fbpx

Jippo pelasi kauden kuudennen ottelunsa eilen sunnuntaina kotikentällä Mehtimäen tekonurmella, ottelu oli Jipolle kolmas yhdeksän päivän sisään. Hallitun esityksen päätteeksi tappioitta ennen eilistä ottelua kauden aloittanut Lahden Reipas kaatui lukemin 2-0 (1-0). Jipon molemmat maalit viimeisteli Toni Tahvanainen. Yleisöä 278.

Ottelun ensimmäinen vartti oli tasainen, mutta sen jälkeen Jippo otti ottelussa kuskin paikan. Reipas vetäytyi ja Jippo piti palloa luoden hyökkäyksiä molempien laitojen kautta. Ensimmäinen hyvä maalintekopaikka tuli 25 minuutin kohdalla, kun erikoistilanteen jälkeen ylös jääneet Aapi Helvelahti ja Antti Åke pelasivat Miko Mäkirinteelle hyvän laukaisupaikan 10 metriin. Laukaus painui kuitenkin yli. Ajassa 33 minuuttia Jippo pelasi hyvän oikealta käynnistyneen hyökkäyksen, jossa Miika Vainikainen laittoi lopulta hyvän pallon vasemmalle selustaan juosseelle Toni Tahvanaiselle. Tahvis teki taikojaan – kavennus keskeen ja pallo boksin nurkalta tyylikkäästi takayläkulmaan. Jakson loppu oli edelleen Jipon hallintaa ja hyökkäämistä, mutta lisäosumia ei nähty.

Toiselle jaksolle Reipas nosti oletetusti tappioasemassa ryhmitystään, mikä tyrehdytti Jipon alhaalta ensimmäisellä jaksolla käynnistyneen pallonhallinnan. Samaan aikaan kuitenkin Reipaksen korkeampi ryhmitys antoi Jipolle useita laadukkaita vastahyökkäysmahdollisuuksia. Näistä yhdessä Santeri Saarenkunnas purjehti oikealta aina vitosen viivalle saakka, josta siirto takatolpalle tyhjiin Tahvanaiselle maistui jo varmalta maalilta – laukaus pohkeiden samaan aikaan krampatessa kuitenkin sivuverkkoon. Myös Reipas pääsi kokeilemaan kahteen kertaan Jirko Sorsan Jippo-maalia, mutta vieraiden pirteimmän Riku Heinin tyylikäs vapaapotku Jiken käsien kautta kulmaksi ja Teemu Toukosen pusku hyvästä paikkaa yli. Jippo rankaisi vastahyökkäyksestä ajassa 73 minuuttia, kun Saarenkunnas ja Mäkirinne juonivat Jipolle 4vs1 –hyökkäyksen. Pallossa ollut Tahvanainen päätti viedä itse tilanteen loppuun, mutta onneksi maalin arvoisesti. Jippo kahden maalin karkumatkalle, josta se ei enää ottelun lopussa luopunut. Jippo oli ottelun viimeisen vartin aikana lähempänä maalintekoa siinä kuitenkaan onnistumatta, joten pisteet jäivät ansaitusti Joensuuhun.

Jippo pelasi Reipasta vastaan ehjän ottelun, mutta kaksi erilaista jaksoa. Ensimmäisellä jaksolla pallo oli Jipolla, mutta toisella jaksolla Jippo hyökkäsi enemmän vastaiskuilla. Reipaksen parhaat yritykset olivat kauempaa lähteneet laukaukset, joskin melko vaaralliset sellaiset. Jippo onnistui kolmen pelin viikossaan varsin mukavasti, sillä nollanolla-peikko saatiin karistettua pois ja viikon saldona seitsemän pistettä. Seuraavan kerran Jippo pelaa sunnuntaina vieraissa Järvenpään Palloseuraa vastaan. Kahden viikon päästä lauantaina on Jipon isoimman kotiottelutapahtuman vuoro, kun sunnuntaina 16. kesäkuuta Joensuun Keskuskentällä vietätään Karjalaisia Futisfestareita. Tässä tapahtumassa pelataan myös Karjalan herruudesta Lappeenrannan PEPO:a vastaan, tästä lisäinfoa tulossa lähipäivinä.

Avaus: Sorsa; Ti. Tahvanainen, T. Kettunen, Åke, Helvelahti; S. Kettunen; Vainikainen (65´ Hellsten), Tainio, Mäkirinne (81´ Koskinen), Saarenkunnas; To. Tahvanainen (89´ Kellokumpu)

Vaihdossa: Kaikkonen (mv), T. Tolonen, J. Tolonen, Päivänurmi

Kuva: Marko Pennanen. Lisää ottelukuvia osoitteessa https://markopennanen.kuvat.fi/kuvat/Urheilua/Jalkapalloa/Jippo+2019/02.06.2019+Jippo+-+Reipas/.