fbpx

Jippo on tehnyt 1+1 -vuotisen sopimuksen georgialaisen hyökkääjän Irakli Sirbiladzen (35) kanssa. Sirbiladze on pelannut kotimaassaan Georgiassa kuudessa eri pääsarjaseurassa, jonka jälkeen hän lähti etsimään uusia haasteita Suomesta. Vuodesta 2010 saakka Suomen kentillä pelannut isokokoinen (193cm) hyökkäyspään järkäle on ottanut oman paikkansa ja arvostuksensa vakuuttavilla peliotteillaan kahdeksan vuoden aikana pelatessaan niin Veikkausliigaa kuin Ykköstäkin. Palataan vielä tässä jutussa alempana meriitteihin, mutta millä fiiliksillä Sirbi tulet Joensuuhun ja Jippoon?
– Olen ollut Joensuussa nyt viikon ja kaupunki vaikuttaa mukavalta. Olen ehtinyt harjoitella joukkueen kanssa nyt yhteensä kolme harjoitusta, joiden perusteella niin joukkue kuin valmennuskin vaikuttavat erittäin hyviltä. Minulla oli monia muitakin vaihtoehtoja tulevalle kaudelle, mutta loppujen lopuksi Jiposta saamani paketti vaikutti parhaalta minulle tähän tilanteeseen, kommentoi Sirbiladze juuri kirjoitettua sopimustaan.
Saamallaan paketilla Sirbiladze viittaa myös pelaamisen ohessa helmikuun alussa alkavaan osa-aikaiseen työhönsä, johon hänen on tulevaisuudessa tavoitteena myös kouluttautua. Sirbin ura Suomessa on ollut todella onnistunut. Vuonna 2009 hän saapui aluksi Kajaaniin, mutta siirtyi kuitenkin nopeasti jo eteenpäin Ykköstä silloin pelanneeseen Kokkolan Pallo-Veikkoihin. KPV:n ensimmäisellä kaudella 2010 kävi jo selväksi, ettei Ykkönen tule olemaan tämän miehen viimeinen pysäkki: saavutuksina Ykkösen maalikuninkuus (16 maalia) ja valinta Ykkösen vuoden pelaajaksi. Jo kesken seuraavan KPV-kauden Sirbiladze lainattiinkin Veikkausliigaan FF Jaroon, ja vielä saman kauden lopulla julkaistiin kahden vuoden sopimus FC Interiin. FF Jarossa yhdeksän liigaosumaa 15:ssä ottelussa osasivat enteillä kovaa jälkeä Turussa, ja sitä se olikin. Sirbi pommitti kaudella 2012 Veikkausliigan maalikuninkaaksi ja vuoden liigapelaajaksi 17:llä maalillaan. Onnistuneen kauden päätteeksi kaulaan ripustettiin myös Veikkausliigan hopeamitali, sekä käteen vielä vuoden jatkosopimus Interiin.
– Veikkausliigasta ja Ykkösestä on paljon hyviä muistoja, mutta ensi kaudella en pelaa siellä, joten katson vain eteenpäin. Muistan Jipon jo Ykkösen vuosilta, sillä heitä vastaan oli aina vaikea pelata. Muistelen Jipon pelanneen silloin todella kovaa. Uskon meillä olevan tulevalla kaudella hyvät mahdollisuudet taistella sarjan voitosta ja se asia kiinnostaa minua kovasti. Olen tehnyt urallani paljon maaleja, mutta minulle on sama kuka joukkueessani maalit tekee, kunhan vain voitamme pelejä. Tietenkin yritän parhaani mukaan auttaa joukkuetta ja tehdä mahdollisimman paljon maaleja, kommentoi Sirbiladze nöyrästi.
Interissä vietettyjen kolmen vuoden jälkeen Sirbiladze pelasi kauden 2015 Kuopion Palloseurassa. KuPS:n kauden jälkeen matka jatkui takaisin Kokkolaan ja Ykköseen, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kauttaan ennen siirtymistä Jippoon. Miehen tilastot Veikkausliigasta ovat komeat 147 ottelua ja 47 maalia, kun taas Ykkösessä verkko on pölissyt yhteensä 36 kertaa (80 ottelua). Sirbiladze on pelannut myös Georgian maajoukkueessa yhteensä 5 ottelua vuosina 2012-2013, joista yhdessä hän pääsi painimaan muun muassa Espanjan Sergio Ramosta ja Gerard Pique´ta vastaan. Aika näyttää, pystyvätkö Jipon topparit antamaan Sirbille saman tason vastuksen treeneissä. Sirbiladze oli vakuuttunut Jipon kyvystä menestyä tulevan kauden Kakkosessa, ja se saikin miehen kiinnostumaan seurasta lopullisesti. Myös kontaktit Jipossa oleviin tuttuihin olivat isossa roolissa.
– Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia Jipon ihmisiä. Minut on otettu lämpimästi vastaan joukkueessa ja pelaajat vaikuttavat mukavilta. Kiitos myös Jipon valmentaja Jouni Lehtimäelle, joka halusi minut Jippoon pelaamaan. Haluan kiittää myös ystävääni Tarmo Koivurantaa, jonka kanssa olen soitellut paljon ja hän sai minut kiinnostumaan Jiposta vieläkin enemmän. Toivottavasti kannattajaryhmämme ja kaikki muutkin katsojat tulevat sankoin joukoin katsomoihin ja kannustavat meitä voittoihin, päättää Sirbiladze.
Jipon päävalmentaja Lehtimäki on luonnollisesti erittäin tyytyväinen saadessaan näinkin meritoituneen hyökkääjäkolossin mukaan joukkueeseen ja Joensuuhun.
– Mahtava juttu saada Sirbi mukaan joukkueeseen, sillä hän tuo mukanaan paljon kokemusta ja kliinisyyttä maalintekoon. Jo parin treenin perusteella voi todeta Sirbin tuovan meille lisää vaihtoehtoja hyökkäyspelaamiseen. Uskon hänestä olevan niin joukkueelle kuin katsojillekin paljon iloa tulevalla kaudella, kommentoi Lehtimäki.
Nyt tuli kyllä meriittejä kertaheitolla, TERVETULOA! Sirbiladzen sopimuksen myötä tulevalle kaudelle 2018 on kasassa yhteensä 23 sopimusta. “Sirbin” ja muun Jippo-joukkueen tulevan kauden otteita pääset parhaiten seuraamaan ostamalla kausikortin täältä.