fbpx

Sami Okkonen jatkaa JIPPOn päävalmentajana myös kaudet 2023 ja 2024. JIPPO ja Okkonen sopivat viime syksynä 1+2-vuotisesta sopimuksesta, ja nyt sopimuksen kaksi optiovuotta on yksissä tuumin päätetty käyttää. Takaraja option käyttämiselle oli määritetty elokuun loppuun, mutta kummankaan osapuolen ei tarvinnut miettiä päätöstä sinne asti.

– On hienoa jatkaa tässä hienossa seurassa myös seuraavat kaksi vuotta! Jo tänne tullessani molemmilla osapuolilla oli tahtotila pidemmän aikavälin yhteisestä matkasta, ja kesäkuun loppupuolella seura ilmaisikin halukkuutensa option käyttämiseen. Olemme viihtyneet perheeni kanssa Joensuussa mainiosti, ja päätös oli myös siltä osin pienen pohdinnan jälkeen selkeä, Okkonen kertoo.

JIPPOn pitkään kasassa pysynyt pelaajarunko meni viime kauden jälkeen uuteen uskoon valmennusryhmän mukana Jussi Leppälahden ajanjakson tultua päätökseensä. Uudistunut ja nuorentunut joukkue on Okkosen johdolla saavuttanut lyhyessä ajassa tuloksia, ja elokuun puolivälin lähestyessä joukkue on Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla, vaikka joukkueen rakentuminen sarjakautta varten venyi pitkälle kevääseen.

– Pidempi jatko mahdollistaa tulevien kausien rakentamisen aloittamisen huomattavasti viime syksyä aikaisemmin ja takaa edustusjoukkueelle tiettyä jatkuvuutta seuraaviksi vuosiksi. Tavoitteenani on kehittää ja täsmentää toimintaa ensi vuodelle ja siitä eteenpäin, mikä oli tietysti lähtökohtana jo viime syksynä tänne tullessani. Kiitokset koko yhteisölle lämpimästä vastaanotosta, viedään JIPPOa eteenpäin askel kerrallaan!

 

Tutustumisvuosi on sujunut mallikkaasti

 

JIPPO lähti hakemaan uutta päävalmentajaa viime syyskuussa, kun kolme vuotta joukkuetta luotsannut Jussi Leppälahti päätti siirtyä uusien haasteiden pariin. Rekrytointiprosessissa valmentajalta haettiin sitoutumista ja kykyä laadukkaaseen valmennusprosessiin, intohimoista ja määrätietoista otetta joukkueen ja seuran urheilupuolen johtamisessa sekä JIPPOn identiteetin mukaista otetta toiminnassa.

– Haimme valmentajaa useamman vuoden projektiin. Sopimusta tehdessä molemmille osapuolille oli kuitenkin hyvä, että ensimmäinen vuosi on “tutustumisvuosi”, jonka aikana nähtäisiin, miten yhteistoiminta lähtisi kulkemaan, ja sen jälkeen sopimusta jatkettaisiin pidemmälle, JIPPOn johtokunnan puheenjohtaja Juha Purmonen valottaa.

– Sami on tehnyt todella hyvää työtä tällä kaudella. Pelaajat tykkäävät, Sami pystyy kehittämään pelaajia, ja joukkueella on selkeästi ollut pelillinen identiteetti. Siksi uskallamme lähteä jatkamaan yhdessä, ja näemme, että JIPPOlla on mahdollisuus pelata ylempänäkin Samin johdolla. Sami on JIPPOn tyyppinen ja näköinen valmentaja, joka tuo selkeää lisäarvoa meille, ja kehittää myös seuraa. Olemme tällä hetkellä tosi tyytyväisiä, ja lähdemme hyvin luottavaisella mielellä jatkamaan yhteistyötämme, Purmonen suitsuttaa.

Leppälahden vuosien aikana JIPPOlla oli totuttua laajempi taustaryhmä, johon kuului useampia apuvalmentajia. Tällä kaudella Okkosen apuna on ollut Timo Ronkainen, maalivahtivalmentaja Jarkko Ojaniemi sekä fysiikkavalmentaja Javier Cadenas Pérez eli Xavi.

– Valmennusryhmä on ollut tällä kaudella varsin pieni. Alkavan syksyn aikana on Samin johdolla tarkoitus rakentaa entistä vahvempi valmennusryhmä, samaan aikaan kun alamme kasaamaan pelaajia ensi kauden joukkuetta varten, Purmonen paljastaa.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen