fbpx

Jipon vuonna 2000-syntynyt toppari Tuomas Kettunen on nimetty Vaasassa 23. – 24.6.2018 järjestettävälle U18-maajoukkueleirille. Jipon kasvatti Kettunen on pelannut Jipon alakerrassa kaikissa kahdeksassa ottelussa täydet minuutit. Kettunen oli myös Jipon avauskokoonpanossa kaikissa talven harjoitusotteluissa.

EM-lopputurnaukseen valmistautuva U19-maajoukkue (1999) leireilee U18-joukkueen kanssa samaan aikaan Vaasassa ja joukkueet pelaavat keskinäisen harjoitusottelun sunnuntaina 24.6. klo 13.00 Elisa stadionilla. Ottelu pelataan suljettujen ovien takana ilman yleisöä; pelaajien perheenjäsenet/ystävät ja valmentajat voivat kuitenkin halutessaan tulla seuraamaan ottelua paikan päälle.

Alkuviikosta kutsun saanut Kettunen odottaa juhannuksen leiriä ja ottelua innokkaasti.

– Hyvä fiilis! Oma kauteni on mennyt pelien osalta hyvin, joten osasin odottaa valintaa. Tietysti myös siitä syystä, että olin keskustellut jo aikaisemmin maajoukkueen valmentajien kanssa. Tämä on ensimmäinen maajoukkuekomennukseni, joten on mukava päästä leirille ja otteluun näkemään muiden maajoukkuepelaajien taso. Henkilökohtaisesti odotan tältä leiriltä onnistumista, kommentoi raamikas Kettunen.

Jipon päävalmentaja Jouni Lehtimäki on luonnollisesti tyytyväinen Kettusen valinnasta.

– Onnittelut Tumelle valinnasta U18-maajoukkueleirille. Olen saanut seurata usean vuoden ajan lähietäisyydeltä “Tumen” kehittymistä pelaajana. Tämä nuori mies on ansainnut kovalla työnteolla mahdollisuuden näyttää osaamistaan maajoukkuetasolla. Jipon edustusjoukkueen ringissä on useampi saman ikäluokan pelaaja, joista mm. Aleksi Nissinen on murtautunut meidän avauskokoonpanoon ja Väinö Häkkikin teki myös debyytin avauksessa PEPO:a vastaan. Myöskin saman 2000-ikäluokan Niko Niemeläinen on lähellä debyyttiään edustustasolla, kommentoi Lehtimäki.

Voit lukea Palloliiton uutisen asiasta täältä.

Nimetyt pelaajat U18-maajoukkueleirille

Enoch Banza HJK

Fabrice Gatambiye VPS

Tommi Jäntti HJK

Tariq Kazi Ilves

Tuomas Kettunen JIPPO

Jyri Kiuru HJK

Johannes Kytilä KuPS

Tuure Mäntynen 1. FC Kaiserslautern

Anthony Olusanya FF Jaro

Patrik Raitanen Liverpool FC

Momodou Sarr VPS

Viljami Sinisalo Aston Villa FC

Maximo Tolonen SJK