Kaudesta ja vuodesta 2020 monelle ihmiselle jää mieleen sekasorto ja poikkeustila koronasta johtuen. Kaiken epätietoisuuden keskellä normaalilta haiskahtavat toimenpiteet elämässämme ovat kuitenkin päässeet vauhtiin ja yksi niistä asioista meille jalkapalloihmisille on tietenkin jalkapallo. JIPPO selvisi koronan tuomista vaikeuksista kunnialla ja kun sarjat päätettiin kesäkuussa laittaa käyntiin, niin oli seura valmiina toimimaan normaalin tapaan. Meille kaudesta 2020 ei jää päällimmäisenä mieleen vaikeudet, sillä meille tämä kausi oli menestyksekäs.

JIPPOn joukkue oli lopullisesti kasassa 17. tammikuuta Jere ja Joona Hiltusen kotiinpaluun myötä, yhteensä pelaajasopimuksia oli kasassa peräti 30 kappaletta. Ottelut alkoivat helmikuussa Kakkosen Cupin muodossa. Alkulohkossa JIPPO jätti varjoonsa A-lohkon kestomenestyjät Järvenpään Palloseuran ja Lappeenrannan PEPO:n. Puolivälierissä JIPPO sai kotikentälleen vastaansa Nurmijärven NJS:n, joka kaatui Pavel Nazimovin jatkoaikaosumalla 1-0. NJS-voitolla saatiin paikka välieriin ja vierastotteluun Tampereelle TPV:tä vastaan, missä oli panoksena paikka Kakkosen Cupin finaaliin ja Suomen cupin neljännesvälieriin. TPV kaatui lukemin 1-3 ja Suomen Cupin arpa antoi meille Joensuuhun oikein mukavan herkkupalan – FC Inter kotona. Tämän arvonnan jälkeen Suomi lyötiin kiinni eikä jatkosta ollut tietoa, jalkapallonkaan suhteen.

Omatoimijakso sujui JIPPOlta nousujohteisesti. Kuormituksen seurannasta saatu info kertoi sen, että treenimääriä ja tehoja tuli nostaa, sillä ne eivät vastanneet joukkueharjoittelun kuormitusta. Tämä kuormituksen nosto tehtiin ja joukkue palasi kovassa kunnossa takaisin pienryhmäharjoitteluun ja joukkueharjoitteluun. Kilpailullinen kausi saatiin vihdoin käyntiin sarja-avauksen muodossa 13. kesäkuuta JBK:ta vastaan, tuloksena tasapeli 0-0. Tämän jälkeen muutaman päivän päässä odotti loppuunmyyty Mehtimäki ja FC Inter Suomen Cupissa. Hieno tapahtuma olisi kerännyt kotikentällemme varmasti sen ennätysyleisön ilman rajoituksia, jolloin kotiyleisö olisi huutanut meille todennäköisesti 0-1 -tappion sijaan voiton ja jatkopaikan. Cupin taival kuitenkin loppui yhtä Suomen parhaista vastaan ja kaikki focus siirrettiin kauden päätavoitteeseen, eli Kakkosen C-lohkoon ja siinä menestymiseen. Toki Kakkosen Cupin finaalin Kaarinan Poikia vastaan tiedettiin odottelevan syksyllä.

Sarjakausi jatkui ja JIPPO otti kolme voittoa putkeen (KuFu, Hercules, VIFK), kausi sai näiden tulosten myötä loistavan startin. Seuraava ottelu vahvaksi tiedettyä JJK:ta vastaan vieraissa oli jo tuomassa myöskin täydet pisteet, mutta kettupaidat tasoittivat aivan ottelun lopussa. Tässä vaiheessa neljän ottelun jälkeen oli jo havaittavissa, että sarjasta tulee kärjen osalta erittäin tasainen. JIPPO otti tämän jälkeen jälleen kolme voittoa peräjälkeen, kun jalkoihin jäivät oman lähilohkon KuFu, JJK ja FCV. Sarjaa oli pelattu puolet ja JIPPO oli kerännyt yhtenä sarjan kärkijoukkueista saldon 6-2-0, mikä oli hyvä pistetahti ja joukkueessa tiedostettiin pelin kulkevan.

Elo-syyskuun vaihteessa JIPPO oli tuloksellisessa kuopassa, sillä ensin Rovaniemen RFA ja Vaajakosken FCV hakivat JIPPOlle hieman epätyypillisin 2-2 -lukemin tasapelipisteet Mehtimäeltä. Näitä tasapelejä seurasi toinen vierasottelu Harjulla, missä JJK oli punonut omat juonensa aiheuttaen JIPPOlle kauden ainoan tappion lukemin 2-0. Näiden kolmen ottelun jälkeen JIPPO oli pudonnut sarjakärjestä toiselle sijalle, mutta seuraavassa ottelussa KuFua vastaan oli jälleen mahdollisuus palata piikkipaikalle. Mehtimäellä nähtiin JIPPOn Aleksis Lehtosen ulosajon myötä hurja trilleri, jonka JIPPO onnistui kuitenkin voittamaan kovan taistelun jälkeen ja tuloksellinen huono putki saatiin päätökseen.

Sarjaa oli jäljellä kuusi ottelua ja sarjan voitto oli omissa käsissä, lähimmäksi uhkaajaksi 2p päähän JIPPOsta oli noussut Oulun Hercules. Kauden loppu mentiinkin oululaisten kanssa käsi kädessä taistellen sarjan voitosta. JIPPO matkusti seuraavassa ottelussa Vaajakoskella, missä vaikean ottelun jälkeen JIPPO otti toisen voittonsa putkeen ja joukkueen itseluottamus oli jälleen palautettu. Samaan aikaan Hercules voitti oman ottelunsa. Sarjaohjelmasta JIPPOlla oli vapaa viikonloppu edessä, mutta Kakkosen Cupin menestys täytti sen Kakkosen Cupin finaalilla Mehtimäen tekonurmella Kaarinan Poikia vastaan. Kyseessä oli mahdollisuus seurahistorian ensimmäiseen Palloliiton alaiseen Cup-kilpailun voittoon ja pokaaliin, sekä 5000e voittopottiin. Se motivoi molempia seuroja ja Mehtimäellä nähtiinkin hyvätasoinen Kakkosen joukkueiden välinen kamppailu. JIPPO otti voiton Joona Hiltusen toisen jakson osumalla lukemin 1-0 ja pääsi juhlimaan KaaPon pelaajien pettyneiden ilmeiden edessä. Minkään kilpailun voittaminen ei ole helppoa, sillä tässäkin kilpailussa JIPPO kaatoi Cup taipaleellaan viisi muuta kovaa Kakkosen joukkuetta. Cup-voitolle ja juhlille oli oma hetkensä, mutta katseet oli siirrettävä nopeasti takaisin sarjaan.

Sarjan kaksi seuraavaa kierrosta JIPPO pääsi aloittamaan sarjan toiselta sijalta yhden ottelun vähemmän pelanneena, sillä Hercules pelasi aina ennen JIPPOa ja onnistui voitoillaan sysäämään paineita jälleen Joensuuhun. Ottelut GBK:ta ja Kemiä vastaan olivat siis etukäteen sarjatilanteesta johtuen ison paineen pelejä, mutta joukkue hoiti rastit erinomaisesti kahdella kahden maalin voitolla.

JIPPO keskittyi läpi kauden vain ja ainoastaan omaan tekemiseen ja seuraavan ottelun voittamiseen, mutta olisi valehtelua sanoa, etteikö sunnuntaina 25. lokakuuta Joensuussa olisi jännitetty kädet ristissä Oulun derbyä OLS-Hercules Kalevan nettilähetyksen kautta. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, mikä oli JIPPOlle erinomainen lopputulos. Jäljellä kaksi ottelua ja JIPPOlle sarjan voittoon riittäisi voitto joko Kiistoa vastaan vieraissa, tai kauden päättävästä OLS-kotiottelusta. Kaikki munat samaan koriin ja joukkue päätti katkaista sarjan välittömästi Vaasassa. Hyvä treeniviikko alle ja kaikki oli kohdallaan, kun joukkueen bussi lähti sunnuntaina 1. marraskuuta kohti Vaasan Elisa Stadionia. JIPPO jyräsi Kolmoseen pudonneen Kiiston yli lukemin 0-3 ja teki Joensuulaista jalkapallohistoriaa. Kun tuomari lopulta vihelsi kolmesti pilliin, niin alkoi JIPPOn juhlat – ja ansaitut sellaiset. JIPPO oli noussut Ykköseen! Lähilohkojen ja lyhyen sarjan vuoksi kaudella 2020 ei ollut varaa isoihin huteihin, JIPPO suorittikin pientä notkahdusta lukuunottamatta kauden upeasti.

Kautta oli jäljellä vielä yksi ottelu edelleen putoamista vastaan taistellutta Oulun Luistinseuraa vastaan Mehtimäellä, jonne seura oli järjestänyt komeat nousujuhlat koko JIPPO-yhteisölle. Ottelussa ei näkynyt jo varmistunut sarjan voitto kuin korkeintaan positiivisena asiana, sillä JIPPO pudotti oululaiset Kolmoseen erinomaisen esityksen ja 2-0 -kotivoiton jälkeen. Ottelun jälkeen Mehtimäellä nostettiin jo toista kertaa tällä kaudella pokaali ilmaan kapteeniston Antti Åke, Timo Tahvanainen ja Risto Kahelin johdolla. Paljon tunteita, paljon iloa, JIPPO-perheellä oli upea päivä!

Tulevalla kaudella 2021 JIPPO pelaa Miesten Ykkösessä. Viimeksi nousu Ykköseen tapahtui vuoden 2001 JIPPOn perustamisen jälkeen vuonna 2005. Ykkösessä JIPPO pelasi tuon nousun jälkeen yhdeksän kautta aina kauteen 2014 saakka. Uusi asia Suomen toiseksi korkein sarjataso ei siis seuralle ole, mutta uudelta, tuntemattomalta ja niin kiinnostavalta se jälleen tuntuu! Yksi pitkän tähtäimen tavoite saavutettiin, nyt on aika muodostaa innosta piukeana uudet unelmat mitä ikinä ne ovatkaan. Kiitos kaikille kauteen 2020 osallistuneille enemmän tai vähemmän JIPPO-henkisille ihmisille. Tämä oli upea matka!

KAUSIKORTIT 2021! Tulevan Ykkösen kauden 2021 kausikortit ovat nyt myynnissä. Viime kaudella kausikortteja myytiin yhteensä vajaat 400 kappaletta ja tänä vuonna tavoitteena on tietenkin pistää paremmaksi. Kausikortin voit lunastaa halvimmillaan hintaan 79e, kun taas VIP-kausikortin voit lunastaa hintaan 349e. Ostoksille pääset JIPPOn nettikaupasta TÄÄLTÄ.