fbpx

Jipolla on jäljellä vielä kolme ottelua Kakkosen kautta 2018, mutta katseet on käännetty myös ensi kauteen. Jo entuudestaan tehtyjen myös kautta 2019 koskevien sopimusten lisäksi vuonna 2000 syntyneet Tuomas Kettunen (18) ja Aleksi Nissinen (18) ovat kirjoittaneet seuran kanssa vuoteen 2020 saakka ulottuvat sopimukset. Molempien sopimuksessa on optio myös kaudesta 2021.
Nissinen on ollut Edustuksen paidassa tuttu näky jo viime kaudesta saakka, jolloin hän pelasi 14:ssä ottelussa. Näissä kaikissa hän tuli kuitenkin joka kerta vaihdosta sisään, mutta tällä kaudella Nissinen on onnistunut valtaamaan itselleen alkukauden jälkeen avauksen paikan. Viiden ensimmäisen ottelun jälkeen oikealla laidalla ja hyökkääjänä pelannut Nissinen on ollut Jipon avauskokoonpanossa 14 ottelua putkeen. Tällä kaudella maaleja on kertynyt vain yksi, mutta Nissinen on ollut maalisyöttöjen ja muiden tekojensa myötä aktiivinen osa Jipon hyökkäyspelaamista.
– Tein jatkosopparin, koska täällä on omasta mielestäni hyvä ja tuttu ympäristö kehittyä pelaajana. Mietin kyllä muitakin vaihtoehtoja, mutta täällä jatkaminen sopi parhaiten tähän elämäntilanteeseen. Mulla on ollut aina tavoitteena päästä pelaajana mahdollisimman korkeelle, niin pitkälle mihin omat rahkeet vaan riittää ja teen sen eteen töitä niin hyvin kun vaan pystyn. Kahden vuoden päästä haluan olla paljon kypsempi ja kehittyä niissä asioissa, joissa on parantamisen varaa ja sitä kautta olla parempi pelaaja. Oishan se hienoa, jos pääsis ylemmillekkin sarjatasoille kokeilemaan miten siellä pärjäis. Jipon näen kahden vuoden päästä seurana jolla on selkeät tavoitteet ja niiden eteen tehdään oikeanlaista työtä. Uskon, että nämä tavoitteet saavutetaan ja sitä kautta viedään Joensuulaista futista ylöspäin, kommentoi Nissinen tulevaa.
 
Tällä kaudella vahvan läpilyönnin miesten tasolle tehnyt Tuomas Kettunen pukee Nissisen tavoin punapaidan päälle vähintäänkin kaksi seuraavaa kautta. Kettunen ei ollut ennen kuluvaa Kakkosen kautta pelannut vielä yhtään virallista miesten ottelua millään sarjatasolla, mutta jo talven aikana kävi selväksi ettei tulevana kesänä tarvitse pelkästään katsella muiden pelaavan. Kettunen pelasi harjoituskaudella jokaisessa ottelussa avauskokoonpanossa ja hän otti vahvoilla otteillaan topparin tontin Jipon puolustuslinjasta. Tällä kaudella Kettunen on pelannut 14 ottelua avauksessa ja tullut yhdessä ottelussa vaihdosta sisään. Kettunen valittiin kesäkuussa harjoitusottelun pelanneeseen Suomen U-18 maajoukkueeseen, missä Kettunen joukkueensa kanssa kohtasi EM-kotikisoihin silloin valmistautuneen U-19 maajoukkueen.
– Tein jatkosopimuksen, koska täällä Joensuussa on vielä koulut kesken ja on täällä myös hyvä kehittyä tutussa ympäristössä tässä vaiheessa uraa. Mietin muitakin vaihtoehtoja. Tavoitteena on mennä niin pitkälle kun omat taidot vaan riittää. Kahden vuoden päästä aion olla paljon parempi pelaaja kuin nyt ja tavoite on päästä pelaamaan Kakkosta ylemmillä sarjatasoilla. Jippo näyttää silmissäni kahden vuoden päästä potentiaaliselta Ykkösen joukkueelta, kommentoi Kettunen mietteitään.
KAKSI PALASTA ON KIINNITETTY, JATKETAAN HOMMIA!
Ennen Nissisen ja Kettusen sopimuksia Jipolla oli kauteen 2019 saakka ulottuvat sopimukset seuraavien pelaajien kanssa: Niko Niemeläinen, Oskari Ikonen, Markus Swahne, Tuomo Tolonen, Jussi Tolonen, Väinö Häkki ja Akseli Eklund. Yhteensä sopimuksia kaudelle 2019 on siis 9kpl.
Lisäksi Tommi Tainiolla, Jere Kähkösellä, Iiro-Pekka Naakalla, Irakli Sirbiladzella ja Timo Tahvanaisella on sopimuksissaan optiot tulevasta kaudesta.