fbpx

JIPPO ja Kolmosessa pelaava LehPa jatkavat yhteistyötään myös tulevalla kaudella. LehPa pelaa Kolmosessa lohkossa, joka koostuu Itä- ja Keski-Suomen joukkueista. LehPa sijoittui viime kaudella 12:n joukkueen lohkossa kolmanneksi.

JIPPO:n uusi päävalmentaja Sami Okkonen tervehtii ilolla yhteistyön jatkumista:

“Olen tietoinen siitä, että aiemminkin seurat ovat tehneet hyvää yhteistyötä. Keskustelimme Lehtimäen Jounin kanssa aiheesta ja seurojen johtokunnat tekivät lopulliset päätökset sopimuksen sisällöstä. Tarkoitus on edetä pääpiirteittäin viime kaudesta tutulla sapluunalla. Lähtökohtaisesti tämä tarkoittaa sitä, että pystymme tarjoamaan nuorille pelaajillemme peliaikaa Lehmossa. Hyvänä esimerkkinä Aake Yletyinen sai tosi hyvin peliaikaa viime kaudella LehPassa. Heti joulukuussa harjoituksissa näki sen, että hän on saanut hyvän vuoden alle siellä. Myös Aleksi Nissinen kävi viime kauden pelaamassa Lehmossa ihan edustuspelaajana, pelasi tosi hyvän kauden siellä ja nyt on meillä JIPPO:ssa. Tietysti mahdollisesti yhteistyö voi toimia myös toiseen suuntaan. Tosi hyvä juttu, että yhteistyö jatkuu!”

LehPan peräsimessä oleva Jouni Lehtimäki näkee yhteistyön jatkumisen myös lehmolaisten näkökulmasta positiivisena asiana.

“LehPalle farmisopimus on tietenkin erittäin tervetullut jatkumo. Yhteistyötä JIPPO:n kanssa on tehty jo useita vuosia ja etenkin viime kauden yhteistyö oli varmasti molemmille seuroille hedelmällinen. LehPa sai laadukkaita vahvistuksia ja JIPPO:n pelaajat saivat kehittymisen kannalta erittäin tärkeää peliaikaa ja isoja minuutteja LehPan peleissä. Samalla ajatuksella yhteistyötä toteutetaan myös tulevalla kaudella. LehPa haluaa yhteistyön myötä olla tukemassa JIPPO:n pelaajakehitystä ja samalla kehittää omaa toimintaa. LehPan joukkue tulee olemaan tulevallakin kaudella keski-iältään sarjan nuorimpia joukkueita ja on sen myötä myös hyvä paikka JIPPO:n nuorille pelaajille tulla hakemaan peliaikaa tuttujen ja samanikäisten pelaajien kanssa. LehPan tavoitteena on tulevallakin kaudella hätyytellä sarjan kärkisijoja. Tämän tavoitteen saavuttamisessa JIPPO:n vahvistukset ovat varmasti isossa roolissa ja erittäin tervetullut lisä.”