin. Mielestäni joukkueen tavoitteeksi kuuluu laittaa sarjan voitto ja nousu. Toivon, että Joensuuhun saataisiin futisbuumia, ja fanit löytäisivät tiensä katsomoon. Totta kai pyrimme myös joukkueena antamaan yleisölle kokemuksia koko rahan edestä, Tahvanainen lupaa.

– Opiskelen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineenani liikuntapedagogiikka, eli minusta olisi tarkoitus valmistua liikunnan- ja terveystiedon opettaja. Nyt käynnissä oleva neljäs vuosi on sisällöltään sellainen, että opiskelu toisella paikkakunnalla onnistuu. Toki läsnäoloa vaaditaan jonkin verran edelleen, joten aivan kaikkiin harjoituksiin en välttämättä pääse ennen huhti-toukokuuta, Tahvanainen kertoo.

Myös JIPPO:n päävalmentaja Sami Okkonen on tyytyväinen sopimukseen. Hän näkee Tahvanaisen vahvistavan joukkuetta niin kokemuksellaan, koppipelaajana kuin pelillisellä tasollaan ja taidoillaan.

– Haluamme joukkueeseen joensuulais-/pohjoiskarjalaistaustaisia pelaajia, ja tarvitsemme myös kokemusta. Toni ei tuo kokemusta pelkästään ikänsä puolesta, vaan myös sen puolesta, että hän tuntee JIPPO:n, ja pystyy viemään soihtua eteenpäin nuorille pelaajillemme. Hän on räiskyvä persoona, joka tuo varmasti koppiimme sellaista meininkiä, jota uudistunut joukkueemme tarvitsee. Hän tuo tekemisen meininkiä, eikä ujostele sanoa omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Toni on myös erittäin hyvä jalkapalloilija, jolla on tilillään reilusti toistasataa peliä Ykköstä ja monta kymmentä peliä liigaa. Hän on kolmekymppisenä pelaajana hyvässä iässä, ja pitänyt itsensä kunnossa. Todella hyvä vahvistus myös pelillisesti, Okkonen hehkuttaa.

 

“Opiskelut ovat vuodesta 2018 olleet ykkösprioriteetti elämässäni”

 

Tahvanainen siirtyi aikoinaan FC Pogostasta JIPPO:n junioreihin, ja debytoi edustusjoukkueessa Ykkösen kaudella 2010. Mies pelasi kausien 2010-2014 aikana punapaidassa 95 Ykkösen ottelua tehden 13 maalia. JIPPO:n pudottua sarjaporrasta alemmas kaudeksi 2015 Tahvanainen siirtyi AC Ouluun, jossa mies osui maalipuiden väliin viidesti. Matka jatkui kuitenkin seuraavalle kaudelle Jyväskylään ja JJK:hon, jota Tahvanainen oli auttamassa liiganousuun neljällä maalillaan. Veikkausliigakaudella 2017 Tahvanainen oli JJK:n joukkueessa aiempaa pienemmässä roolissa, mutta onnistui iskemään yhden liigamaalin. Kaudeksi 2018 ilomantsilainen palasi Ykköseen ja AC Ouluun, jossa hän iski kolme maalia pelaten enimmäkseen laidalla.

Jyväskylään opintojensa vuoksi palannut Tahvanainen liittyi Kolmosen kauteen 2019 valmistautuneen FC Blackbirdin riveihin, mutta värvättiin alkukesästä paikkaamaan loukkaantumisista johtunutta hyökkääjävajetta JIPPO:on. Muutaman ottelukierroksen kestäneen sopeutumisjakson jälkeen Tahvanainen sai juonen päästä kiinni, ja toi maaleillaan joukkueelle voitot niin Lahden Reippaasta kuin PEPO:stakin. Jälkimmäisessä voitto-ottelussa mies sai kuitenkin tällin, joka tiesi tarkempien tutkimusten jälkeen parin kuukauden mittaista sairauslomaa. Vammasta toivuttuaan Tahvanainen ei päässyt enää syksyn aikana aiempaan vireeseensä.

– Kaudesta 2019 muistan intohimoisen valmentajan Jussi Leppälahden ja sen, kuinka lähellä se ykkössija sarjassa oli. Omalta osaltani kausi oli haastava ja erittäin turhauttava. Kyllä siitä hampaankoloon jäi hieman harmitusta, Tahvanainen myöntää.

Toni Tahvanainen JIPPO-paidassa kaudella 2019. Kuva: Marko Pennanen

 

Kaudella 2020 Tahvanainen halusi keskittyä hieman enemmän opiskeluun, ja aloitti kauden FC Blackbirdissa. Mies pyssytti kuudessa kesä-heinäkuun aikana pelaamassaan ottelussa kahdeksan maalia, mutta sitten Kolmonen sai jäädä. Tahvanainen solmi elokuussa loppukauden mittaisen sopimuksen Ykkösen sarjapaikastaan taistelleen MP:n riveihin. Peliaikaa tuli vaihtelevasti, mutta maaleja syntyi kuitenkin kolme kappaletta.

– Sain kesken kauden iloisen puhelun aiemmin JJK:ssa minua valmentaneelta Juha Pasojalta, minkä myötä asiat rullasivat aika nopeasti maaliin. Oli mahtava tilaisuus päästä pelaamaan taas Ykköstä, enkä edes harkinnut kieltäytyväni. Joukkue oli täynnä hyviä pelaajia ja mukavia äijiä, joista monista tuli minulle hyviä ystäviä. Kentällä peli rullasi vaihtelevasti, ja ehkä hyppy Kolmosesta Ykköseen oli sillä valmistautumisella liian suuri. Maaleja ei tainnut tuosta MP:n joukkueesta kovin monikaan tehdä, ja säilymiseen saimme olla tyytyväisiä, Tahvanainen kertaa.

Viime kauden Tahvanainen pelasi kokonaisuudessaan FC Blackbirdissa, jossa hän iski viisitoista maalia kuuteentoista otteluun. Nyt edessä on kuitenkin jälleen paluu valtakunnalliselle sarjatasolle. Miksi näin?

– Opiskelut ovat vuodesta 2018 olleet ykkösprioriteetti elämässäni. Jos näin ei olisi, olisin jatkanut AC Oulussa vielä kaudella 2019, ja pyrkinyt pelaamaan Kolmosta korkeammalla myös myöhempinä vuosina. Tämä vuosi antaa kuitenkin opiskelujeni osalta vapauksia, ja kun joulukuussa treenailin JIPPO:n mukana, ja jalkapallo maistui edelleen erittäin hyvältä, oli päätös itsensä haastamisesta vielä korkeammilla sarjatasoilla melko helppo tehdä. Valmentajasta on hyvä kuva, mikä osaltaan puolsi päätöstäni. JIPPO auttoi minua myös kesätöiden hankkimisessa, ja asuvathan läheiseni myös Joensuussa, eli kaiken kaikkiaan tämä kokonaispaketti natsasi kohdilleen tässä hetkessä, Tahvanainen suitsuttaa.

Tervetuloa takaisin, Tahvis! Iloisen kotiinpaluun myötä suosittelemme siirtymään verkkokauppaamme, josta voit tilata vaikkapa kausikortin kaudelle 2022.

 

Sopimustilanne 2022

 

Päävalmentaja: Sami Okkonen
Maalivahtivalmentaja: Jarkko Ojaniemi

Pelaajat (16): Jens Harju, Jere Juurinen, Topi Kela, Sauli Kettunen, Remu Koikkalainen (mv), Niko Niemeläinen, Aleksi Nissinen, Pyry Piirainen (mv), Santeri Saarenkunnas, Niklas Sottinen, Timo Tahvanainen, Toni Tahvanainen, Miro Turunen, Eetu Viitaniemi, Aake Yletyinen, Jesse Åhman

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen