fbpx

JIPPO jatkaa tiistaina Ykkösen kauttaan kotiottelun merkeissä. Vieraaksi Mehtimäen jalkapallostadionille saapuu Turun Palloseura. Ottelu vihelletään käyntiin klo 18.30, ja liput otteluun ovat myynnissä verkkokaupassa.

Kotijoukkue lähtee otteluun allaan kaksi hienoa voittoa. Reilu viikko sitten EIF joutui toteamaan JIPPOn paremmakseen 2-0 Joona Hiltusen osuttua kahdesti, ja viime keskiviikkona nöyrtyä sai HJK Klubi 04 Helsingissä. Klubi 04 hallitsi alusta asti enemmän palloa, mutta ensimmäisellä jaksolla lähempänä maalia oli JIPPO Jere Hiltusen ylärimalaukauksen muodossa. Toisella jaksolla JIPPO pääsi paremmin peliin mukaan, mikä konkretisoitui 73. minuutilla. Samuli Hölttä heitti oikealta sivurajaheiton boksiin Risto Kahelinille, jonka keskitys löysi takatolpan takaa Nuutti Tykkyläisen, joka ampui matalan laukauksen Klubi-puolustajan kautta maalin taka-alakulmaan. Johtomaalin jälkeen Klubilla oli useampi tuhannen taalan paikka tasoitukseen, mutta Jirko Sorsan torjunnat ja ripaus onnea siivittivät joensuulaiset riemukkaaseen 0-1-voittoon, jolle joukkue nousi putoamisviivan yläpuolelle.

– Klubi-peli oli haaste, jonka onnistuimme kääntämään voitoksi kurinalaisella pelaamisella. Klubin nuoret lupaukset olivat varsinkin hyökkäyspäässä alituisen vaarallisia, toisen peräkkäisen nollapelinsä torjunut Jirko Sorsa toteaa.

Kaudesta 2018 JIPPO-miehistön kiistattomana ykkösmaalivahtina toiminut Sorsa on torjunut tälläkin kaudella toistaiseksi kaikissa joukkueen sarjaotteluissa. Tehtäviä Sorsalla onkin riittänyt, alkaen ensimmäisen ottelun alkuminuuteilla torjutusta rangaistuspotkusta. Vaikka JIPPO on muutaman vaikeamman ottelun repsahduksen myötä yksi sarjan eniten maaleja päästäneistä joukkueista, on “Jikke” ehtinyt torjua jo viisi nollapeliäkin. Syksyllä 28 vuotta täyttävä Sorsa kokee kehittyneensä maalivahtina kauden aikana tasaiseen tahtiin edellisten kausien tapaan.

– Ei mitään erikoista tai maata mullistavaa, mutta tärkeimpänä saavutettuna kehityskohtana oman tasoni nostaminen Ykkösen vaatimalle tasolle, jossa peli on nopeampaa ja vastustajat huomattavasti parempia kuin Kakkosessa, Sorsa kertoo.

JIPPO kohtasi tiistain vastustajan TPS:n toukokuun lopulla Turussa. Joensuulaiset olivat aika ajoin pahasti purjeessa nimekkään turkulaismiehistön myllyttäessä hyökkäyksiään, mutta JIPPO-puolustus piti ja Sorsan maali varjeltui takaiskuilta. Joukkueen puolustustaistelun kruunasi Nuutti Tykkyläinen, joka viimeisteli varsinaisen peliajan jo umpeuduttua vastahyökkäyksestä ottelun ainoan maalin, jolla JIPPO ryösti täydet kolme pistettä. EIF:stä ja Klubi 04:stä alkaneen orastavan voittoputken kasvattaminen kolmen mittaiseksi ei ole ihan helppo tehtävä.

– Tiistaina on taas uusi haaste edessä, eikä se ainakaan helpotu edellisestä. Lähtökohdat TPS:ää vastaan ovat aivan samat kuin Turussa, eli rehellisesti sanottuna olemme valtaisa altavastaaja. Onnistuessamme pystymme pieksemään turkulaiset, mutta se toki vaatii venymistä ja hyvää valmistautumista, Sorsa myöntää.

JIPPO joutuu lähtemään otteluun ilman toppari Samuli Hölttää, joka on pelikiellossa korttitilinsä täytyttyä edellisessä ottelussa.

 

Nousijasuosikin maalihanat näyttäisivät viimein auenneen

 

Viime syksynä Veikkausliigasta pudonneen ja keväällä Ykkösen suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuneen Turun Palloseuran kausi on ollut ennakoitua vaikeampi. Turkulaiset ovat luoneet ottelusta toiseen vastustajaa enemmän laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimesteleminen on ollut joukkueelle tervanjuontia. TPS on päästänyt Ykkösessä vähiten maaleja, mutta tehnyt itse vain yhden enemmän kuin sarjan peräpäässä yhtä monta ottelua pelanneet JIPPO ja HJK Klubi 04. Enimmät TPS:n otteluista ovatkin päättyneet vähämaaliseen tasatulokseen, ja joukkue onkin sarjataulukossa yllättäen alemmassa puoliskossa vain pisteen verran JIPPOn edellä.

Huuhkaja-legenda Jonatan Johanssonin valmentama TPS hävisi heinäkuun alussa kotonaan HJK Klubi 04:lle 0-1, mutta on sen jälkeen pelannut tappioitta. Gnistan-vierasottelu ja KPV-kotiottelu päättyivät maalittomina tasapeleinä, mutta FF Jaron vieraana viikko sitten TPS haki ensimmäisen voittonsa yli kuukauteen lukemin 0-2. Viime perjantaina TPS pelasi kotonaan MP:tä vastaan. Turkulaiset johtivat ottelua kahteen otteeseen, mutta MP tuli kahdesti tasoihin ja lopputulokseksi jäi 2-2. Kahden viime ottelun perusteella TPS:n maalihanat vaikuttaisivat kuitenkin olevan aukeamassa.

TPS menetti heinäkuussa keskikenttäpelaaja Sonny Hiltonin, joka palasi lainasopimuksen päätyttyä takaisin Fulhamiin. Joukkue on kuitenkin vahvistunut heinäkuun aikana: Huuhkajissa 63 A-maaottelua pelannut ja kahdeksan maalia tehnyt Kasper Hämäläinen miehittää nyt kasvattajaseuransa keskikenttää. Lisäksi TPS lainasi hiljattain Veikkausliigan SJK:sta puolustaja Joonas Sundmanin ja laitapelaaja Serge Atakayin sekä Ilveksestä hyökkääjä Ilari Mettälän.

Turkulaisten ykkösmaalivahti on kapteeninnauhaakin kauden aikana kantanut Jere Koponen. Alkukaudesta kolmea topparia ryhmityksessään käyttänyt TPS on pelannut viime aikoina neljän miehen puolustuslinjalla, jossa toppariparin on muodostanut Juhani Pikkarainen ja Samba Benga ja laidalla ovat pelanneet tuore vahvistus Sundman sekä kokenut Juri Kinnunen. Keskikentän pohjalla ovat vuorotelleet Jesper Karlsson ja Atte Sihvonen, ja ylempinä keskikenttinä ovat pelanneet supervahvistus Hämäläinen sekä joukkueen maalitilaston kärkipaikkaa neljällä osumallaan hallussaan pitävä Joakim Latonen. Hyökkäyksessä avauskokoonpanon pelaajia ovat viime otteluissa olleet kaksi maalia kauden aikana viimeistellyt Albijon Muzaci, Ilari Mettälä sekä Hongasta lainalla oleva Elmo Heinonen. Vaihtoehtoja TPS-hyökkäykseen tuo espanjalainen Eliécer Espinosa sekä tuorein lainavahvistus Atakayi.

 

Tiesitkö

 

JIPPO on kerännyt tähän mennessä seitsemästä pelaamastaan kotiottelusta kahdeksan pistettä voitettuaan otteluista kaksi ja pelaamalla kahdesti tasan. Kahdeksalla pisteellään JIPPO on Ykkösen kotiottelusarjataulukon kuudentena. Tilastoa sotkee joukkueiden eri ottelumäärät, mutta joensuulaiset ovat joka tapauksessa olleet kotonaan vähintäänkin sarjan alempaa keskikastia. TPS on ollut kotonaan sarjan huonoimpia, sillä joukkue ei ole voittanut ainuttakaan seitsemästä kotiottelustaan, vaan kerännyt niistä neljä tasapeliä ja kolme tappiota.

Siinä missä TPS:n kotisaldo on heikko, on joukkue tehnyt vieraissa tulosta ihan toiseen tapaan. TPS ei ole hävinnyt vielä ainuttakaan vierasotteluaan. Kolmella voitolla ja kolmella tasapelillä joukkue on ollut pisteissä mitattuna sarjan toiseksi paras vierasjoukkue Gnistanin jälkeen. TPS on päästänyt vieraskentillä vain kaksi maalia ja tehnyt itse kuusi, joten ottelut ovat olleet varsin vähämaalisia. JIPPO on ollut vieraissa varsin keskiverto voitettuaan kaksi ja pelattuaan kerran tasan kuudesta vierasottelustaan.

Tiistaina Mehtimäellä asettuu vastakkain siis keskiverto kotijoukkue ja kärkikastin vierasjoukkue. Keskinäisissä otteluissa JIPPO on vieraitaan edellä, sillä kevään ryöstöreissu Turkuun oli joukkueiden kaikkien aikojen ensimmäinen kohtaaminen.

 

 

 

 

JIPPO – TPS tiistaina 3.8. klo 18.30 Mehtimäen jalkapallostadionilla

Irtoliput pääkatsomoon 12€, aurinkokatsomoon 10€ aikuiset/8€ erityisryhmät (lapset 7-15v, varusmiehet, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset). Kausikortilla ilmaiseksi sisään ilman ennakkovarausta. Lipun voit ostaa ennakkoon verkkokaupasta tai ottelutapahtumasta portilta. Lapset alle 7 vuotta ja yli 75-vuotiaat ilmaiseksi otteluun suoraan portilta. Yli 75-vuotiaille ilmaisen sisäänpääsyn tarjoaa Suomen Seniorikodit. Palloliiton vapaakortit (Kultamerkki- ja Suomen Mestarikortti, Palloliiton kultakortti, Uefa:n Pro-kortti ja erotuomarikortti) käyvät tulevassa ottelussa.

Mehtimäen jalkapallostadionille löydät tämän linkin takana olevan kartan avulla: http://jippo.fi/yhteystiedot/pelipaikat/

OTTELUTAPAHTUMAN TURVALLISUUSOHJEET

-Älä saavu sairaana tai oireisena ottelutapahtumaan.
-Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.
-Huolehdi turvaväleistä mahdollisuuksien mukaan seurueesi ulkopuolisten kanssa katsomossa, jonottaessa ja muualla ottelutapahtuma-alueella.
-Jos ilmenee tarve yskäistä, tee se kertakäyttöiseen paperinenäliinaan tai hihaasi.
-Suosittelemme korttimaksun käyttöä mahdollisuuksien mukaan.

Otamme ottelutapahtumaan tämän hetken tilanteessa maksimissaan 675 katsojaa, joka on 75% Mehtimäen istumapaikkakapasiteetista eli aurinkokatsomon puolella 300 katsojaa ja pääkatsomon puolelle 375 katsojaa.

Tervetuloa Mehtimäelle – Kannustetaan JIPPO voittoon!

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

Ottelua voi seurata myös kotikatsomoista suorana Ruutu+:n selostetusta lähetyksestä. Suora linkki otteluun: https://www.ruutu.fi/stream/3875919

 

Kuva: Vesa-Pekka Reponen