fbpx

JIPPOn edustusjoukkue aloitti harjoittelun ma 18.11. Rantakylän hallissa. Treeneissä on ollut paljon tuttuja viime kauden pelaajia, sekä myös uusia testipelaajia. Pelaajasopimusrintamalta tullaan kuulemaan paljon lisää vielä loppuvuoden aikana. KAUSIKORTTIHAASTE ON KÄYNNISSÄ VUODEN LOPPUUN, osta omasi NYT hintaan 40e.

Treenejä on johtanut myös uusi valmennustiimi, josta olemme aikaisemmin jo uutisoineet päävalmentaja Jussi Leppälahden sekä apuvalmentaja Mikko Bergströmin sopimukset. Valmennustiimissä maalivahtivalmentajan roolissa jatkaa myös viimeisellä kahdella kaudella mukana ollut Jussi Nevalainen. Uutenä miehenä Bergströmin lisäksi joukkueeseen liittyy junioripuolen valmennuksesta tuttu videoanalyytikko Jalmari Sivonen.

 

Mikko Bergström valmentaa JIPPOn edustuksen lisäksi myös JIPPOn ja LehPan -05 syntyneiden YJ-joukkuetta, sekä juniorimaalivahteja. Bergström opiskelee valmentamisen lisäksi luokanopettajaksi Itä-Suomen Yliopistossa.

– Erittäin hyvillä fiiliksillä ja ennen kaikkea innokkain mielin. Vaikka junnupuolen koutsaaminen onkin aivan mielettömän opettavaista ja palkitsevaa, on minun tavoitteenani tulevaisuudessa nimenomaan aikuisjoukkueessa valmentaminen. Kun tällainen monella tapaa täysin spesiaali mahdollisuus palata aikuisikäisten toimintaan eteen tuli, ei tässä ihan hirveän pitkään tarvinnut itseään vakuuttaa siitä, että tätä polkua kannattaa lähteä seuraamaan. Tulevalta vuodelta odotan ammattimaista toimintaa ja jatkuvaa eteenpäin menemistä niin kollektiivilta, kuin erityisesti itseltäni. Meillä on kasassa valmennustiimi, jossa on aivan mieletön energia ja halu pyrkiä eteenpäin. Jos saadaan välitettyä edes osittain tuo energia pelaajille, niin meillä on iso mahdollisuus olla pelillisesti erittäin hyvä joukkue.

– Minä tuon Jipon valmennustiimiin äärimmäistä, isoja työtunteja kaihtamatonta sitoutumista ja positiivista futishulluutta. Futis täyttää oman elämän vapaa-aikaa myöten niin suurelta osin, että siitä on väkisinkin tarttunut mukaan vuosien varrella ajatuksia, joita toivottavasti voidaan valjastaa tulevan kauden aikana myös Jipon edustuksen tekemiseen ja kehittämiseen.

Päävalmentaja Jussi Leppälahti on aloittanut jo työnteon uuden valmennustiimin kanssa, jonka uuteen kokoonpanoon hän on tyytyväinen.

– Olen iloinen, että taustoissa ja valmennustiimissä on pysyvyyttä. Pystymme näin rakentamaan jo rakennettujen asioiden päälle. Jipon urheilupuoli ei rakennu päivässä, vaan vaatii kovaa ja pitkäjänteistä työtä. Sitä työtä jatketaan nyt minun johdollani toista vuotta. Esimerkiksi maalivahtivalmentaja Jussi Nevalainen edustaa tätä pysyvyyttä, jippolaisuutta ja intohimoa kehittyä. Haluan sanoa ison kiitoksen Sasha Anttilaiselle viime kaudesta ja poisjääville analyytikoille Antti Sinkkoselle sekä Ville Naumaselle.

– Uudet palaset eivät ole mukana sattumalta. Mikko tuo tiimiimme valtavan määrän jo opiskeltua futistietoa, intohimoa ja oikeanlaista arvomaailmaa. Videoanalyytikkona aloittava Jalmari Sivonen tuo nuoruuden intoa, oikeanlaista pedanttisuutta ja halua kehittää videoanalysointiamme. Emme ehkä ole kokenein, emmekä lahjakkain valmennustiimi. Mutta yhdessä asiassa olemme hyviä: työnteossa. Lupaan, että painamme duunia kuin hullut ja sitten katsomme mihin se meidät vie.

– Lopulta metodeilla, analyyseillä, tai fläppitauluilla ei ole väliä, jos pelaajat ja kannattajat eivät sitoudu yhteiseen asiaamme. Se on tärkein asia. Se meillä oli viime kaudella ja sen haluan nähdä tälläkin kaudella. Yhdessä olemme vahvoja!

 

Näiden miesten johdolla JIPPO harjoittelee nyt neljän viikon treenijakson, joka päättyy la 14.12. harjoitusotteluun viime kauden Suomen mestari Kuopion Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan Kuopion uudessa jalkapallohallissa klo 14. Tämän jälkeen joukkue jää kolmen viikon omatoimijaksolle ja aloittaa treenaamisen uudestaan loppiaisena 6. tammikuuta.

Ps. KAUSIKORTTIHAASTE. Hinta 40e, linkki ostamiseen ylhäällä, osallistu!