fbpx

JIPPO:n harjoituskausi sai voitokkaan päätöksen, kun joukkueen pitkään kadoksissa ollut maalivire löytyi vihdoin. JIPPO iski tasaiseen tahtiin maaleja SC Riverballin verkkoon, ja loppulukemiksi kirjattiin lopulta 6-0 (3-0).
JIPPO siirtyi ottelussa jo varsin varhaisessa vaiheessa johtoon, kun erittäin vahvan ottelun pelannutta Rony Huhtalaa rikottiin rangaistusalueella ja Teemu Hallikainen upotti tilannetta seuranneen rangaistuspotkun. Huhtala itse iski seuraavan maalin ja myös Sami Ahonen onnistui vielä ensimmäisellä jaksolla.
Vaihdosta tullut Risto Kahelin onnistui kahdesti toisella jaksolla ja toistamiseen osui myös Huhtala. Kokonaisuudessaan joukkue viimeisteli tänään paikoistaan hyvin, vaikka vahvasti JIPPO:n hallinnassa sujuneessa ottelussa toki paikkoja oli myös lisäosumiin. Sen sijaan JIPPO-maalilla Cristian Pandelescu ei paria keskityspalloa lukuunottamatta joutunut ollenkaan torjuntatöihin.
Päävalmentaja Mark Dziadulewicz oli ottelun jälkeen tyytyväinen ja huojentunut.
– Tänään pelasimme niin, kuin osaamme: liikuttelimme palloa hyvin, teimme paljon maaleja eikä omaan päähän syntynyt vaaratilanteita. Emme ole onnistuneet aikaisemmissa otteluissa saamaan peliä kuntoon, mutta tämän päivän esitys oli hyvä. Se antaa meille itseluottamusta ensi viikolla alkavaa Kakkosta varten.
JIPPO:n riveissä esiintyi uusi testipelaaja: pitkään Suomessa muun muassa Warkaus JK:ssa pelannut Segun Ikudehinbu esiintyi vahvasti keskikentällä tehden paljon töitä molempiin suuntiin. Hänen jatkonsa joukkueessa selviää myöhemmin.
 
JIPPO – SC Riverball 6-0 (3-0)
Risto Kahelin 2, Rony Huhtala 2, Teemu Hallikainen, Sami Ahonen
 
JIPPO: Cristian Pandelescu; Jere Simanainen, Teemu Hallikainen, Aapi Helvelahti, Roope Keskitalo; Sami Ahonen, Segun Ikudehinbu; Aapo Makkonen, Miko Mäkirinne, Markus Swahne; Rony Huhtala
Vaihdosta Vili Kaasinen, Tuukka Tiainen, Risto Kahelin, Kristian Levy