fbpx

JIPPOlla on lauantaina edessään kenties syyskauden haastavin vierasottelu, kun joukkue matkaa Kakkosen A-lohkossa kolmossijalla majailevan Lahden Reippaan vieraaksi. Legendaarisella Kisapuiston kentällä pelattava ottelu alkaa jo klo 15.00. Reipas toteuttaa ottelusta livelähetyksen, joka on katsottavissa Spiideo-palvelussa hintaan 4,90 €.

Joensuulaiset kokivat viime lauantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella pistemenetyksen kotikentällä. Helsinkiläinen FC Kiffen oli odotetun hankala vastus, ja meni maalittoman avausjakson jälkeen reilun tunnin kohdalla johtoon Misael Rearten unelmalaukauksella. JIPPO taisteli tasoitusmaalin eteen viimeiseen asti, ja lopulta lisäajan ensimmäisellä minuutilla vaihtomies Terrence Smith iski lukemat 1-1:een Miro Turusen syötöstä. JIPPO haki tämän jälkeen vielä voittomaalia, mutta aika loppui kesken, ja ottelu päättyi tasan.

– Eka puoliaika oli hyvin meidän kontrollissamme, mutta emme valitettavasti päässeet oikein hyville maalipaikoille. Toinen puolisko oli meille vähän haasteellinen. Pelimme laatu ja intensiteetti laskivat ja teimme puolustuksessa samantyyppisiä virheitä useaan kertaan, ja vastustaja pääsi rankaisemaan siitä. Loppua kohden saimme kuitenkin nostettua laatua ja pelin tasoihin, Jere Juurinen kertaa.

Kolmatta kauttaan JIPPO-paidassa pelaava 24-vuotias laitapelaaja oli kevään ajan vaihto-opiskelijana Tšekin Brnossa ja liittyi siten joukkueeseen vasta kesäkuussa. Juurinen pelasi kesä-heinäkuun otteluissa vaihdelleella vastuulla hyökkäyksen laidalla, mutta Kiffeniä vastaan hän urakoi täydet minuutit oikeana laitapuolustajana. Miehelle itselleen rooli kuin rooli kelpaa, kunhan se on laidalla.

– Sellainen wingback-tyyppinen rooli olisi minulle ehkä luontevin, kun olen aika pitkään ollut sellainen pelaaja, joka juoksee kuin kiskoilla siellä laidassa. Ei sillä kuitenkaan ole minulle merkitystä, olenko ryhmityksessä ylempänä vai alempana, kunhan pysyttelen laidassa, eikä tarvitse keskelle kenttää mennä, Juurinen lohkaisee.

Lauantain Reipas-ottelu sytyttää Juurista erityisen paljon, sillä Mäntsälän Urheilijoiden kasvatti vaikutti ennen Joensuuhun-muuttoaan ja JIPPOon siirtymistään kaudelle 2020 pitkään Lahdessa, edustaen junioritasolla myös Reippaan logon alla pelannutta FC Lahti/YJ:tä.

– Kisapuisto on hieno paikka pelata, ja vastaan tulee kova joukkue, josta tunnen pelaajia, valmennusta ja jopa huoltoa. Ei voi muuta kuin odottaa innolla. Pisteet tulevat Joensuuhun, kunhan toteutamme omaa pelisuunnitelmaa, emmekä hukkaa peli-identiteettiämme, Juurinen uskoo.

JIPPO joutuu lähtemään otteluun ilman keskikenttäpelaajaansa Lari Liukkosta, joka on pelikiellossa hänen korttitilinsä täytyttyä Kiffen-ottelussa saamansa keltaisen myötä.

 

Kotijoukkue jahtaa sarjan kärkikaksikkoa

 

JIPPO ja Lahden Reipas kohtasivat kesäkuussa Joensuun keskuskentällä. Niko Niemeläinen rankaisi hermostuneesti ottelun aloittanutta Reipas-puolustusta vieden kotijoukkueen johtoon jo ensiminuuteilla. Vieraat pääsivät jakson edetessä mukaan peliin, ja Gullit Zolameso iski tasoituksen juuri ennen taukovihellystä Reippaan pelatessa miesylivoimalla, kun puolustaja Topias Inkisen telomaksi tullutta Jens Harjua paikkailtiin kentän laidalla. Reipas painosti JIPPO-puolustusta ison osan toista jaksoa, mutta jakson ainoan maalin teki kotijoukkue. Terrence Smith jatkoi maalivahti Pyry Piiraisen pitkän avauksen päällään Miro Turuselle, joka viimeisteli läpiajosta voittomaalin.

Reipas palasi touko-kesäkuun tappioputken jälkeen kärkikahinoihin jyrättyään kesäkuun loppupuolella selvin luvuin niin Atlantis FC:n kuin FC Futurankin. Heinäkuun alussa joukkue hävisi FC Kiffenille vieraissa 1-0, mutta sen jälkeen lahtelaiset voittivat neljä seuraavasta viidestä ottelustaan, tehden jokaisessa ottelussa vähintään kolme maalia, ja pelaten välissä 4-4-vierastasapelin PKKU:ta vastaan. Elokuun puolivälissä Reipas koki ensimmäisen tappionsa puoleentoista kuukauteen, kun hurjavireinen KäPa haki pisteet Kisapuistosta 1-2-voitolla.

Viime lauantaina samat joukkueet kohtasivat Helsingissä. Reipas meni 0-1-johtoon heti ottelun alussa vasta 17-vuotiaan hyökkääjälupauksen Onni Hännisen maalattua ensimmäisessä Kakkosen ottelussaan, mutta KäPa tuli vielä ennen taukovihellystä takaa ohi. Toisen jakson alussa Hännisen tapaan emoseura FC Lahdesta lainassa ollut hyökkääjä Pyry Lampinen tasoitti ottelun, ja ottelu päättyi lopulta 2-2-tasalukemiin.

Tommi “Auge” Kautosen valmentama Reipas lähtee lauantain otteluun sarjakolmosena, sen ollessa seitsemän pistettä JIPPOa ja kuusi pistettä ottelun vähemmän pelannutta KäPaa perässä. Se on tehnyt 16 ottelussaan peräti 41 maalia, mikä on kolme enemmän kuin JIPPOlla. Omissa on kuitenkin kolissut 22 kertaa, joka on tuplasti JIPPOon verrattuna. Reipas on ollut vahva kotonaan, jossa se on hävinnyt PKKU:lle ja KäPalle, mutta voittanut kaikki muut kuusi otteluaan.

Reippaan sisäisen maalitilaston kärjessä on seitsemän maalia tehnyt hyökkääjä Tim Martinen, Gullit Zolameson kompatessa kuudella maalilla. Kuusi maalia teki myös vain viidessä ottelussa keskikenttäpelaaja Berat Köse, jonka emoseura FC Lahti kuitenkin lainasi hiljattain syksyksi Ykkösen JäPS:iin. Reippaan nopean ja vahvan laitahyökkääjäosaston täydentävät Asaad Babiker ja Liniris Haziri ovat osuneet viisi kertaa.

Lahtelaisten keskikentän avainpelaajia ovat taitava Onuray Köse sekä työteliäs Joona Tapani. FC Lahdesta koko kauden lainalla Reippaassa ollut nuori laitapuolustaja Daniel Koskipalo on ollut tärkeä lenkki joukkueen alakerrassa, kuten myös toisen laidan Lassi Forss. Topparin tontilla nuori Tuomas Kautonen on pelannut läpimurtokauttaan aikuisten tasolla hieman kokeneemman Masa Malenin vierellä. FC Lahden nuoret maalivahdit Anton Munukka ja Joona Tiainen ovat vuorotelleet tolppien välissä.

 

Tiesitkö

 

Terrence Smithistä tuli viime ottelun maalinsa myötä JIPPOn kolmastoista pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa tämän kauden Kakkosessa. Viime kaudella Ykkösessä vain viisi JIPPO-pelaajaa sai nimensä maalitilastoihin, ja Kakkosen nousukaudella 2020 yksitoista. Edellisen kerran maalintekovastuu on jakautunut näin laajasti Kakkosen kaudella 2018, jolloin kaikkiaan neljätoista JIPPO-pelaajaa onnistui maalinteossa. Kakkosta on vielä pelaamatta kuuden runkosarjaottelun ja kolmen loppusarjaottelun verran, joten nähtäväksi jää, koheneeko tilasto entisestään.

 

 

 

 

Lahden Reipas – JIPPO lauantaina 27.8. klo 15.00 Lahden Kisapuistossa

Reipas toteuttaa ottelusta livelähetyksen, joka on katsottavissa Spiideo-palvelussa hintaan 4,90 €. Suora linkki striimiin: https://play.spiideo.com/games/3e3e551a-ff44-4741-beef-521f6e6e9db0

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen