fbpx

JIPPO pelaa huomenna lauantaina pitkästä aikaa Joensuussa, sillä klo 12 Joensuu Areenalla käynnistyy neljä ottelua kattava harjoitusturnaus. Joukkueet tässä turnauksessa ovat Jipon edustusjoukkueen lisäksi Jipon reservijoukkue LehPa-yj, Savonlinnan Seudun Palloseura STPS ja Warkauden Jalkapalloklubi WJK. Jokainen joukkue pelaa turnauksessa kaksi ottelua, joissa peliaika on 2x30min.
JIPPO kohtaa ensimmäisessä klo 12 alkavassa ottelussaan STPS:n, joka pelaa kauden 2017 tavoin Kaakkois-Suomen Kolmosessa. Viime kaudella STPS sijoittui omassa Myllykosken Pallon voittamassa lohkossaan viidenneksi keräten 18:ssa ottelussa yhteensä 21 pistettä. STPS on tavoitellut Kakkoseen nousua viime vuosina tuloksetta, mutta joka kausi he ovat saaneet jalkeille lähtökohtaisesti Kolmosen kärkipään joukkueen. Tulevallakin kaudella joukkueessa pelaavat Pulkkisten jalkapalloveljekset Antti ja Teemu, joista ensimmäinen pelasi kaudella 2007 myös Jipon paidassa kaksi ottelua Ykköstä. Näiden herrojen lisäksi osaamista joukkueeseen tuo paluun pelikentille tehnyt Juuso Kautonen, jolla on vyöllään kokemusta niin Veikkausliigasta kuin Ykkösestäkin. JIPPO ja STPS eivät ole kohdanneet toisiaan virallisissa otteluissa ja harjoitusotteluitakin on pelattu hyvin harvoin.
– STPS on nuori nälkäinen joukkue, jossa on myös aimo tujaus kokemusta ja kovia luita. Tuomas Silvennoinen on intohimoinen ja analyyttinen valmentaja, joka haluaa kehittyä omassa hommassaan. Kentällä on paljon tuttuja, mutta erityisesti meidän on saatava keskikentän keisari Marko Hutun nopeus kuriin, analysoi Zakaria Abahassine pilke silmäkulmassaan.
Toisessa klo 16.50 alkavassa ottelussa vastaan astelee viime kaudeltakin tuttu WJK, joka pelaa Jipolle kahdelta viime kaudelta tutussa Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa. JIPPO ja WJK ovat kohdanneet virallisissa otteluissa yhteensä 11 kertaa, joissa JIPPO on voittanut kuudesti ja kahdesti on päädytty tasapeliin. WJK on onnistunut voittamaan Jipon kolme kertaa, ja nämä voitot ajoittuvat Jipon kahdelle ensimmäiselle kaudelle Kakkosessa vuosina 2002 ja 2003. Viime kauden ensimmäisessä kohtaamisessa JIPPO nousi vieraskentällä Elias Tolvasen ja Zakaria Abahassinen maaleilla tappioasemasta 1-2 -voittoon. Kauden loppupuolella pelatussa kotiottelussa pisteet tasattiin hyvän ottelun alun jälkeen lukemin 2-2. Tuossa ottelussa Jipon maalit viimeistelivät Jere Kähkönen ja Miko Mäkirinne.
Jipolta puuttuu lauantaina loukkaantumisten vuoksi sivussa olevat Aapi Helvelahti, Timo Tahvanainen, Ville Teräsranta ja Markus Swahne. Maalivahti Jirko Sorsa on poissa muista syistä, joten maalilla nähtäneen toisessa ottelussa alkuvuodesta sopimuksen tehnyt uusi kasvo Akseli Eklund. Viime kaudelle WJK:n verkkoon voittomaalin viimeistellyt ja STPS:n paidassa yhteensä viisi kautta pelannut Zakaria Abahassine lähtee huomiseen pelipäivään kotikentälle joukkueen pelaamisen kehittäminen mielessä.
– Mukava päästä pelaamaan pitkästä kotikentälle, toivotaan myös katsojien löytävän Areenan penkeille. Turnauksessa tärkeintä on mielestäni harjoitella niitä asioita, joissa haluamme joukkueena kehittyä. Pidän onnistumisia sovituissa asioissa huomenna tulosta tärkeämpänä, kommentoi Abahassine.
 
Harjoitusturnaus la 10.3. klo 12-18 Joensuu Areenalla. Vapaa pääsy.