fbpx

Maalivahdin ruutu on ehkä vaativin tai ainakin yksinäisin pelipaikka kaikissa pallopeleissä. Yksittäiset virheet voivat ratkaista pelejä ja Valioliigaa pelanneen Peter Enckelmanin tapaan satunnainen moka voi kulkea mukana jopa koko loppu-uran ajan. Suuri vastuu joukkueen viimeisenä lukkona vaatii itseluottamusta, mutta jännittämiselle immuuni ei ole edes mainion kauden 2022 JIPPOn maalilla pelannut Pyry Piirainen.

– Vähän pelaamista jännittää ennen jokaista peliä – oli kyseessä sitten tammikuinen harjoitusottelu tai sarjapeli. Nyt syksyllä jatkosarjan pelejä alkoi monesti odottamaan innostuneena ja jännittämään jo viikolla ennen peliä niin, että joskus oli vaikeuksia saada unta ennen pelejä. Lopulta se jännitys ja odotus kääntyi minulle itseluottamukseksi ja voimavaraksi, sillä alla oli hyvä kausi, Piirainen kertoo.

 

Kaikki alkaa Kotkasta

 

Kotkassa syntyneen veskarin ura alkoi 5-6-vuotiaana Kotkan Nappuloissa. Piiraisen mukaan palo pelata tuli omasta aloitteesta. Talvella laji vaihtui jääkiekoksi, mutta kesäisin pelattiin futista. Jalkapallouransa varhaisessa vaiheessa Piirainen vielä nimenomaan juoksi pallon perässä, mutta hyvin nopeasti pelipaikka valui kentällä alaspäin aina tolppien väliin.

– Ihan pienenä mätin maaleja vastustajan verkkoon, jos oikein muistan. Mutta aika aikaisessa vaiheessa tuli tunne, että haluaisin pelata maalissa. Silloin kukaan muu ei tykännyt olla maalissa, joten siitä se lähti. Joukkueen maalilla ollessa sai olla vähän erilaisessa asemassa ja erilainen kuin muut.

Pituutta Piiraisella on tätä nykyä maalivahdille erinomaisesti riittävät 190 senttiä. Kotkalla on maine kovan jalkapallokaupungin lisäksi myös vahvana koripallopitäjänä. Pituudestaan huolimatta Piirainen ei päätynyt kuitenkaan koripalloparketeille, vaikka hän ei pallon pomputtelulta niin vaan päässyt karkuun.

– Molemmat siskoni on pelanneet koripalloa ja sitä kautta olen pyörinyt niilläkin kentillä. Olen kotoisin Aittokorven kaupunginosasta, ja sieltä on tullut aika monta SM-tason koripalloilijaa. Koulussa moni luokkakaveri pelasi korista, mutta itselle ei syttynyt palo siihen harrastukseen, vaikka välitunneilla tuli myös korista pelattua.

Kotkasta lähdön jälkeen säännöllisestä koripallon annostelusta pitää huolen Katajan naisissa pelaava Piiraisen tyttöystävä.

– Futis on Kotkassa omasta mielestä se ykköslaji, mutta aina se vähän riippuu keneltä asiasta kysyy. Ylipäätään Kotka on kova palloilukaupunki, siitä on merkkinä koripallon KTP:n ja PeKan menestys. Ja aina tietää pelaavansa Kotkassa, kun katsomosta kuuluu kommenttia laidasta laitaan!

 

Kohti Joensuuta

 

Satamakaupungin jalkapallon lippulaiva KTP kutsuikin vääjäämättä nuorta veskaria riveihinsä. Edustusjoukkueen portit aukesivat vuonna 2018, mutta lopulta neljän KTP-vuoden aikana ahtaajapaidassa pelatut sarja- ja cup-ottelut jäivät yhteensä kymmeneen peliin. Vastuuta tuli vuosien mittaan lainapelaajana niin karhulalaisen PeKan kuin haminalaisen HaPK:n riveissä. Mistä läpimurto jäi lopulta kiinni?

– En vain ollut silloin tarpeeksi hyvä. En koskaan oikeastaan olettanut olevani pelaava maalivahti ollessani edustusjoukkueen mukana. Kotkassa pelaava ykkösmaalivahti hankittiin aina seuran ulkopuolelta. Lisäksi maalivahtien valmennusta on myös minun Kotkan edustusjoukkueessa olon aikana laiminlyöty. Vasta kun Jussi Riikonen tuli viimeisellä kaudellani joukkueen mukaan, niin opin vuodessa enemmän kuin edellisten edarin mukana viettämieni vuosien aikana yhteensä.

Riikosen lisäksi kiitosta saa JIPPOn veskareiden valmennuksesta vastaava Jarkko Ojaniemi. Piiraisen mukaan on erittäin tärkeää kehittymisen kannalta, että joku ulkopuolinen on mukana suunnittelemassa harjoitukset valmiiksi. Näin ollen itse maalivahti voi keskittyä vain ja ainoastaan suorittamiseen.

Ennen Ojaniemen löytymistä sparraajaksi oli Piiraisen ja JIPPOn teiden kuitenkin tarve kohdata. Kotkan sopimus kului kauden 2021 lopussa umpeen ja edessä oli uuden seuran etsiminen.

– Ennen kauden 2021 kattavaa sopimusta tiesin jo etukäteen, että kyseessä on viimeinen sopimus KTP:hen ja seuraavaksi minun pitää päästä pelaamaan. Pari viikkoa ennen joulua pyörin eri joukkueiden mukana, kun Okkosen Sami soitti ja pyysi tulemaan JIPPOon näytille.

Ennen Joensuuhun saapumista Piirainen kävi vielä Ykkösen MP:n testissä samaan aikaan mm. ex-jippolaisten Joona Hiltusen ja Samuli Höltän kanssa. Mikkelin testipeli ei poikinut sopimusta, ja kotkalainen suuntasikin JIPPOn viime kauden päävalmentaja Okkosen kutsun perään. Loppu onkin historiaa.

 

Melkein täydellinen kausi

 

Piiraisen ensimmäinen sarjaottelu JIPPOn riveissä on jäänyt varmasti monelle mieleen. Pelikuntoisten kenttien vuoksi Hope Areenalla pelattu Suomen Cupin neljännen kierroksen JJK-ottelu oli ajankohtaan nähden erittäin kovatempoinen ottelu, jossa kaksi Kakkosen omien lohkojensa huippujoukkuetta kilvoittelivat tasapäisesti pääsystä cupin viidennelle kierrokselle.

Ottelu eteni jännittävien vaiheiden jälkeen rangaistuspotkukilpailuun, kun kummatkin joukkueet olivat ensin onnistuneet maalinteossa kertaalleen varsinaisen peliajan aikana. Vierasjoukkueen Aati Riihimäen onnistui torjua JIPPOn neljännen vetäjän Toni Tahvanaisen laukaus, mutta itseään kotiyleisölle vasta tutuksi tehnyt Piirainen pisti kolme kertaa paremmaksi. Ennen Riihimäen torjuntaa Piirainen oli torjunut jo sekä Aatu Mannisen että Vertti Levon vedot. Kettupaitojen maalivahti Riihimäen torjunnan jälkeen JIPPOn paidassa vielä kaudella 2019 pelanneella Aleksis Lehtosella oli mahdollisuus pitää JJK:n unelma Suomen Cupin voitosta elossa, mutta Piirainen oli lopulta toista mieltä. Myöskään Lehtonen ei onnistunut ohittamaan kotkalaista ja Piirainen oli kolmella torjunnallaan tiukan ottelun ykköshahmo.

– Joukkueen kanssa puhuttiin kauden jälkeen menneestä, ja se JJK-matsi oli tasainen ja paljon tunnetta sisältänyt matsi, jonka molemmat joukkueet halusivat voittaa. Pelin voitto oli lähtölaukaus semmoiselle 3-4 viikon pituiselle hurmokselle Kakkoseen. Näiden viikkojen aikana otimme monta suvereenia voittoa. Jälkeenpäin kun katsoo, niin ei se joukkueen peli tietenkään valmista vielä ollut siinä vaiheessa kautta, mutta itselle oli tärkeää saada jo siinä vaiheessa näytettyä kaikille, että mikä olen miehiäni. Myös joukkue näki, että he voivat luottaa myös meikäläiseen.

Koko JIPPOn kausi jatkui hyvissä merkeissä aina loppuun saakka, kunnes Käpylän Pallo haki kauden viimeisestä ja Ykköseen nousun kannalta ratkaisevasta ottelusta 0-1 vierasvoiton. Voikin sanoa, että lopussa näpeistä livennyt sarjanousu on pettymys. Jokaisella myrskypilvellä on aina hopeareunuksensa. Runsain mitoin Ykkösen kauden 2021 jälkeen muuttunut JIPPOn miehistö pelasi viihdyttävää jalkapalloa läpi kauden. Piirainen oli Suomen Cupin JJK-pelin ohella myös koko kauden ajan yksi joukkueen avainhahmoja, eikä hänen yhdeksän nollapeliään ja lukuisat tärkeät torjuntansa jääneet huomaamatta keneltäkään. Kauden jälkeen kaikki 25 sarjapeliä JIPPOn maalilla torjunut nuori maalivahti palkittiin Kakkosen A-lohkon kauden parhaana maalivahtina.

– Mitä itse olen kauden jälkeen miettinyt niin voin varmasti sanoa, että minä ja moni muu pelaaja teimme kauden mittaan kaiken minkä pystyimme. Joukkueen veto ei vaan riittänyt ihan loppuun asti. KäPa oli lopulta A-lohkon paras joukkue ja he ansaitsivat nousunsa. Itse en ole pelannut säännöllisesti aikuisten tasolla koskaan ennen tätä kautta. Lisäksi minulle Joensuu oli uusi kaupunki ja pelikaverit olivat myös uusia…joten ei kausi oikeastaan sen paremmin olisi voinut mennä.

 

Voiko paras vielä kehittyä?

 

Tämä Piiraiselle esitetty kysymys on sinänsä turha. Kotkalaisella on ikää mittarissa vasta 22 vuotta. Kulunut kausi oli hänelle vasta ensimmäinen täyden vastuun kausi aikuisten peleissä.

– Totta kai voi kehittyä! Jatkuva kehittyminen ja oppiminen on pääteema itselleni. Yksityiskohtaisempia asioita voi tehdä paremmin, mutta kokonaisvaltaisesti olen jo vahva kaikessa.

Kehittymisen teema jatkuu myös kentän ulkopuolella. Liiketalouden opinnot pyörähtivät käyntiin viime syksynä Karelia-ammattikorkeakoulussa. Vuosi Joensuuhun saapumisen jälkeen kaupunki onkin tuttu ja niin ovat myös kaikki pelikaverit. Muutos pesunkestäväksi joensuulaiseksi on vielä kuitenkin yhdeltä osin vaiheessa:

– Ensi kesän Ilosaarirockin lippua minulla ei vielä ole, Piirainen tunnustaa lopuksi.

Aina voi kehittyä. Kehitä sinäkin jo etukäteen kesääsi 2023 ostamalla kausikortti verkkokaupastamme!