fbpx

JIPPOlla on keskiviikkona edessään suuri haaste ja mahdollisuus, kun joukkue pääsee mittelemään voimiaan Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkueen, turkulaisen FC Interin kanssa. Koronaepidemian vuoksi kolmella kuukaudella alkuperäisestä pelaamisajankohdasta viivästynyt Suomen Cupin neljännesvälieräottelu pelataan Mehtimäellä klo 18.00 alkaen.

JIPPO selvisi Kakkosen Cupin alkulohkostaan jatkoon puhtaalla pelillä voitettuaan JäPS:n vieraissa 2-5 ja PEPOn kotona 3-0. Rantakylän Liikuntahallissa pelattu puolivälierä NJS:ää vastaan eteni maalittomana jatko-otteluun asti, jossa Pavel Nazimov osui viimein tolppien väliin ja vei JIPPOn jatkoon. Tampereella pelattu välierä TPV:tä vastaan oli tasainen, mutta Aleksis Lehtosen viimeisteltyä tehokkaasti kaksi osumaa ja Jere Hiltusen maalattua vielä pilkulta JIPPO vei voiton ja jatkopaikan lukemin 1-3. Voitto tiesi paitsi paikkaa Kakkosen Cupin finaalissa, myös paikkaa Suomen Cupin neljännesvälierissä.

Neljän pelatun ottelun jälkeen JIPPOn paras maalintekijä tähänastisella Cup-taipaleella on ollut Aleksis Lehtonen kolmella osumallaan. Kahden maalin miehiä on kolme kappaletta: Joona Hiltunen, Pavel Nazimov sekä Tuomo Tolonen. Kertaalleen maalipuiden väliin on osunut Jere Hiltunen, Nuutti Tykkyläinen ja Miika Vainikainen. Syöttötilastoissa omaa luokkaansa on ollut Tykkyläinen, joka on tehnyt esityön neljään maaliin.

JIPPO pääsi viime lauantaina avaamaan viimein sarjakautensakin. Kotiottelu JBK:ta vastaan päättyi maalittomana, vaikka paikkoja ratkaisuun oli. Keskikentällä totutusti täydet minuutit kellottanut Tommi Tainio odottaa keskiviikon koitosta innolla.

– On mahtavaa päästä vääntämään kovaa vastustajaa vastaan. Joukkue on valmis keskiviikkoon, ja joka äijällä on menohaluja. Klassista Cup-kiimaa!, Tainio hehkuttaa.

Jos JIPPO on Jussi Leppälahden aikakaudella pyrkinyt pelaamaan vahvasti organisoitua jalkapalloa, samaa voidaan sanoa pari pykälää korkeammalla tasolla operoivasta Interistä. Leppälahden tapaan turkulaisjoukkueen päävalmentaja José Riveiro pohjaa valmennusfilosofiansa niin kutsuttuun positional play -ajatteluun. Valmentajilta löytyy myös yhteistä historiaa: Leppälahti valmensi kaudet 2015-2016 Espoon Palloseuraa, jossa Riveiro toimi syksystä 2015 alkaen metodikouluttajana. Riveiron luomaa metodia toteuttanut EPS nousi kaudeksi 2019 ensi kertaa historiassaan Kakkoseen.

Tommi Tainio odottaa keskiviikolta tasokasta ottelua, jossa kohtaavat kaksi hyvää jalkapalloa pelaavaa joukkuetta.

– Molemmat joukkueet osaavat pelata fudista, ja kummallakin on omat pelisuunnitelmansa, joita lähdetään toteuttamaan. Se kumpi toteuttaa omaansa paremmin, voittaa. Peli tulee olemaan fyysisesti sekä henkisesti kova vääntö, joten jokaisen on paiskittava hommia joukkueelle. Toivon yleisöä sankoin joukoin paikalle, tehdään hieno cup-tapahtuma ja mennään jatkoon!

 

Kivenkova vastustaja

 

Inter selviytyi neljännesvälieriin sijoittumalla Veikkausliigan karsintalohko A:ssa kakkoseksi. Joukkue voitti IFK Mariehamnin (3-0), FC Hongan (1-0) ja TPS:n (1-0) päästämättä omiin maaliakaan ja pelasi HIFK:n kanssa 1-1-tasapelin. Ainoan tappionsa turkulaiset kokivat lohkon voittaneen HJK:n vieraina lukemin 1-0. Espanjalainen keskikenttäpelaaja Álvaro Muñiz teki kaksi Interin alkulohkomaaleista. Maalitilastoihin nimensä saivat myös ex-maajoukkuehyökkääjä Timo Furuholm, japanilaisvahvistus Taiki Kagayama, Elias Mastokangas sekä Matias Ojala.

Kaksi vuotta sitten viimeksi Suomen Cupin voittaneen Interin miehistö on kova. Ykkösmaalivahti on ulkomaita ja maajoukkuetta myöten kokemusta kerännyt, toistasataa Veikkausliigaottelua pelannut Henrik Moisander, joka tosin oli loukkaantumisen vuoksi sivussa lohkovaiheen otteluista, joissa Interin maalia vartioi Aati Marttinen. Interin usein käyttämän kolmen keskuspuolustajan linjan tärkein palanen on Juuso Hämäläinen, joka on saanut vierelleen viime kaudella IFK Mariehamnissa vakuuttavasti pelanneen hollantilaistoppari Rick Kettingin. Keskikentän keskustaan on laittaa Álvaro Muñizin ohella esimerkiksi Aleksi Paananen sekä ghanalainen Anthony Annan, jonka meriittilistalta löytyy mm. MM-kisoissa sekä Saksan Bundesliigassa pelaaminen. Vasemmalla laidalla eniten peliaikaa Cup-otteluissa on saanut VPS:stä hankittu Jesper Engström, kun taas oikealla laidalla peliajasta taistelee HJK:sta lainalla oleva nuori Kevin Kouassivi-Benissan, joka iski Interin viimeisimmässä harjoitusottelussa Ykkösen MuSaa vastaan hattutempun. Hyökkääjistä nimekkäin on kapteeni Timo Furuholm, jota tukee Taiki Kagayama sekä brasilialainen Liliu.

 

Tiesitkö

 

Kun neljännesvälieräparit keväällä arvottiin, arvottiin samalla kertaa loputkin Cup-kaaviosta. JIPPO – FC Inter -ottelun voittaja kohtaa puolivälierissä kotonaan voittajan ottelusta KaaPo – KuPS. Puolivälieräottelu pelataan ensi viikolla, 23. tai 24.6.

Riippumatta keskiviikon ottelun tuloksesta JIPPO on mukana Kakkosen Cupin finaalissa KaaPoa vastaan. Finaali pelataan lauantaina 3.10. jomman kumman joukkueista kotikentällä. Kotietu otteluun arvotaan myöhemmin.

 

JIPPO – FC Inter keskiviikkona 17.6. klo 18.00 Mehtimäellä

Paikkoja rajoitetusti! Kausikorttilaisena pääset otteluun ennakkovarauksella, joka tapahtuu ostamalla ma 15.6. klo 24 mennessä nollan euron hintaisen tuotteen nettikaupastamme. Portilla näyttäessäsi kausikorttia kerro, millä nimellä varaus on nettikaupassa tehty. Kun tiedämme paljonko kausikorttilaisia on tulossa, laitamme x määrän ennakkolippuja (hintaan 10/6€) nettikauppaan myyntiin tiistaina 16.6. Ennakkolippujen myynti päättyy kolme tuntia ennen ottelun alkua. Sen jälkeen tiedotamme, kuinka monta irtolippua portilla on myynnissä, tai onko niitä enää myynnissä. Voimme ottaa otteluun sisään vain reilu 400 katsojaa, joten suosittelemme ennakkolipun ostoa.

Artikkelin kuva: Marko Pennanen

Otteluisäntä:

Joensuun Lähiöhuolto Oy

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

_______________________________________

INFO OTTELUN LIPUNMYYNTIKÄYTÄNNÖISTÄ 

Kausikorttilaiset
• Kaikkien kausikorttilaisten (yksityiset kausikortit, yrityskausikorttilaiset) pitää varata paikka otteluun 2 päivää ennen ottelutapahtuman alkua (esim. Inter peli keskiviikkona, varaukset maanantaihin klo 24 mennessä). Paikan varaaminen tapahtuu JIPPOn Holvi-verkkokaupan kautta (”kausikorttilaiset ilmoittautuminen…”-tuote).
• Sisäänpääsy otteluun: Kun olette ilmoittuneiden Holvissa otteluun osallistujaksi, ottelutapahtuman sisäänpääsyssä (kausikorttilaiset kyltin luona) kerrotte varauksessa antamanne nimen ja näytätte kausikorttianne, niin pääsette tapahtumaan sisään.
• Ilman ennakkovarausta et pääse varmasti sisälle. MUUTOS! Sisäänpääsy portilta mahdollista kausikortilla ilman ennakkoilmoittautumista pelin alettua ja lipunmyyntijonojen loputtua, mutta vain siinä tapauksessa, jos tapahtumassa on vielä tilaa!

Holvi-verkkokauppaan pääset tästä.

Ennakkoliput
• Lippuja yksittäisiin otteluihin myydään ennakkoon Holvin-verkkokaupan kautta.
• Suosittelemme ostamaan lipun ennakkoon turhien jonojen välttämiseksi ja varmistaaksesi paikan ottelutapahtumassa!
• Ennakkoliput tulevat myyntiin kotiottelupäivää edeltävänä päivänä klo 12, kun tiedetään kausikorttilaisten käyttämä kiintiö ottelussa.
• Ennakkolippujen myynti loppuu 3 tuntia ennen ottelun alkua.
• Sisäänpääsy otteluun ennakkolipulla: Ennakkolipun ostajana kerrot portilla (ennakkoliput kyltin luona) varauksessa antamasi nimen ja näytät sisääntuloportilla kännykästä ostamasi lipun kuitin, jonka olet saanut sähköpostiisi ostoksen yhteydessä.

Holvi-verkkokauppaan pääset tästä.

Lipunmyynti portilta ja vapaaliput ottelutapahtumassa:
• Ottelutapahtuman lipunmyyntipisteelle tulee tarjolle loput pääsyliput, jos niitä jää jäljellä.
•Kaikki yritys- ja muut vapaaliput, tuomarikortit, Veikkauksen ottelutarkkailijakortti, Palloliiton kortit yms normaalisti suoraan sisääntulon oikeuttavat fyysiset liput ja kortit tulee vaihtaa ottelukohtaiseen lippuun lipunmyyntipisteellä.
• Yli 75-vuotiaille ja alle 7-vuotiaille sekä JIPPO-junioreiden ja Hertan pelaajille sisäänpääsy toistaiseksi vain ostamalla kausikortti, ennakkolippu tai lippu portilta.
• Lipunmyyntiä jatketaan niin pitkään, kunnes tapahtuma on täysi, emmekä voi ottaa enää ihmisiä sisään!

Joudumme seurana tekemään kompromisseja ottelutapahtuman lipunmyynnin osalta, jotka ei ole välttämättä kaikille mieluisia, mutta toivomme kaikilta ymmärrystä vallitsevassa tilanteessa!

_______________________________________

JIPPON KOTIOTTELUTAPAHTUMIEN TOIMINTA-OHJEET YLEISÖLLE

1. Ottelutapahtumaan saa tulla sisään vain terveenä. Jos tunnet itsesi sairaaksi, älä tule tapahtumaan!

2. Ottelutapahtumaan suoraan vain ennakkoon ostetulla lipulla tai kausikorttilaisten ennakkoon varatulla paikalla! Kaikki muiden (mukaan lukien vapaaliput, vapaakortit yms.) pitää käydä lipunmyynnin kautta lunastamassa ottelukohtainen lippu. Sisääntulon portilla tarkistetaan kaikkien sisäänpääsyoikeus!

3. Vältä turhia kontakteja! Muista turvaväli 1-2 metriä tapahtuma-alueella, erityisesti katsomossa ja jonoissa. Jos katsomoihin ei mahdu istumaan turvavälit huomioiden, suosittelemme käyttämään kentän ympärillä olevaa penkka-aluetta pelin seuraamiseen! Kunnioita itsellesi tuntemattomien henkilöiden oikeutta katsoa peliä turvavälit huomioiden! Turvavälien noudattaminen ei ole välttämätöntä samaan perheeseen tai ruokakuntaan kuuluvien katsojien välillä.

4. Vältä mahdollisuuksien mukaan käteisen rahan käyttöä ottelutapahtumassa.

5. Pese kädet. Käytä ottelutapahtumassa tarjolla olevaa käsihuuhdetta.

6. Muista yskiä oikein! Laita suun eteen kertakäyttönenäliina ja laita se heti roskikseen. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojaa suu kyynärtaipeella. Muista pestä kädet mahdollisuuksien mukaan sen jälkeen!

7. Ottelutapahtuman sisääntulossa on tarjolla ilmaisia suojamaskeja. Maskeja voi halutessaan käyttää ottelutapahtumassa.

8. Riskiryhmää kuuluvia suositellaan pysymään poissa ottelutapahtumasta tai vähintään välttämään kontakteja aikana, jolloin oleskelee tapahtumassa.

9. Tartuntatapaukset pyritään selvittämään. Jos ottelutapahtuman osallistuvalla todetaan tartunta, terveydenhuoltoviranomaiset selvittävät, onko tapahtunut altistumista, ja mahdolliset altistuneet pyritään jäljittämään ja asettamaan tartuntatautilain mukaisesti karanteeniin 14 vuorokaudeksi.

10. Oma ja yhteinen vastuu toimia ottelutapahtumassa annetuin ohjein! Jokaisen tulisi toimia yhteiskunnan yleisten suositusten mukaisesti tartunnan leviämisen vähentämiseksi. Ottelutapahtumassa on kaikkien käyttäydyttävä vastuullisesti niin ettei tartuntatauti leviä!