fbpx

JIPPO onnistui nappaamaan kolme pistettä ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen, kun kotikentällä kaatui EIF. Isäntien kokoonpanosta puuttuivat tällä kaudella isoja minuutteja pelanneet Tommi Tainio ja Wilterlynd Inalien, mutta se ei joukkueen esityksessä näkynyt. Joona Hiltunen iski pallon kahdesti maaliin ja JIPPO otti isot pisteet otteluruuhkan alkajaisiksi. 

Ensimmäinen osuma syntyi jo kolmen minuutin kohdalla. Vieraiden maalivahti Mehdi El-Moutacim avasi topparille turhan kovalla syötöllä ja Hiltunen pääsi prässäämään pallon pois. Varma sijoitus alakulmaan ja punainen sai otteluun miellyttävän alun. Tämän jälkeen pelin virtaus vaihteli ja molemmat joukkueet pääsivät pitämään vuorollaan palloa. Kovin vaarallisia tilanteita ei kumpaankaan päähän tullut, mutta isännät olivat avausjaksolla aavistuksen lähempänä toista osumaansa kuin vieraat ensimmäistään.  

Toiselle jaksolle vieraat aktivoivat hyökkäyspeliään ja pääsivät rummuttamaan tilanteita Jirko Sorsan maalille. 54. minuutilla EIF pääsi etenemään rangaistusalueelle vasemmalta laidalta ja laukauskin lähti kohti etukulmaa, mutta Jikke venytti kintaansa vedon tielle. Hetki tämän jälkeen JIPPO-puolustuksesta heitettiin pitkä pallo kohti pystyyn juossutta Nuutti Tykkyläistä. Tämä ehti juuri palloon ennen El-Moutacimia ja tyhjä maali häämötti edessä, mutta kosketus oli aavistuksen verran liian kova eikä jatkotilanteestakaan saatu huippuvaarallista maalipaikkaa luotua. Muutama minuutti tästä ja Joona Hiltunen pääsi leikkaamaan keskelle ja laukomaan, mutta terävä laukaus meni puolustajasta kulmapotkuksi. Ottelun toinen maali nähtiin 77. minuutilla. Timo Tahvanainen pelasi pallon vasemmalta laidalta Joona Hiltuselle rangaistusalueen rajalle. Näppärä pyörähdys toppareiden välissä pallon kanssa ja peliväline toistamiseen oikeaan alakulmaan. Kun Sorsa esitti vielä pari huipputorjuntaa ja puolustus taisteli uhrautuvasti loppuun asti, pääsi JIPPO juhlimaan kauden kolmatta voittoaan.  

Kausi jatkuu jo keskiviikkona 28.7. vierasottelulla Klubi 04:ää vastaan Helsingissä. Kyseessä on todellinen kuuden pisteen ottelu, jota kumpikaan ei varmasti halua hävitä. Seuraava kotiottelukin on jo nurkan takana, kun TPS saapuu vieraaksi Mehtimäelle tiistaina 3.8. Ottelu alkaa klo 18.30, tervetuloa paikalle! 

Avaus: Sorsa; Tahvanainen – Pasi (C) – Hölttä; Tykkyläinen – Je. Hiltunen – Lahnalakso – Kettunen (69’ Saarenkunnas); Kahelin (58’ Niemeläinen) – Jo. Hiltunen (81’ Harju); Turunen 

Penkki: Kaikkonen (mv), Juurinen, T. Tolonen, J. Tolonen 

Varoitukset: Je. Hiltunen 66’ 

Yleisö: 378