fbpx

JIPPO pelaa lauantaina Kakkosen kauden 2020 viimeisen “lähilohko-ottelunsa”, kun joukkue matkustaa Jyväskylään FC Vaajakosken vieraaksi. Tämän jälkeen JJK:n ja SC KuFu98:n lisäksi myös FCV on kohdattu kolme kertaa, ja loppusyksyn aikana JIPPO kohtaa pelkästään uusia vastustajia.

JIPPO pääsi viime kierroksella muutaman ottelun tauon jälkeen voiton makuun, kun KuFu98 kaatui lukemin 1-0. JIPPO hallitsi ottelun ensimmäistä jaksoa mielin määrin, mutta sai maalitilinsä auki vasta toisen jakson alussa Risto Kahelinin ohjattua maalin edestä Tommi Tainion keskityksen komeasti sisään. Vain muutama minuutti maalin jälkeen Aleksis Lehtonen lensi toisen varoituksensa myötä ulos, ja pelin luonne muuttui. JIPPO kuitenkin kesti, ja nousi voitollaan takaisin sarjakärkeen KuFu98:n ohi.

– Oli tärkeää voittaa muutaman huonomman tuloksen jälkeen. Hyvä fiilis, kuvaa voittomaalin viimeistellyt Kahelin ottelun jälkimaininkeja.

Lauantain vastustaja FCV pelaa jo toisen ottelunsa tällä viikolla. Tiistaina jo pidempään voitoitta pelannut joukkue joutui nöyrtymään paikalliskamppailussa JJK:lle 3-1.

– FCV lähtee otteluun varmasti sisuuntuneena ja haluaa kääntää oman kurssinsa. Joukkue on varsinkin kotonaan aggressiivinen ja suoraviivainen porukka, joten tulossa on varmasti kova peli. Meidän täytyy pitää oman pelimme periaatteet kasassa. Mitä syksymmäksi mennään, sitä enemmän myös henkimaailman asiat tulevat kuvaan, ja jokaisen panos ja tahtotila korostuu kelien viiletessä ja kenttien muuttuessa liukkaammiksi. Tarvitsemme ehjän yhdeksänkymmentäminuuttisen voittoon, Kahelin näkee.

JIPPOn kokoonpanosta on lauantaina sivussa yhden ottelun pelikiellon KuFu98-ottelun ulosajostaan saanut Aleksis Lehtonen.

 

Kotijoukkue pitkässä voitottomassa putkessa

 

Alkukaudesta useamman voiton naaranneella FCV:llä on menossa tuloksellisesti nihkeä jakso. Elokuun alussa voitokkaasti päättyneen JJK-derbyn jälkeen joukkue on pelannut kolmesti tasan ja hävinnyt kahdesti. Jaksoon mahtuu kaksi tasatulosta KuFu98:n kanssa ja viime kierroksella tiukan taiston jälkeen 3-1-tappioon päättynyt ottelu JJK:n vieraana. Välissä joukkue kohtasi JIPPOn kahteen otteeseen.

Elokuun puolivälissä JIPPO haki Vaajakoskelta 1-2-vierasvoiton Joona Hiltusen ja Nuutti Tykkyläisen maaleilla, Santtu Laaksosen puskettua kotijoukkueen ainokaisen kulmapotkusta. Kuun lopussa FCV tuli vuorostaan vierailulle Joensuuhun, josta tuloksena oli 2-2-tasapeli. FCV meni aivan ottelun alussa johtoon Peetu Lintisen unelmalaukauksella, ja lisäsi johtoaan toisen jakson alussa saman miehen osuttua rangaistuspotkusta. Raivoisasti taistellut JIPPO tuli kuitenkin tasoihin Aleksis Lehtosen ja Jere Kähkösen maaleilla, mutta voittomaali jäi lopulta tekemättä.

Heikohko vire ei kuitenkaan kerro koko kuvaa FCV:n tasosta. Joukkue on kohdannut viime aikoina pelkästään joukkueita, jotka pelaavat C-lohkon tasokkaimmaksi osoittautuneessa lähilohkossa. Lisäksi jokainen ottelu on ollut tasainen, ja hiemankin paremmalla onnella joku otteluista olisi voinut päättyä vaajakoskelaisten juhliin.

FCV:n sisäisen maalitilaston kärjessä on edelleen alkukaudesta kuusi maalia tehnyt Matias Sarlin, mutta viime aikoina oivaan vireeseen yltynyt Peetu Lintinen on tullut jo maalin päähän. Valtteri Lohi ja toppari Masa Malen ovat tehneet kolme maalia mieheen. Keskikenttäpelaaja Saku Leppänen osoitti tiistain JJK-ottelussa, ettei Lintinen ole joukkueen ainoa kaukolaukausuhka. Leppänen nosti kauden maalisaldonsa kahteen ampumalla upean vapaapotkumaalin paikallisvastustajan verkkoon.

 

Tiesitkö

 

Kun sarjakautta on jäljellä enää viiden ottelun verran, on JIPPOn riveissä edelleen jopa viisi “teräsmiestä”, jotka ovat pelanneet täydet minuutit kauden kaikissa 12 ottelussa: Jirko Sorsa, Timo Tahvanainen, Topi Pasi, Tommi Tainio sekä Jere Hiltunen. Myös Joona Hiltunen ja Nuutti Tykkyläinen ovat avanneet jokaisessa ottelussa, mutta he ovat tulleet muutaman kerran ennen täyttä aikaa vaihtoon.

Joona Hiltunen pitää edelleen niin joukkueen sisäisen kuin samalla koko lohkon maalipörssin kärkisijaa yhdeksällä osumallaan. Kolme maalia tehnyt Aleksis Lehtonen on ollut JIPPOn toiseksi tehokkain viimeistelijä. Nuutti Tykkyläinen ja Jere Kähkönen pitävät hallussaan jaettua kolmossijaa tehtyään tähän mennessä kaksi maalia mieheen.

Epävirallisessa syöttötilastossa ykkössijaa pitää kolmeen maaliin esityön tehnyt Tykkyläinen. Jere ja Joona Hiltunen sekä Risto Kahelin ovat kukin syöttäneet kaksi maalia.

Muutama kausi takaperin Kolmosessa tiuhaan tahtiin maaleja paukutellut Jere Kähkönen on JIPPOn kaikkien aikojen maalitilastossa kuudentena. Viimeaikaisten onnistumistensa myötä Kähkönen on hiipinyt vain maalin päähän viidentenä olevasta JIPPO-ikoni Immo Erosesta. Kähkösellä on nyt tilillään 25 sarjaottelumaalia, kun Eronen iski aikoinaan JIPPO-paidassa yhteensä 26 osumaa Ykkösessä ja Kakkosessa. Maalipörssin kympin kärki sekä lisää historiatilastoja löytyy täältä.

 

FCV – JIPPO lauantaina 26.9. klo 15.00 Vaajakosken liikuntapuistossa

 

Kuva: Vesa-Pekka Reponen