fbpx

Kakkosen A-lohkon kausi jatkuu JIPPOn osalta lauantaina Keravalla, jossa ottelua isännöi kauden vahvasti aloittanut Pallokerho Keski-Uusimaa. Kalevan urheilupuistossa pelattava ottelu alkaa klo 17.00.

JIPPO kohtasi viime lauantaina lohkon kärkikamppailussa Lahden Reippaan Joensuun keskuskentällä. Joensuulaiset menivät jo kuudennella minuutilla johtoon Niko Niemeläisen hyödynnettyä Reipas-maalivahdin virheen, mutta Reipas tasoitti ajassa 45+4 samaan aikaan kun vastustajan kyynärpäästä saanutta Jens Harjua paikkailtiin kentän laidalla. Vieraat painoivat vahvasti päälle toisella jaksolla, mutta maalinteossa onnistui vain JIPPO. Vartti ennen loppua maalivahti Pyry Piirainen lähetti pitkän avauksen, jonka Terrence Smith jatkoi päällään Miro Turuselle. “Turska” ei läpiajostaan erehtynyt, vaan viimeisteli joensuulaisille 2-1-voittomaalin.

– Se oli todella tärkeä ottelu, jota kaikki olivat odottaneet. Ottelu oli tasokas ja tapahtumarikas, ja saimme pidettyä kolme pistettä Joensuussa, vaikka Reipas oli todella hyvä joukkue ja pelissä oli vaikeampiakin jaksoja, toppari Victor de Paula kommentoi.

Victor liittyi JIPPOon harjoituskauden loppupuolella ja ansaitsi testijakson päätteeksi sopimuksen juuri sarja-avauksen alla. Seurahistorian ensimmäinen brasilialainen pelaaja on ottanut kauden alussa ison roolin, vaikka olikin välissä hetken sivussa tositoimista sairastelun vuoksi. Victor on integroitunut joukkueeseen hyvin, vaikka liittyikin viimeisenä pelaajana ryhmään mukaan.

– Sopeutuminen oli todella helppoa, sillä joukkuekaverini ovat olleet mukavia ja olen kokenut itseni tervetulleeksi alusta asti valmennuksenkin puolelta. Pidän paljon joukkueestamme sekä Joensuusta kaupunkina. Toivon todella, että onnistumme tuomaan sarjan voiton kannattajillemme osoittaaksemme heille kiitollisuutemme jokaisesta reissusta, jonka he ovat meidän otteluidemme vuoksi tehneet, Victor tuumii.

JIPPOlla on tulevanakin lauantaina edessään kärkikamppailu, sillä ottelua isännöivä PKKU kävi keskiviikkona ryöstöretkellä Lahdessa aiheuttaen Reippaalle kolmannen peräkkäisen tappion ja nousten JIPPOn taakse sarjakakkoseksi. Victor kohtasi PKKU:n viime kaudella toisenlaisessa tilanteessa, sillä PKKU säilytti syksyllä sarjapaikkansa vain täpärästi, ja brassin viime kauden joukkue MiPK putosi sarjasta.

– PKKU tulee olemaan kova vastustaja, jolla on paljon nuoria ja teknisiä pelaajia hyvällä intensiteetillä. Se on hieman yllättänytkin, kuinka hyvin he ovat pelanneet, sillä viime kausi ei ollut heiltä niin hyvä. Toivotaan, että saamme ryöstettyä lauantaina heidän kotikentältään kolme pistettä ja näytettyä, että olemme sarjan paras joukkue, Victor toteaa itsevarmana.

 

Kotijoukkue aloittanut kauden vahvasti

 

Keski-Uudenmaan alueen seuroista fuusioidun Pallokerho Keski-Uusimaan edustusjoukkue on sahannut historiansa aikana Kolmosen ja Kakkosen väliä, ja pelaa nyt kolmatta peräkkäistä kauttaan Kakkosessa. Kahden viime kauden päätteeksi joukkue on sijoittunut sarjassa viimeisen säilyjän paikalle. Viime syksynä nousu säilyjän paikalle tapahtui sarjan viimeisellä kierroksella maalieron turvin.

PKKU lähti tähän kauteen pitkälti samalla joukkueella kuin edelliseenkin, eikä avauskierroksen kotitasapeli sarjanousija FC Futuraa vastaan ja sitä seurannut cup-tappio Kolmosen HaPK:ille lisänneet ulkopuolelta katsottuna uskoa siihen, että keravalaisten kausi tulisi etenemään edellisiä paremmin. PKKU:n nuori joukkue on kuitenkin näyttänyt kesän tullen epäilijöilleen. Joukkue porskuttaa kolmen ottelun voittoputkessa nitistettyään toukokuun lopussa PPJ:n vieraissa 3-4, jyrättyään kesäkuun ensimmäisessä ottelussaan PeKan kotonaan peräti 6-0 ja kaadettuaan tämän viikon keskiviikkona Reippaan vieraissa 1-3. PKKU on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin JIPPO, ja on sitä viisi pistettä perässä.

PKKU:ta valmentaa jo seitsemättä kauttaan pelaajaurallaan yli kolmesataa Veikkausliigaottelua ja viisi A-maajoukkueottelua historiatilastoihin kirjannut porilaislähtöinen Rami Hakanpää. ”Rambo” luotsaa nuorta ryhmää, jossa 23-vuotias HJK-taustainen ykkösmaalivahti ja joukkueen kapteeni Robin Källman, 29-vuotias porilaislähtöinen laitapuolustaja Tommi Lehto, vuodesta 2014 PKKU:n edustusjoukkueessa pelannut 26-vuotias keskikenttäpelaaja Akseli Haapalainen sekä jo vuodesta 2009 joukkuetta edustanut 29-vuotias toppari Joonas Puljujärvi ovat ainoat viime vuosituhannen puolella syntyneet pelaajat.

Keravalaisten ykköstähdeksi on noussut vasta 18-vuotias hyökkääjä Hugo Toivonen, joka oli viime kaudella joukkueen paras maalintekijä kahdeksalla maalillaan, ja tällä kaudella koossa on jo saman verran maaleja vain kuudessa ottelussa. Keskiviikkona Toivonen pommitti Reippaan verkkoon hattutempun nousten lohkon maalipörssin kärkeen. Muista PKKU:n pelaajista keskikenttäpelaaja Hakim Tambwe on maalannut kolmesti ja Oscar Dahlfors kahdesti, ja JIPPO-puolustuksen on syytä huomioida myös yhden maalin tehnyt laitahyökkääjä Sebastian Kamara, jolla on iso rooli keravalaisten hyökkäyspelissä.

 

Tiesitkö

 

Kumpikin joukkueista hakee lauantaina seurahistoriansa ensimmäistä voittoa vastustajastaan, sillä PKKU ja JIPPO ovat kohdanneet vain kaksi kertaa aikaisemmin, ja molemmat kohtaamiset, Kakkosen A-lohkossa kaudella 2018, päättyivät tasatuloksiin. PKKU:n kotiottelu pelattiin alkukaudesta, ja se päättyi 1-1 Robbie Azodon vietyä keravalaiset johtoon ottelun alussa ja Miko Mäkirinteen tasoitettua toisella jaksolla. JIPPOn kotiottelu heinäkuun lopussa alkoi myös keravalaisten komennossa, sillä Hedi Khayat vei vierasjoukkueen 0-1-johtoon. Mäkirinne tasoitti vielä ennen taukovihellystä, ja Jere Kähkönen käänsi lukemat JIPPOlle 2-1. Voitto kuitenkin mureni kymmenen minuuttia ennen loppua, kun PKKU sai rangaistuspotkun Tuomas Kettusen toisen keltaisen kortin kautta ulosajoon johtaneesta rikkeestä, ja Milo Jung löi taululle 2-2.

Timo Tahvanainen, Sauli Kettunen, Aleksi Nissinen ja Miika Vainikainen ovat ainoat joensuulaisten nykyjoukkueen pelaajat, jotka PKKU:n ovat JIPPO-paidassa kohdanneet. PKKU:n kauden 2018 joukkueesta ovat jäljellä enää Joonas Puljujärvi sekä päävalmentaja Hakanpää.

 

 

 

 

PKKU – JIPPO lauantaina 18.6. klo 17.00 Kalevan urheilupuistossa, Keravalla

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen