fbpx

JIPPO matkustaa lauantaina Turkuun, jossa joukkue kohtaa yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista Ykkösen kauteen lähteneen Turun Palloseuran. Veritas Stadionilla pelattavaa ottelua voi tuttuun tapaan katsella kotikatsomoista Ruutu+-palvelun selostetun livelähetyksen kautta.

Sarjakautensa tasapelillä ja kahdella tappiolla aloittanut JIPPO avasi voittotilinsä viime lauantaina, kun joukkue kellisti HJK Klubi 04:n Mehtimäellä 1-0. Tasaisen ottelun ainoa maali nähtiin puolen tunnin kohdalla, kun kotijoukkueen vahva hyökkäyspään prässi tehosi, ja Jere Hiltunen vapautti Wilterlynd Inalienin maalintekoon.

– Voitto ja pisteet maistuivat – jo oli voiton aikakin! Pelillisesti ottelu oli tasainen. Vastustaja hallitsi palloa, mutta vaarattomilla alueilla, ja onnistuimme melko hyvin eliminoimaan Klubi 04:n erilaiset keinot luoda ylivoimia. Pallollista pelaamista meillä on kykyä parantaa selvästi, mutta ottelussa toteutui hyviä harjoiteltuja asioita, ja meillä on selkeä positiivinen kehityssuunta, oikealla laidalla reilun tunnin verran pelannut Jens Harju kertaa ottelun tapahtumia.

Harju pelasi Ykköstä JIPPOssa jo kausina 2012-2014 ja FC Jazzissa kausina 2015-2016, mutta ennen paluutaan JIPPO-paitaan täksi kaudeksi mies pelasi neljä viime kautta Kakkosen PEPO:ssa. Harju näkee sarjan marginaalien pienentyneen näiden vuosien aikana.

– Pelillisesti Ykkönen näyttää tänä vuonna olevan erittäin kilpailullinen ja tasainen sarja. Lisäksi Ykkösen maine ja näkyvyys on parantunut viime vuosina selvästi. On hienoa, että kaikista peleistä on suorat lähetykset, Harju kehuu.

Nyt 32-vuotias Jens Harju aloitti jalkapallon pelaamisen Kaarinan Nappuloissa, josta hän siirtyi TPS:n riveihin. TPS:ää Harju edusti A-juniori-ikäiseksi asti ennen siirtymistään itäisempään Suomeen. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eikä TPS merkitse hänelle vastustajana enää sen enempää kuin muutkaan joukkueet.

– Omista TPS-vuosista on jo pitkä aika, ja pelejä TPS:ää vastaan on jo useita takana, eli ei se herätä sinänsä erityisiä fiiliksiä, Harju myöntää.

Vielä viime kaudella Veikkausliigassa pelannut TPS on JIPPOlle iso haaste, vaikka sen kausi on alkanut tuloksellisesti hieman takerrellen. Joukkueet eivät ole kohdanneet toisiaan koskaan aiemmin.

– TPS on yksi sarjan ennakkosuosikeista, ja asetelma on kuin Rocky vs. Apollo Creed. Pelillisesti ihmetemppuihin ei kuitenkaan tarvitse nojautua. Meidän reseptimme on valmistautua huolella, onnistua sitä kautta oman pelimme periaatteissa ja samalla tehdä TPS:n pelaamisesta vaikeaa, Harju kertoo.

 

Liigaan pyrkivä isäntä

 

Kahdeksan Suomen mestaruutta historiassaan voittanut ja ensi kaudella satavuotisjuhliaan viettävä Turun Palloseura on taantunut 2010-luvun alun taloudellisen romahduksen jälkeen hissiliikkeeseen Veikkausliigan ja Ykkösen välille. Viime kaudeksi liigaan palannut TPS putosi täksi kaudeksi takaisin Ykköseen hävittyään karsinnoissa KTP:lle vierasmaalisäännön myötä. Kesken kauden TPS:n päävalmentajaksi vaihdettu ex-Huuhkajalegenda Jonatan Johansson pyrkii nyt nostamaan turkulaisjoukkuetta jälleen takaisin liigaan.

Keväällä pelatussa Suomen Cupissa TPS jäi karsintalohkovaiheeseen voitettuaan lohkojumbo MuSan, mutta hävittyään toiseksi sijoittuneelle EIF:lle ja pelattuaan tasan lohkon voittaneen PK-35:n kanssa. Ykkösen avauskierroksella TPS oli kuskin paikalla, mutta toinen nousijasuosikki VPS iski vajaamiehisenä ottelun tasoihin loppuminuuteilla ja ottelu päättyi 1-1. Toisella kierroksella turkulaiset jäivät niin ikään 1-1-tasapeliin KPV:n vieraina, ja kolmannella kierroksella joukkue kärsi kotitappion Jarolle maalein 1-2. Viime sunnuntaina TPS pääsi viimein kiinni voittokantaan kaatamalla MP:n kotonaan 2-1.

TPS:n tehokkain pelaaja sarjakauden ensimmäisissä otteluissa on ollut kaksi maalia iskenyt hyökkäävä keskikenttäpelaaja Joakim Latonen. Kertaalleen maalipuiden väliin on osunut Englannin Valioliigasta pudonneen Fulhamin organisaatiosta lainalla oleva keskikenttäpelaaja Sonny Hilton, FC Hongasta lainalla oleva hyökkääjä Elmo Heinonen sekä toinen hyökkääjä Albijon Muzaci, joka on myös joukkueen korttitilaston kärjessä kahdella varoituksellaan.

Maalintekijöiden lisäksi TPS:n luottomiehiin on sarjan alussa kuulunut vasen wing back Juri Kinnunen ja keskikentän pohjalla pelaava kaksikko Alim MoundiJesper Karlsson. Avaavan topparikolmikon ovat muodostaneet Juhani Pikkarainen, Atte Sihvonen sekä Samba Benga, jonka kuitenkin viime ottelussa korvasi paluun kentille tehnyt kapteeni Rasmus Holma. Joukkueen kiistaton ykkösmaalivahti on Jere Koponen.

 

Tiesitkö

 

TPS teki hiljattain 2,5-vuotisen sopimuksen pitkän uran ulkomailla tehneen oman kasvattinsa, komeat 63 A-maaottelua pelanneen ja niissä kahdeksan maalia viimeistelleen Kasper Hämäläisen kanssa. Sopimus astuu kuitenkin voimaan vasta heinäkuussa, joten vielä tässä vaiheessa A-maajoukkue-edustusten määrä menee TPS:llä ja JIPPOlla tasan 2-2.

IFK Mariehamnista Turkuun täksi kaudeksi siirtynyt puolustaja Kalle Taimi pelasi alkuvuodesta 2018 kahdessa Huuhkajien ystävyysottelussa Jordaniaa ja Maltaa vastaan, tehden jälkimmäisessä maalinkin. Laitapuolustajana viime vuosina tunnettu Taimi kävi Ykkösen kaudella 2014 SJK:n sopimuspelaajana lainalla JIPPOssa pelaten topparin paikalla viisi ottelua. Tämän kauden Ykkösessä Taimi ei ole vielä pelannut loukkaantumisen vuoksi.

JIPPOn Timo Tahvanainen pelasi alkuvuonna 2016 kahdessa Huuhkajien ystävyysottelussa Ruotsia ja Islantia vastaan. Huuhkajia valmensi tuolloin ruotsalainen Hans Backe.

Mikäli maajoukkue-edustuksiin lasketaan mukaan joukkueiden valmentajat, kallistuu vaakakuppi turkulaisille Jonatan Johanssonin verran. “Tintti” pelasi aikoinaan A-maajoukkuepaidassa peräti 105 kertaa osuen maalipuiden väliin 22 kertaa.

 

  

TPS – JIPPO lauantaina 29.5. klo 17.00 Veritas Stadionilla, Turussa

Ottelua voi seurata kotikatsomoista suorana Ruutu+:n selostetusta lähetyksestä. Suora linkki otteluun: https://www.ruutu.fi/stream/3843964

 

Kuva: Mikko Kalavainen