fbpx

JIPPO on sopinut neljä uutta pelaajasopimusta kaudelle 2022. Nimensä sopimuspapereihin kirjoittivat maalivahti Erkka Oikarinen (19) ja kenttäpelaajat Terrence Smith (19), Niko Hukka (19) sekä Veeti Piiparinen (17).

Erkka Oikarinen täydentää joukkueen maalivahtitrion, johon entuudestaan kuuluivat Pyry Piirainen ja Remu Koikkalainen. Hän on ollut JIPPO:n harjoitusringissä ja sopimuspelaajana aiempinakin kausina, mutta debyytti edustusjoukkueessa on vielä tekemättä. 179-senttinen veräjänvartija pelasi seuran B-junioreissa Ykköstä kausina 2018-2019, ja kaksi viime kautta mies on toiminut farmijoukkue LehPan ykkösmaalivahtina miesten Kolmosessa.

– Vahvuuksiani ovat halu kehittyä joka päivä, perustorjuminen sekä tasaisuus kaikilla osa-alueilla. Minun täytyy kehittyä vielä jalalla avaamisessa sekä kokonaisvaltaisesti urheilijana. JIPPO:ssa on hyvät kehittymismahdollisuudet nuorelle pelaajalle. Joukkueessa on tosi hyvä meininki, ja valmennus on erittäin tasokasta. Treenit ovat kovia ja monipuolisia. Maalivahtien kesken meillä on tiukka kilpailutilanne, jossa jokainen joutuu taistelemaan peliminuuteista, ja samalla puskemme toisiamme eteenpäin treeneissä, Oikarinen kertoo.

Junioriurallaan SC Riverballia ja LehPaakin edustanut, mutta B-juniori-ikäisenä JIPPO:oon palannut Terrence Smith on Oikarisen tapaan kuulunut JIPPO:n harjoitusrinkiin ja sopimuspelaajiin aiemminkin tekemättä kuitenkaan vielä debyyttiä edustusjoukkueessa.

Smith pyssytti kaudella 2019 B-junioreiden Ykkösessä peräti 21 maalia ollen JIPPO:n paras maalintekijä. Kaudella 2020 Smith oli neljällä maalillaan joukkueen toiseksi paras maalintekijä B-junioreiden SM-loppusarjassa viisi maalia tehneen Miro Turusen jälkeen. Viime kaudella Smith oli seitsemällä maalillaan saman maalimäärän tehneen Aake Yletyisen kanssa LehPan paras maalintekijä miesten Kolmosessa, vaikka pelasi vain kahdeksan ottelua.

– Olen nopea ja periksiantamaton hyökkääjä, ja hyvä tekemään maaleja. Kehityskohteitani ovat vasen jalka sekä boksipelaaminen. Tavoitteenani ensi kaudelle on kehittyä pelaajana ja auttaa joukkuetta sen minkä pystyn, “Tiko” kertoo.

 

B-junioreista edustusjoukkueeseen

 

19-vuotias laitapuolustaja Niko Hukka on JIPPO:n oma kasvatti, joka on pelannut seuran B-junioreissa viimeiset kolme kautta. Nyt edessä on hyppy edustusjoukkueen rinkiin, mutta samaa pelipaikkaa mm. Timo Tahvanaisen kanssa pelaavalle nuorukaiselle peliminuutteja saattaa muiden tulokkaiden tapaan olla tarjolla myös Kolmosessa LehPa-yhteistyön turvin.

– Olen voitonhaluinen pelaaja, ja vahvuuksiini kuuluvat nopeus sekä mahdollisuus toimia molemmilla jaloilla hyvin pallon kanssa. Eniten kehitettävää minulla on voimassa, jota miesten Kakkosessa ja Kolmosessa kaksinkamppailuissa tarvitaan. Viime vuonna pelasin yli-ikäisenä B-junioreissa, ja se oli onnistunut valinta kehitykseni kannalta. Edustusjoukkueen rinkiin siirtyessä on hyvä, että joukkueesta löytyy pelaajia kuten “Tinke”, joka pystyy neuvomaan monissa asioissa. Onhan se mukava nähdä, mitä menestyminen jalkapallossa oikeasti vaatii, Hukka kertoo.

Toinen B-junioreista edustusjoukkueen rinkiin nouseva pelaaja on kesällä 18 vuotta täyttävä laitahyökkääjä Veeti Piiparinen, joka on Hukan tapaan JIPPO:n oma kasvatti. Piiparinen teki viime kaudella SM-sarjassa neljä maalia, joilla hän oli joukkueen toiseksi paras maalintekijä yhdessä Niklas Sottisen kanssa viisi maalia tehneen Eetu Viitaniemen jälkeen. Koko mainittu trio on nyt edustusjoukkueen sopimuspelaajistoa.

– Olen pelaajana sinnikäs ja periksiantamaton, ja annan kentällä aina kaikkeni. Olen ensisijaisesti laitahyökkääjä, mutta pystyn pelaamaan myös puhdasta kärkeä. Vahvuuksiini kuuluvat prässääminen ja ylipäätään hyökkäyspäässä pelaaminen. Nyt kun olen päässyt miesten kanssa treenaamaan ja pelaamaan, niin ihan perusjutut täytyy tehdä entistä paremmin ja huolellisemmin. Esimerkiksi tempo on kovempi kuin mihin B-junioreissa on tottunut, Piiparinen kertoo.

Tervetuloa edariin omat pojat, Erkka, Terrence, Niko ja Veeti! Mars kausikorttikaupoille verkkokauppaamme!

 

Sopimustilanne 2022

 

Päävalmentaja: Sami Okkonen
Fysiikkavalmentaja: Xavi Cadenas Pérez
Maalivahtivalmentaja: Jarkko Ojaniemi

Pelaajat (22): Jens Harju, Niko Hukka, Jere Juurinen, Topi Kela, Sauli Kettunen, Remu Koikkalainen (mv), Lari Liukkonen, Niko Niemeläinen, Aleksi Nissinen, Erkka Oikarinen (mv), Veeti Piiparinen, Pyry Piirainen (mv), Santeri Saarenkunnas, Terrence Smith, Niklas Sottinen, Timo Tahvanainen, Toni Tahvanainen, Miro Turunen, Miika Vainikainen, Eetu Viitaniemi, Aake Yletyinen, Jesse Åhman

 

Kuva: Mikko Kalavainen