fbpx

Kauan odotettu hetki on käsillä, kun Ykkösen kausi 2021 on alkamassa. JIPPO pelasi edellisen Ykkösen ottelunsa lokakuussa 2014, jonka jälkeiset vuodet ovat opettaneet joensuulaisia arvostamaan tätä hienoa sarjaa entistä korkeammalle.

Noustuaan Kakkoseen kaudeksi 2018 JIPPO eteni seuran ja joukkueen toimintaa maltilla rakentaen kausi kerrallaan askeleen eteenpäin sarjanousua kohden. Jussi Leppälahden tultua joukkueen päävalmentajaksi A-lohkon kolmossija vaihtui kakkossijaksi, joka vaihtui ikimuistoiseen viime syksyyn, jolloin JIPPO juhli ensin Kakkosen Cupin ja heti perään Kakkosen C-lohkon voittoa. Joukkueen rakentuminen alkavalle kaudelle starttasikin marraskuussa Leppälahden jatkosopimuksella.

– Aina kausien jälkeen tulee analysoitua mennyttä kautta, pohdittua omaa suhdetta lajiin ja sitä, miten jatkaa. Nyt keskittyminen on täysin JIPPO:ssa, kuvaa Leppälahti jatkosopimukseen johtanutta prosessiaan.

Sarjanousun saavuttaneista pelaajista suurin osa kirjoitti nimensä jatkopaperiin joulu-tammikuun aikana. Kapteeni ja seuralegenda Antti Åke muutti opintojensa vuoksi Jyväskylään ja liittyi JJK:hon, ja hyökkäyspään osalta rosteri keveni Aleksis Lehtosen, Pavel Nazimovin, Jere Kähkösen, Aleksi Nissisen ja Miika Vainikaisen verran.

– Olisimme halunneet pitää muutaman lähteneen pelaajan, mutta taloudelliset realiteetit olivat vastassa. Antti Åken Jyväskylään-muutto oli seuran kannalta harmillinen, mutta täysin luonnollinen ja ymmärrettävä. Tapahtui luonnollista poistumaa, Leppälahti toteaa.

 

Jens Harju palasi JIPPOon kuuden vuoden tauon jälkeen (kuva: Mikko Kalavainen)

 

”Andyn” puolustukseen jättämää aukkoa paikkaamaan saatiin monipuolinen paluumuuttaja Jens Harju Lappeenrannan PEPO:sta sekä jämäkkä toppari Samuli Hölttä oululaisesta JS Herculeksesta, joka oli JIPPOn pahin kilpakumppani Kakkosen C-lohkossa viime kaudella. Kapteeninnauhan Åkelta peri toisen kautensa JIPPOssa aloittava KTP-kasvatti Topi Pasi, jota varakapteeneina tukevat Harju ja Risto Kahelin. Tolppien välissä neljännen kautensa joukkueessa aloittava Jirko Sorsa sai aisaparin Kuopiosta, kun kaudeksi 2017 KuPS:n organisaatioon siirtynyt, aikuisten tasolla SC KuFu-98:ssa Kakkosta pelannut Aleksi Honka-Hallila palasi lainasopimuksella kasvattajaseuraansa.

Helmikuussa päästiin tiedottamaan talven sykähdyttävimmästä pelaajasopimuksesta, kun kaudesta 2010 vain ja ainostaan JIPPOa edustanut Teemu Hallikainen liittyi joukkueeseen. Kolmella eri sarjatasolla joukkueessa pelannut ”Teme” oli liki kaksi vuotta pelikentiltä sivussa vakavan loukkaantumisen takia, ja toimi viime kaudella JIPPOn kotiotteluiden kenttäkuuluttajana sekä joukkueenjohtajana muutamassa vierasottelussa. Harjoituskaudella Hallikainen on päässyt väläyttelemään tuttua vasuriaan hyökkääjän tontilla.

Isoimman profiilin hankintansa alkavalle kaudelle JIPPO teki maaliskuussa solmittuaan sopimuksen amerikkalaisen Wilterlynd Inalienin kanssa. Sähäkkä kärkimies pyssytti kaksi vuotta sitten Suomeen saavuttuaan Kakkosen JBK:ssa huimat 20 maalia kauteen. Viime kaudella liiganousustakin tiukasti taistelleessa FF Jarossa peliaika oli tiukemmassa, mutta super-subin roolissakin Inalien tekaisi Ykköseen varsin komeat tehot: seitsemän maalia ja kolme maaliin johtanutta syöttöä. Hiljattain 22 vuotta täyttänyt maaliahne hyökkääjä tuottanee alkavalla kaudella rutkasti huolia vastustajien puolustajille.

– Analysoimme uusia pelaajia kattavasti. Tiesimme, mitä tarvitsemme ulkopuolelta. Näissä pitää tietenkin huomioida jalkapallon ulkopuolinen elämä, ja elämäntilanteet olivat tänne tulleiden pelaajien kohdalla suotuisia. Olemme pelaajarekrytoinnissa tiettyjen osavaiheiden osalta tosi pitkällä, mutta kehitettävää on. Pelastamme paljon sillä, että taustalla on selvä identiteetti ja toimintakulttuuri, joihin haemme pelaajia, Leppälahti kertoo.

 

Monipuolinen harjoituskausi

 

JIPPO jatkoi joukkueharjoituksiaan joulutauon jälkeen heti vuoden alussa. Joukkue pelasi ennen helmikuussa alkanutta Suomen Cupin karsintalohkovaihetta yhden harjoitusottelun, jossa se voitti MP:n 2-0. Cup lähti hienosti käyntiin 1-0-kotivoitolla HJK Klubi 04:stä, mutta vierasottelut Gnistania (3-0) ja MP:tä (5-0) vastaan menivät tuloksellisesti penkin alle, ja JIPPOn osalta Suomen Cup 2021 päättyi siihen.

 

Nuutti Tykkyläinen viimeisteli JIPPOn ainoan cup-maalin (Kuva: Mikko Kalavainen)

 

Harjoituskausi jatkui maaliskuun loppupuolella positiivisemmissa merkeissä, kun JIPPO kaatoi ensin sarjaporrasta alempana pelaavan PEPO:n Joensuussa tyylikkäästi 4-1, ja nöyryytti sitten sarjaporrasta ylempänä pelaavaa AC Oulua vieraskentällä maalein 0-4. Pääsiäisenä oli taas hieman vaikeampaa, kun Mikkelin-reissu päättyi tällä kertaa MP:n 2-0-voittoon, ja KuPS näytti kotonaan JIPPOlle kaapin paikan 5-1-päättyneessä ottelussa. Harjoituskauden lopuksi JIPPO jyräsi ensin yhteistyöjoukkue LehPan 10-0 ja haki sitten päänahan toiseltakin liigajoukkueelta, kun KTP sai nöyrtyä kotonaan 0-1.

– Johtoajatuksena harjoitusotteluiden suhteen on ollut jo kolmatta vuotta pelata kolmasosa peleistä meitä kovempia joukkueita vastaan, kolmasosa meidän tasoisia vastaan ja kolmasosa meitä heikompia vastaan. Onnistuimme tässä kohtalaisen hyvin – saimme pataan, voitimme, ja sitten oli muutama tosi tasainen vääntö, Jussi Leppälahti kertaa.

Meneillään oleva pandemia ei juuri sotkenut JIPPOn harjoituskautta, muuten kuin pidentäen sitä sarjakauden alkamisen siirryttyä.

– Meidän on tietysti pitänyt olla tarkkana hygieniajuttujen kanssa, mutta ohjelmoinnin suhteen se ei ole hirveästi vaikuttanut. Olemme päässeet pre-seasonin aikana sisältötavoitteisiimme. Halusimme esimerkiksi kokea henkistä lujuutta koettelevan minikriisin, nostaa harjoitusmääriä ja -intensiteettiä, sekä jalostaa valmennustiimimme toimintaa suunnittelun ja kenttätoteutuksen suhteen. Näissäkin asioissa on onnistuttu kohtalaisen hyvin, Leppälahti näkee.

 

Lähtökohdat Ykköseen

 

Jussi Leppälahti ei kiertele tai kaartele sen realiteetin edessä, että Ykkösen ennakkoasetelmissa JIPPO on iso altavastaaja. JIPPOn pelaajabudjetti on 55 000 €, joka on sarjan pienin.

– Pitää nauttia siitä, että saamme olla mukana tässä sarjassa. Suomessa on reilusti yli sata tuhatta lajin harrastajaa, ja paikalliset pelaajamme ovat nyt muutamien satojen valitussa joukossa. Olemme paikallinen amatööriryhmä sellaisten jengien joukossa, jotka ovat hommanneet pelaajia ympäri maailman pelaamaan ammatikseen jalkapalloa. Sarjassa on pelaaja Valioliigaseurasta. Yksi pelaaja, jolla on takanaan otteluita ja maaleja Serie A:ssa, pelaa Kokkolassa. Me yritämme kehittää itseämme edelleen ja ottaa heidän tasoaan kiinni, Leppälahti huomauttaa.

JIPPOn virallinen tavoite alkavalle kaudelle on sarjassa kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuminen.

– Omat tavoitteeni ovat samat kuin viime kaudella. En ajattele yhtä peliä pidemmälle. En elämää enkä jalkapalloa. Elämä ja jalkapallo ovat hauraita, jokaisesta viikosta on yritettävä tehdä hyvä. Olennaista on käsillä oleva hetki, Leppälahti maalailee.

– Pelaajilla on varmasti omia tulostavoitteitaan. Seuran näkökulmasta on fakta, että pitää voittaa pelejä, että uskottavuutemme jatkaa kehittymistään ja olosuhteet paranemistaan.

 

Jussi Leppälahti aloittaa kolmannen kautensa JIPPO-luotsina (kuva: Mikko Kalavainen)

 

Syksyn 2014 jälkeen Ykkösen taso on noussut entisestään, joten JIPPO palaa takaisin kovaan sarjaan. Mukana on useita perinteisten ja Suomen mittapuulla isojen jalkapallokaupunkien ykkösjoukkueita, jotka ovat viime vuosien aikana pelanneet liigassa tai jopa eurokentilläkin. Tällaisilla seuroilla jo pelkkä historia tuo sen tason kannatuspohjaa ja taloudellisia resursseja, joista JIPPOn kaltaisessa nuoressa seurassa vielä haaveillaan.

– Perinteikkäät joukkueet ovat talven aikana näyttäneet vahvoilta, ja uudehkot Ykkösen joukkueet ovat vahvistuneet edellisestä kaudesta. Ihmettelen, jos TPS, VPS, RoPS ja muut perinteiset liigaseurat eivät menesty. KPV:ssä on erinomainen valmennus ja hyvä joukkue. PK-35:ssä on niin ikään todella osaava tulevaisuuden menestysvalmentaja ja lähes liigatasoinen pelaajaryhmä, Leppälahti suitsuttaa.

– Ensimmäisellä vastustajallamme MuSalla on vahva oma juttunsa, ja sekin on vahvistunut. Gnistan voi yllättää monet, koska se pelaa todella hyvää jalkapalloa portugalilaisopein. Klubi 04 on pelannut nuorella ryhmällään pre-seasonin aikana erinomaisesti, Leppälahti kehuu.

 

Esittelyssä muut joukkueet

 

Turun Palloseura


Putosi Ykköseen hävittyään liigakarsinnoissa KTP:lle
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 290 000 €
Päävalmentaja: Jonatan Johansson
Kapteeni: Rasmus Holma

Historialtaan menestyksekäs TPS on taantunut 2010-luvun alun taloudellisen romahduksen jälkeen hissiliikkeeseen Veikkausliigan ja Ykkösen välille. Kaudeksi 2020 jälleen liigaan noussut turkulaisjoukkue aloitti kauden heikosti, ja päävalmentaja Tommi Pikkarainen sai lähteä. Pikkaraisen korvannut ex-Huuhkajalegenda Jonatan Johansson ei saanut käännettyä laivaa riittävästi, ja TPS ajautui voitokkaista viimeisistä kierroksista huolimatta karsintoihin. Karsintaotteluissa turkulaiset nyhjäsivät kaksi tasapeliä (1-1, 0-0) Ykkösessä toiseksi sijoittuneen KTP:n kanssa. Liigapaikka meni Kotkaan vierasmaalin turvin, ja TPS:n kohtaloksi jäi pudota Ykköseen.

Johanssonin johdolla Ykkösessä jatkava TPS on ollut harjoituskaudella lähteneiden pelaajien määrään nähden yllättävän passiivinen pelaajamarkkinoilla, ja joukkue näyttää aloittavan kauden etenkin hyökkäyspään osalta melko kapealla ringillä. Kapeaan rinkiin mahtuu kuitenkin Ykkösen tasolle kivenkovia pelaajia. Joukkueen suurin vahvuus lienee puolustuspään keskikaista. Keskikentän pohjaa tukkimaan on päävalmentaja Johanssonilla laittaa Alim Moundi, Jesper Karlsson ja Atte Sihvonen. Topparin paikalla voi pelata korkealla tasolla Rasmus Holma, Kalle Taimi, Juhani Pikkarainen, Samba Benga tai vaikka Sihvonen, ja viimeisenä lukkona on maalivahti Jere Koponen. Laidoille, keskikentän hyökkääviin rooleihin ja kärkeen vaihtoehtoja on vähemmän, mutta esim. wing back Juri Kinnunen ja Fulhamista lainattu taitava keskikenttäpelaaja Sonny Hilton ovat pelimiehiä, ja hyökkäyksessä Eliécer Espinosa pystyy kunnossa ollessaan heiluttelemaan maaliverkkoja.

TPS jäi Suomen Cupissa karsintalohkovaiheeseen voitettuaan lohkojumbo MuSan, mutta hävittyään toiseksi sijoittuneelle EIF:lle ja pelattuaan tasan lohkon voittaneen PK-35:n kanssa. Cupin jälkeen TPS pelasi neljä neljä tiukkaa, yhden maalin sisältänyttä harjoitusottelua liigajoukkueita vastaan, voittaen Hakan ja häviten IFK Mariehamnille, Ilvekselle sekä HIFK:lle. Kenraaliharjoitus HJK Klubi 04:ää vastaan päättyi TPS:n 3-2-voittoon.

 

Rovaniemen Palloseura


Putosi Ykköseen jäätyään Veikkausliigassa viimeiseksi
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 200 000 €
Päävalmentaja: Mikko Mannila
Kapteeni: Jonathan Vervoort

RoPS:n alamäki on ollut nopea. Joukkue saavutti kausina 2015 ja 2018 Veikkausliigassa hopeaa, sijoittuen hopeakausien välissä sarjan keskikastiin. Kausi 2019 oli vaikea ja päättyi kymmenenteen sijaan, mutta viime kaudella tapahtui todellinen mahalasku: päävalmentajana toiminut Vesa Tauriainen vapautettiin tehtävistään, kun Lapin ylpeys oli saavuttanut 15 kierroksen jälkeen vain kaksi pistettä. Putoamaan jo tuomitun RoPS:n peräsimeen Tauriaisen tilalle HJK:n organisaatiosta tulleen Mikko Mannilan johdolla joukkue saavutti yhden voiton, mutta hävisi kaikki muut kuusi ottelua.

Viime kausina rajusti budjettiaan karsinut RoPS aloitti Ykkösen kauteen valmistautumisen pitkälti oman alueen nuorten pelaajien voimin, ja on kiinnittänyt pitkin talvikautta ulkopuolisia vahvistuksia yksi kerrallaan. Ykkösmaalivahdiksi joukkueeseen saapui TPS:ssä pieneen rooliin jäänyt Miikka Mujunen, ja hyökkäys vahvistui toistasataa liigaottelua pelanneella ja 22 liigamaalia viimeistelleellä paluumuuttaja Simo Roihalla. Toppariosastolle RoPS sai FC Hongasta lainatun ghanalaisen Mohammed Adamsin sekä belgialaisen Jonathan Vervoortin, joka valittiin sittemmin joukkueen kapteeniksi. Keskikentän keskustaa vahvistavat ranskalainen Sacha Petshi ja hollantilainen Nino Roffelsen, ja ykköskärjeksi hankittiin serbialainen Srdjan Vujaklija. RoPS:n nuoriso-osastosta lahjakkaimpana on pidetty Jussi Niskaa, joka on varma valinta avauskokoonpanoon vasemman wing backin paikalle.

RoPS eteni Suomen Cupin karsintalohkovaiheesta kakkossijalta jatkoon voitettuaan taakse jääneet Jaron ja KPV:n ja hävittyään lohkovoittaja VPS:lle. Neljännesvälierissä tuli noutaja, kun HIFK oli Rovaniemellä parempi niukasti 0-1. Huhtikuun harjoitusottelut kulkivat RoPS:n osalta alavireisesti, sillä joukkue jäi maalittomiin tasapeleihin JS Herculeksen sekä Jaron kanssa ja hävisi AC Oululle 1-2 sekä kenraaliharjoituksessaan KPV:lle 1-4.

 

FF Jaro

Sijoitus viime kaudella: 3.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 150 000 €
Päävalmentaja: Jimmy Wargh
Kapteeni: Johan Brunell

Jaro aloitti viime kauden hieman hapuilevasti, mutta löysi elokuussa huiman vireen. Joukkue voitti neljä ottelua putkeen maalierolla 18-3 ja ilmoittautui mukaan nousutaistoon. Syyskuussa joukkue jäi muutamaan tasapeliin, mutta oli lokakuuhun lähdettäessä vielä vahvassa tilanteessa. Loppusyksy oli pietarsaarelaisille kuitenkin murheellinen. Joukkue voitti viidestä viimeisestä ottelustaan vain yhden ja hävisi kolmesti, ja nousuhaaveiden haihduttua tuloksena oli katkera kolmas sija.

Jaro sai täksi kaudeksi uuden valmentajan, kun viime kaudella JBK:ta valmentanut entinen Jaro-kapteeni Jimmy Wargh korvasi Niklas Käckon. Myös pelaajistossa tapahtui isoja muutoksia. Jaro hankki HJK:ssakin aiemmin pelanneen nigerialaisen jalkapallokiertolaisen Macauley Chrisantusin sekä MuSassa upean kauden pelanneen Juuso Aallon korvaamaan poistuneita maalintekijöitä. JIPPOa kaudella 2014 edustanut Aalto on tunnettu keskikenttäpelaajana, joka ennemmin rakentaa hyökkäyksiä kuin päättää niitä itse. MuSassa mies sai ensi kertaa urallaan maalintekijän roolin, ja viimeisteli 19 ottelussa peräti 14 osumaa.

Ykkösmaalivahdiksi Jaro hankki juuri ennen kauden alkamista amerikkalaisen Thomas Olsenin, ja puolustuksessa uusia miehiä ovat latvialaistoppari Krists Gulbis sekä englantilainen laitapuolustaja Tyler Reid. Vaikeasta vammasta toipuneen ja kapteeninnauhaa kantavan seuraikoni Johan Brunellin sekä taitavan argentiinalaispakin Guillermo Sotelon myötä Jaron puolustuspää on vahvoilla kantimilla, vaikka viime kaudella vakuuttanut Stanley Amuzie karkasi KPV:hen. Keskikentän ykköstähti on HIFK:ssa liigaa pelannut brassi Rafael Ferreira Francisco eli Toró, ja kokemusta edustaa Norjasta tullut Patrick Byskata sekä seuraikoni Markus Kronholm.

Jaro jäi Suomen Cupin karsintalohkossaan kolmanneksi voitettuaan viimeiseksi jääneen KPV:n, mutta hävittyään jatkoon päässeille VPS:lle ja RoPS:lle. Jaro voitti maalis-huhtikuussa neljä peräkkäistä harjoitusottelua, joista kaikki tosin Kakkosen joukkueita vastaan. Viimeisissä harjoitusotteluissaan Jaro pelasi maalittoman tasapelin RoPS:n vieraana ja lopuksi hävisi SJK Akatemialle kenraaliharjoituksessaan 2-1.

 

Ekenäs IF

Sijoitus viime kaudella: 4.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 176 030 €
Päävalmentajat: Guillem Santesmases ja Rubén Maya Pérez
Kapteeni: Zacharias Ekström

Raaseporilainen EIF nousi Ykköseen kaudeksi 2015, ja on alkuvaikeuksien jälkeen vakiinnuttanut paikkansa sarjassa. Espanjalaisduon Guillem SantesmasesRubén Maya Pérez yhdessä valmentama joukkue ei pysynyt viime kaudella aivan kärkijoukkueiden tahdissa, mutta sijoittui sarjassa neljänneksi. Alkavalle kaudelle EIF ilmoitti jo hyvissä ajoin viralliseksi tavoitteekseen liiganousun.

EIF sai maalivahtiosastolleen kaksi vahvaa paluumuuttajaa, kun Mehdi El Moutacim palasi SJK Akatemiasta ja Jonathan Jäntti PEPO:sta. Luottotoppari William Lindqvist sai vierelleen HIFK:sta siirtyneen Tuukka Andbergin sekä vasta 18-vuotiaan huippulupauksen Oliver Petterssonin. Puolustuksen avainpelaajiin kuuluu myös koko uransa EIF:ssä pelannut kapteeni Zacharias Ekström. Joukkueen vahvimpana alueena voitaneen pitää keskikenttää, jonka pohjalta löytyy laatua ja leveyttä Xhevdet Gelan, Riku Selanderin, KuPS:sta lainatun Oskari Sallisen ja Reza Heidarin muodossa, kun taas ylempänä on kova kilpailu esimerkiksi FC Lahdesta tulleen Valdrin Rashican, Allsvenskanissa muutaman ottelun viime kaudella pelanneen André Österholmin, venäläisen Stanislav Efimovin ja paluumuuttaja Akseli Ollilan kesken. Ollilan viime kausi KPV:ssä meni mönkään loukkaantumisen vuoksi, mutta kahdella sitä edeltävällä kaudella vieläkin vasta 21-vuotias mies iski yhteensä 19 Ykkösen maalia EIF-paidassa. Joukkueen johtava ysipaikan pelaaja on pieksämäkeläislähtöinen Juuso Liukkonen.

EIF meni Suomen Cupin karsintalohkostaan kakkossijalta jatkoon voitettuaan taakse jääneet TPS:n ja MuSan, mutta hävittyään lohkon voittaneelle PK-35:lle. Neljännesvälierässä tammisaarelaiset hävisivät 2-2-tilanteessa jatko-otteluun edenneen trillerin Gnistanille 3-2 ja putosivat jatkosta. Harjoituskauden päätteeksi EIF pelasi Kakkosen joukkueita vastaan, voittaen PKKU:n 3-2, Atlantiksen 1-0 ja kenraaliharjoituksessaan PIF:n 3-0.

 

Musan Salama

Sijoitus viime kaudella: 5.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 95 000 €
Päävalmentaja: Ville Ulanen
Kapteeni: Jussi Välilä

Perinteikkään jalkapallokaupungin Porin ykkösjoukkue on muutaman viime vuoden ajan ollut MuSa, joka nousi Ykköseen pitkän tauon jälkeen kaudeksi 2019. MuSaa on molemmilla nousunsa jälkeisillä kausilla ennakoitu vahvasti putoamaan sarjasta, mutta tulokset ovat puhuneet puolestaan, ja kauteen 2021 lähtiessä joukkueella on takanaan kaksi viidettä sijaa. Suurin ansio MuSan onnistuneesta viime kaudesta menee joukkuetta pitkään valmentaneen Ville Ulasen ohella kovat tehot paukutelleelle kärkiparille, jonka muodostivat vahva target-hyökkääjä John Frederiksen sekä juonikas Juuso Aalto. Nyt Aalto on poissa, ja tehoja täytyy löytyä muilta.

Yli kaksimetrinen färsaarelainen Frederiksen koki kovia talvella, kun miehen aivoista löydettiin kasvain. Kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti, kun mies sai kuntoutuksen päätteeksi terveen paperit ja kirjoitti MuSan kanssa jatkosopimuksen kuukausi ennen sarjan alkua. MuSa vahvisti keväällä joukkuettaan kahdella japanilaisella, keskikenttäpelaaja Naoki Maedalla sekä Mitsuru Tanidalla, joka lienee vahva ehdokas korvaamaan Aallon hyökkäyksessä. MuSan japanilaistrion täydentää jo viime kaudella joukkueessa vahvasti esiintynyt laituri Yutaka Abe. Puolustuspäässä MuSan avainpelaajia ovat kapteeni Jussi Välilä, Samuli Virtanen sekä nuorisomaajoukkueissakin esiintynyt Joonas Lakkamäki, jotka muodostanevat joukkueen kolmen miehen puolustuslinjan.

MuSan Suomen Cup -taival sujui mollivoittoisesti, sillä joukkue hävisi kaikki kolme karsintalohkon otteluaan PK-35:lle, TPS:lle ja EIF:lle. Huhtikuun harjoitusotteluista joukkue sai kuitenkin onnistumisia, ja kenraaliharjoitus Kakkosen TPV:tä vastaan päättyi porilaisten selkeään 3-0-voittoon.

 

Vaasan Palloseura

Sijoitus viime kaudella: 6.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 310 000 €
Päävalmentaja: Jukka Karjalainen
Kapteeni: Sebastian Strandvall

Pitkään Veikkausliigassa pelannut ja viimeisinä vuosina usein eurokentilläkin nähty VPS putosi Ykköseen viime kaudeksi. Christian Sundin valmentama joukkue jäi Ykkösessä vankasti keskikastiin, eikä pystynyt riistämään sarjan kärkikolmikolta kauden aikana pistettäkään. Kauteen 2021 VPS lähtee monivuotisen sopimuksen tehneen, aiemmin MyPan Kolmosesta Ykköseen nostaneen päävalmentajan Jukka Karjalaisen johdolla.

Hyökkäävän jalkapallon nimiin vannova Karjalainen on saanut käyttöönsä erittäin hyökkäysvoittoisen miehistön. 167 liigaottelussa 41 maalia Vepsulle tehnyt jamaikalainen Steven Morrissey on saanut seurakseen Ykkösen kaikkien aikojen maalintekijän, sadan maalin rajapyykkiä tällä kaudella tavoittelevan Kalle Multasen. Kun mukaan laskee hyökkäävät keskikenttäpelaajat, kaiken nähneen kapteeni Sebastian Strandvallin, kolmen viime kauden aikana 30 maalia Ykkösessä tehneen Aleksi Pahkasalon sekä HJK:sta palanneen Joonas Vahteran, on vaasalaisten joukkueessa melkoinen määrä maalintekouhkaa.

Jos hyökkäyspää on vahvistunut, on puolustuskin kokenut isoja muutoksia. Melko kapean pakiston rungon muodostavat PEPO:sta siirtynyt ulottuva gambialaistoppari Alieu Ceesay, AC Kajaanin raunioilta tullut nuori Mikko Pitkänen sekä monipuolinen trinidadilainen Kareem Moses. Ykkösmaalivahdin viittaa kantaa Teppo Marttinen.

VPS jäi Suomen Cupin karsintalohkonsa avauskierroksella tasapeliin lohkossa viimeiseksi jääneen KPV:n kanssa, mutta löi seuraavissa otteluissa Jaron ja RoPS:n selvästi ja eteni lohkovoittajana jatkoon. Neljännesvälierässä liigajoukkue FC Honka oli kuitenkin useamman askeleen edellä ja löi VPS:n jatkohaaveille stopin maalein 0-4. VPS pelasi kolme viimeistä harjoitusotteluaan kotikentällään Kakkosen joukkueita vastaan. JBK:ta vastaan vaasalaiset jäivät 1-1-tasapeliin, mutta SJK Akatemian VPS kaatoi puhtaasti 4-0 ja FC Jazzin 3-1.

 

Mikkelin Palloilijat

Sijoitus viime kaudella: 7.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 140 000 €
Päävalmentaja: Juha Pasoja
Kapteeni: Antti-Ville Räisänen

Toissa syksynä Kakkosen A-lohkosta JIPPOn edeltä Ykköseen nousseella MP:llä on takanaan nousijaksi vahvahko kausi uuden päävalmentajansa Juha Pasojan johdolla. Kärkipäätä mikkeliläiset eivät missään vaiheessa hätyytelleet, mutta putoaminenkaan ei lopulta näyttänyt missään vaiheessa erityisen todennäköiseltä, ja matemaattisestikin sarjapaikka varmistui suhteellisen hyvissä ajoin. Yksikään MP:n hyökkääjistä ei yltynyt suureen maalitehtailuun, mutta ratkaisijoita löytyi tarpeen vaatiessa eri puolilta kenttää.

Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa viime kaudesta, ja mukaan on tullut myös uusia vahvistuksia. MP on vahva erityisesti puolustuspäässä. Jonne Uronen hoitaa varmasti maalivahdin tehtävät, ja ykköstoppariksi noussutta Iiro Äijöä tukevat Reetu Räsänen, Oliver Kangaslahti ja ranskalainen Killian Denoual. Vikkelät wing backit Yassin Daoussi ja Nuutti Laaksonen tuovat vaaraa hyökkäyksiin. Keskikentän avainpelaajia ovat Jonathan Dunyin, Antti-Ville Räisänen sekä Aatu Manninen. MP on etsinyt kauden alla toistaiseksi tuloksetta ykköshyökkääjää, mutta Antti Ulmasen ja Samson Obiohan myötä hyökkäys ei ihan huono ole nykymuodossaankaan.

MP:n pelasi Suomen Cupin karsintalohkossaan lohkovoittaja Gnistanin kanssa tasapelin, voitti JIPPOn ja hävisi HJK Klubi 04:lle. Lohkossa pelattiin paljon ristiin, minkä vuoksi MP jäi huonoimpana lohkokakkosena rannalle jatkopeleistä. Loppukevään harjoitusottelut sujuivat mikkeliläisiltä tuloksellisesti hyvin. Joukkue voitti huhtikuussa JIPPOn 2-0, SC KuFu-98:n 4-1, jäi JJK:n vieraana 1-1-tasapeliin, ja kaatoi kenraaliharjoituksessa PK-35:n 1-0.

 

Kokkolan Pallo-Veikot

Sijoitus viime kaudella: 8.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 300 000 €
Päävalmentaja: Niko Kalliokoski
Kapteeni: Sebastian Mannström

Liigasta kauden 2019 päätteeksi Ykköseen pudonneen KPV:n Matti Laitinen halusi joukkueen palaavan heti takaisin ylös ja laittoi rahaa palamaan nimekkäisiin pelaajiin, ja täten KPV lähti kauteen selkeänä ennakkosuosikkina. Päävalmentaja Jani Uotinen ei kuitenkaan saanut tähtisikermää pelaamaan joukkueena pelikirjansa mukaisesti, ja Uotinen sai lähteä heikon alkukauden jälkeen. Kaikkien yllätykseksi KPV palkkasi uudeksi päävalmentajakseen paremmin ihan muissa rooleissa kuin valmentajana tunnetuksi tulleen suomifutiksen persona non gratan Miika Juntusen. Ennennäkemättömän mediamyllytyksen jälkeen Juntunen erosi tehtävästään vain kahta ottelua ja kymmentä päivää myöhemmin. Pelaajauransa jälkeen pitkään KPV:n valmennustiimissä toiminut Niko Kalliokoski otti Juntusen jälkeen päävastuun, ja joukkue sijoittui sarjassa lopulta kahdeksanneksi.

Fiaskokauden jälkeen KPV:n pelaajisto on tuulettunut aika lailla. Joukkueessa on ainakin kolme Ykkösen tason maalivahtia, joista KuPS-laina Hemmo Riihimäki lienee vahvimmin kiinni ykkösveskarin paikassa. Puolustuksen avainpelaajia ovat kreikkalaistoppari Charalampos Chantzopoulos, jenkkipakki Kyle Curinga sekä Jarosta hankittu Stanley Amuzie. Hongassa liigaa pelannut Tommi Saarinen on kova luu niin topparina kuin keskikentälläkin. Kokemusta ja jatkuvuutta joukkueessa edustaa pitkän liigauran HJK:ssa ja Jarossa tehnyt kapteeni Sebastian Mannström. Maalintekopotentiaalia joukkueessa löytyy etenkin Bulgarian liigasta hankitulta, nuorempana Italian Serie A:ssa Torinon paidassa pelanneelta kokeneelta kongolaishyökkääjältä Dominique Malongalta, japanilaislaituri Takanori Yokochilta sekä lupaavalta KuPS-lainalta Eetu Rissaselta.

KPV jäi Suomen Cupin karsintalohkossaan viimeiseksi. Joukkue pelasi lohkovoittaja VPS:n kanssa tasapelin, mutta hävisi sitten sekä Jarolle että RoPS:lle. Kokkolalaiset pelasivat maalis-huhtikuussa useamman harjoitusottelun liigajoukkueita vastaan. Kotonaan KPV hävisi AC Oululle 0-2, vieraissa KuPS oli parempi 4-1 ja SJK 3-0. Kenraaliharjoituksessaan KPV kohtasi RoPS:n vieraissa ja voitti komein luvuin 1-4.

 

IF Gnistan

Sijoitus viime kaudella: 9.
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 140 000 €
Päävalmentaja: Ricardo Duarte
Kapteeni: Omar Jama

Sarjanousija Gnistanin kausi Ykkösessä 2020 oli hyvin kaksivaiheinen. Ensimmäinen kuukausi meni niin surkeasti, että Gnistan näytti jo tuomitulta putoamaan. Seurajohdossa tehtiin kuitenkin johtopäätöksiä: italialainen päävalmentaja Roberto Nuccio sai tehdä tilaa portugalilaiselle Ricardo Duartelle, ja Ykkösen tasolle liian heikoksi todettuun joukkueeseen hankittiin liuta uusia pelaajia. Duarte ja kumppanit paiskivat syksyn töitä ja saivat kurssin käännettyä, ja vasta aivan viime hetkillä Gnistan nousi putoamisviivan yläpuolella ja säilytti sarjapaikkansa.

Gnistan on muuttunut joukkueena suuresti verrattuna vuoden takaiseen. Ykkösmaalivahdin paikasta kamppailevat uudet hankinnat Jiri Koski ja Samu Volotinen, ja puolustuksen johtotähdeksi saapui Hollannin toiselta sarjatasolta brassi Fabian de Abreu. Joukkue koki aivan kauden alla ison menetyksen, kun taitava laitapuolustaja Ilmari Hieta päätti ripustaa jo 23-vuotiaana nappikset ainakin toistaiseksi naulaan ja keskittyä töihin jalkapalloilun ulkopuolella. Gnistan hankki kuitenkin nopealla aikataululla tilalle vasta hiljattain MiPK:iin siirtyneen lupaavan KäPa-kasvatin Verneri Meriläisen. Myös HIFK:ssä ilman roolia jäänyt Pasi Forsman vahvistaa oulunkyläläisten puolustusta.

Keskikentän keskustan tärkein palanen on kapteeni Omar Jama, jonka lisäksi vastuuta lienee luvassa ainakin uudelle hankinnalle Armend Kabashille. Gnistanin nimekkäin vahvistus on edelleen huippulupaava hyökkäävä keskikenttä Maximo Tolonen, joka on yrittänyt läpimurtoa liigaan niin SJK:ssa, IFK Mariehamnissa kuin Ilveksessäkin, mutta hakee nyt uralleen uutta nousua Gnistan-paidassa. Hyökkäyspäässä tehoja odotetaan eniten brassikaksikolta Lucas MoraisDouglas Caé, jotka muodostivat viime syksynä tuhoisan tutkaparin. Toisen laitahyökkääjän paikka avauskokoonpanossa on tyrkyllä tuulennopealle JIPPO-kasvatille Rony Huhtalalle.

Gnistan oli Suomen Cupin karsintalohkossaan vakuuttava. Joukkue jäi MP:n kanssa tasapeliin, mutta voitti JIPPOn ja HJK Klubi 04:n selkein luvuin ottaen lohkovoiton nimiinsä. Cupin neljännesvälierässä Gnistan kaatoi EIF:n jatko-ottelussa 3-2, mutta puolivälierässä KuPS jyräsi pohjoishelsinkiläiset maan rakoon lukemin 5-0. Huhtikuun harjoitusotteluissa Gnistan hävisi Kakkosen FC Honka Akatemialle 0-3, HIFK:lle 0-1 ja FC Lahdelle 4-2.

 

PK-35

Nousi Ykköseen voitettuaan Kakkosen A-lohkon
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: 60 000 €
Päävalmentaja: Kim Raimi
Kapteeni: Esa Terävä

PK-35 Vantaan sekoilun loputtua muutama vuosi sitten on Helsingin Pihlajamäessä pelaavalle PK-35:lle koittanut aika nousta parrasvaloihin yli vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen. Joukkue nousi viime kaudeksi Kakkoseen nimekkäällä ja kokeneella joukkueella. Sarjanousun myötä osa jäähdyttelevistä ex-liigapelaajista jäi pois, mutta uusia tuli tilalle, ja entisestään vahvistunut ryhmä paineli Kakkosessa voitosta voittoon ja nousi saman tien Ykköseen asti päävalmentajanaan Kim Raimi, PK-35 Vantaassa 2009-2016 pelannut ex-toppari.

Pelaajista PK-35:n uusi nousu henkilöityy vahvimmin kapteeni Esa Terävään, joka kipparoi aiemmin HIFK:ta Veikkausliigassa. Terävän lisäksi HIFK:n ex-liigapelaajia PK-35:ssä ovat toppari Pauli Kuusijärvi, laitapelaajat Matias Hänninen ja Otto-Pekka Jurvainen, keskikentän Daniel Rantanen sekä hyökkääjä Ville Salmikivi. Myös laitapuolustaja Patrick Aaltoselta ja keskikentän Jaakko Lepolalta löytyy liigakokemusta muista joukkueista.

Ex-liigamiesten ohella mielenkiintoisimpia nimiä PK-35:n ryhmässä ovat tietenkin Joensuun pojat, topparina useimmiten avauskokoonpanossa pelaava Aapi Helvelahti sekä hyökkäävissä rooleissa peliajasta taisteleva Miko Mäkirinne, jotka siirtyivät PK-35:n riveihin JIPPOsta viime kaudeksi. Lisäksi jo nuorena pk-seudulle Joensuusta muuttaneella laitapelaaja Tomi Kurvisella on taustaa JIPPO-junioreista.

Suomen Cup sujui PK-35:ltä vahvasti. Joukkue voitti karsintalohkonsa kaadettuaan sekä MuSan että EIF:n ja pelattuaan TPS:n kanssa tasan, ja neljännesvälierässä PEPO kaatui selvästi 0-3. Puolivälierässä PK-35 kiusasi FC Honkaa viimeiseen asti, mutta maalittomana edennyt kohtaaminen päättyi liigajoukkueen voittoon rangaistuspotkukilpailun kautta. PK-35:n harjoituskausi eteni tuloksellisesti mainiosti, mutta rekordi sai huhtikuun viime metreillä pieniä kolhuja, kun joukkue hävisi peräkkäisissä vierasotteluissa EIF:lle 4-1 ja MP:lle 1-0.

 

HJK Klubi 04

Nousi Ykköseen voitettuaan Kakkosen B-lohkon
Pelaajabudjetti kaudelle 2021: ei ilmoitettu
Päävalmentaja: Mika Väyrynen
Kapteeni: Johannes Kytilä

HJK:n juniorihautomo Klubi 04 nousi parin vuoden tauon jälkeen Ykköseen voittamalla Kakkosen B-lohkon. Kausi 2020 oli joukkueelle häikäisevä, sillä se ei hävinnyt ainuttakaan ottelua, ja tasapelejäkin kertyi vain yksi. HJK päätti kauden jälkeen kierrättää miesten joukkueidensa valmentajia niin, että Klubi 04:n menestykseen luotsannut Joonas Rantanen siirtyi täksi kaudeksi HJK:n liigajoukkueen valmennusryhmään, ja liigajoukkueen valmennusryhmästä reservijoukkueen päävalmentajaksi tuli ex-Huuhkajalegenda Mika Väyrynen.

Klubi 04:n kapteenina toimii jo 21-vuotiaana joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva toppari Johannes Kytilä, ja varakapteeneja ovat saksalaisen Hoffenheimin junioreissakin pelannut älykäs keskikenttäpelaaja Saku Heiskanen, Espanjassa kasvanut laitapuolustaja Rico Finnäs sekä uusiseelantilainen Chris James. Takavuosina Veikkausliigassakin pelannut 33-vuotias keskikentän pohjapelaaja James toimii toista kauttaan Klubi 04:ssä nuorempien pelaajien mentorina valmentaessaan samalla HJK-junioreissa. Joukkueen toinen ulkomaalaisvahvistus on norsunluurannikkolainen keskikenttäpelaaja Dieudonné Gaucho Debohi. Maaleja Nollanelosen pelaajista odotetaan eniten hyökkääjä Kai Meriluodolta. Koska kyseessä on reservijoukkue, tulee Klubi 04:n kokoonpanossa pyörähtämään kauden aikana myös pelituntumaa hakevia HJK:n liigajoukkueen pelaajia.

Klubi 04 jäi Suomen Cupissa karsintalohkovaiheeseen voitettuaan MP:n, mutta hävittyään sekä JIPPOlle että Gnistanille. Joukkueen harjoitusottelut sujuivat vaihtelevasti. Huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla joukkue voitti FC Honka Akatemian 1-0, ylsi liigajoukkue Hakaa vastaan 1-1-tasapeliin ja hävisi kenraaliharjoituksessaan TPS:lle 3-2.

 

Kausikortit 2021 myynnissä!

 

KATSO HINNAT JA OSTA KAUSIKORTIT TÄSTÄ

 

Ykkösen kaikki ottelut näkyvät Ruudussa

 

Ruutu esittää 17. huhtikuuta alkavan Miesten Ykkösen kaikki ottelut suorina ja suomeksi selostettuina. Myös tallenteet ovat katsottavissa Ruudusta. Otteluita kuvataan sekä muutaman kameran kevyttuotannoilla että suuremmilla monikameratuotannoilla ottelusta riippuen.

TILAA RUUTU+ TÄSTÄ