fbpx

Ennen Kakkosen kauden 2020 huipentavaa neljän viimeisen ottelun putkea Mehtimäellä nähdään tulevana lauantaina JIPPOn syksyn ensimmäinen huipennus, kun joukkue kohtaa viime kevättalvella alkaneen Kakkosen Cupin loppuottelussa kotikentällään Kaarinan Pojat. Ottelu vihelletään käyntiin jo puoliltapäivin, sillä lauantai on pyhitetty Cup-finaaleille, ja Kakkosen Cupin loppunäytöstä seuraa klo 14 Turussa starttaava FC Interin ja HJK:n välinen Suomen Cupin finaali.

JIPPO jyräsi tiensä Kakkosen Cupin pudotuspeleihin kaatamalla alkulohkossaan JäPS:n vieraissa 2-5 ja PEPO:n kotona 3-0. Rantakylän Liikuntahallissa pelatussa puolivälierässä NJS laittoi JIPPOn tiukille, mutta lopulta JIPPO vei jatkopaikan Pavel Nazimovin jatko-ottelumaalilla. Välierissä JIPPO haki Tampereelta Aleksis Lehtosen kahden maalin siivittämänä 1-3-vierasvoiton TPV:stä, minkä myötä joukkue eteni Suomen Cupin neljännesvälierään sekä Kakkosen Cupin finaaliin. Suomen Cup jäi JIPPOn osalta yhteen otteluun, kun joukkue kaatui saappaat jalassa lopulta finaaliin saakka edenneelle FC Interille 0-1. Nyt sarjakauden tärkeimpien otteluiden keskellä JIPPO lähtee jahtaamaan Kakkosen Cupin puolelta historiansa ensimmäistä Cup-pyttyä.

– Cup-finaali eroaa sarjaotteluista konkreettisesti siinä, että ottelu pelataan ratkaisuun saakka. Ottelussa saatetaan nähdä jatkoaika ja rankkarit. Aikainen maali ottelussa nostaa aina toisen joukkueen riskitasoja tavallista korkeammalle, minkä myötä näen mahdollisuuden viihdyttävälle ja jännittävälle ottelulle, kapteeninnauhaakin tällä kaudella usein kantanut JIPPOn toiminnanjohtaja-puolustaja Timo Tahvanainen kertoo.

JIPPO palasi viime lauantaina muutaman tuloksellisesti heikomman ottelun jälkeen voittokantaan hakemalla Vaajakoskelta 0-1-taisteluvoiton FCV:stä Nuutti Tykkyläisen ensimmäisen puoliajan maalilla. JIPPO saavutti voiton noudattamalla omaa pelisuunnitelmaansa, ja Cup-finaaliin lähdetään Tahvanaisen mukaan samat perusasiat mielessä.

– Keskitymme niihin asioihin, joilla peli on kulkenut tähänkin saakka, mutta iskemme tietenkin myös vastustajan heikkouksiin. En lähtisi mitään hokkuspokkustemppuja tässä ottelussa tekemään, vaan oman pelaamisen kautta mennään, Tahvanainen toteaa.

JIPPOn kokenein pelaaja kuului SJK:n luottomiehiin nuoren seinäjokelaisseuran historian toistaiseksi menestyksekkäimpinä vuosina (syksyyn 2017 asti), joten “Tinkeltä” löytyy monenlaisia Cup-finaalikokemuksia niin Suomen Cupin kuin jo kuopatun Liigacupinkin puolelta.

– Molemmissa kilpailuissa olen ollut sekä häviäjänä että voittajana. Voitoista on tietenkin jäänyt enemmän ja parempia muistoja. Voitonhuumaa tavoitellaan nytkin JIPPOn kanssa, ja tulemme jokainen lyömään kaiken likoon sen eteen, Tahvanainen lupaa.

JIPPOn kautta tähän mennessä voidaan pitää menestyksenä, mutta tärkeimmät ottelut ovat vielä edessä. Tahvanainen korostaakin yleisön tuen merkitystä siihen, että joukkue saavuttaa haluamansa tulokset Cup-finaalissa sekä sarjakauden loppukierroksilla.

– Kotiyleisölle terveiset: nyt jos koskaan me tarvitsemme tukea meidän kotiyleisöltä ja kannattajilta, meillä on loppukauden aikana mahdollisuus voittaa isoja juttuja yhdessä. Laittakaa punaista ja mustaa päälle, kaikki kannustus ja tuki tarvitaan. Nostetaan yhdessä pokaali kotijoukkueen puolesta ilmaan lauantaina!

 

Vastassa vahva Cup-joukkue

 

Kaarinan Pojat on vuonna 1958 perustettu kaarinalainen jalkapallon erikoisseura. Vahvaksi kasvattajaseuraksi profiloituneen KaaPon miesten edustusjoukkue on pelannut enimmän osan kolmesta viime vuosikymmenestä Kakkosessa. Kaudella 2020 joukkue kuuluu kolmatta kautta putkeen Kakkosen B-lohkon kärkikastin joukkueisiin. 2010-luvulla joukkue pelasi muutaman vuoden verran Kolmosessa, jolloin joukkue osallistui amatöörijoukkueille tarkoitettuun Suomen Regions’ Cupiin. KaaPo voitti koko turnauksen kahteen otteeseen (2014 ja 2017), joista jälkimmäisellä kerralla joukkue eteni samalla Suomen edustajaksi seuraavan vuoden kansainväliseen UEFA Regions’ Cupiin.

Kauden 2017 Suomen Regions’ Cupissa koettiin JIPPOn ja KaaPon historian ensimmäinen kohtaaminen. Joukkueet arvottiin vastakkain puolivälieräotteluun, jota JIPPO isännöi Joensuun keskuskentällä. Ottelu oli kahden pallonhallintapeliä pelanneen Kolmosen lohkonsa kärkijoukkueen välinen tasainen vääntö, jonka ainoan maalin teki ensimmäisellä puoliajalla JIPPO-puolustukselta läpiajoon livahtanut Niklas Kuusio, joka yllätti pienestä kulmasta JIPPO-maalia vartioineen Paavo Jarvan. Näin JIPPOn matka Cupissa katkesi, ja KaaPo eteni välierien kautta lopulta finaalin voittajaksi asti.

KaaPo eteni kauden 2020 Kakkosen Cupissa pudotuspeleihin oltuaan yksi kolmesta parhaasta lohkokakkosesta. Joukkue hävisi lohkossaan FC Jazzille kotonaan 1-3, mutta voitti PIF:n vieraissa samoin lukemin. Puolivälierässä KaaPo voitti FC Honka Akatemian 2-1 ja välierässä HJS:n 2-0, jonka myötä joukkue eteni Suomen Cupin neljännesvälierään ja Kakkosen Cupin finaaliin. Suomen Cupissa KaaPo piti kotonaan tiukilla KuPS:ia, mutta hävisi lopulta 0-2.

KaaPo on tällä hetkellä Kakkosen B-lohkossa neljäntenä. Joukkue oli syyskuuhun lähdettäessä kolmen ottelun voittoputkessa, mutta hävisi sitten PIF:lle vieraissa 2-1. Tappiosta sisuuntuneet kaarinalaiset jyräsivät seuraavassa ottelussan Rauman Pallo-Iirot 4-0, mutta joutuivat viime kierroksella tyytymään 3-3-tasapeliin FC Espoon vieraana. Ottelussa KaaPon Juho Salminen paukutti ensimmäisen jakson lopussa hattutempun alle viiteen minuuttiin, ja KaaPo johti tauolla 1-3. Ottelun lopussa johto kuitenkin suli ja FC Espoo tuli tasoihin.

Aiemmin FC Interissä liigaakin pelannut 25-vuotias hyökkääjä Juho Salminen on ollut KaaPolle kaikki kaikessa tällä kaudella. Mies on tehnyt kolmessatoista sarjaottelussa yhtä monta maalia, ja on ollut myös Cup-otteluissa joukkueen tehokkain kahdella maalillaan. Joukkueen sisäisen maalitilaston kakkosena on kolme maalia tehnyt keskikenttäpelaaja Niklas Kuusio. Joukkueen luottopelaajiin kuuluvat myös maalivahti Teemu Muurinen, puolustajat Vili Ruuskanen ja Teemu Tuominen, keskikenttäpelaajat Mikko Valtanen ja TPS:ssä liigaakin pelannut Niklas Blomqvist sekä toinen ex- FC Inter-pelaaja, hyökkääjä Joona Järvistö. Kolmen vuoden takaisessa JIPPO-ottelussa KaaPon nykyjoukkueesta pelasivat maalintekijä Kuusion lisäksi Salminen, Järvistö, Jani ja Joona Jussila sekä Rami ja Aleksi Ojanperä. KaaPoa valmentaa viidettä kauttaan Tomi Kivikoski, joka jättää tehtävänsä tämän kauden jälkeen.

Kolmen vuoden takaisessa JIPPO – KaaPo -ottelussa kotijoukkueen avauskokoonpanossa pelasivat JIPPOn nykyjoukkueesta Antti Åke, Sauli Kettunen ja Jere Kähkönen, ja vaihdosta sisään tulivat Tuomo Tolonen ja Aleksi Nissinen.

 

Tiesitkö

 

Kakkosen Cup pelataan tänä vuonna vasta toista kertaa. Viime vuonna Kakkosen Cupiin osallistui 25 joukkuetta, jotka jaettiin kahdeksaan alueelliseen alkulohkoon, joiden voittajat etenivät pudotuspeleihin. JIPPO jätti MP:n ja PEPO:n taakseen omassa alkulohkossaan ja eteni puolivälieriin. Puolivälierässä joukkue haki 1-2-vierasvoiton FC Espoosta, mutta seuranneessa välierässä joensuulaiset putosivat Gnistanille, joka otti Rantakylän Liikuntahallissa voiton maalein 1-2. Finaalissa Gnistan kukisti JS Herculeksen 1-0 ja nappasi historian ensimmäisen Kakkosen Cupin mestaruuden tililleen.

Kauden 2020 Kakkosen Cupiin osallistui 17 joukkuetta, jotka jaettiin viiteen lohkoon. Lohkovoittajien lisäksi kolme parasta lohkokakkosta eteni pudotuspeleihin, joista finaaliin selvisivät parhaimpina JIPPO ja KaaPo.

Kakkosen Cupin mestariksi kruunattava seura kuittaa voitostaan viidentuhannen (5000) euron rahapalkinnon, kun kakkoseksi tulleelle jää tuhat (1000) euroa. Rahapalkinnon lisäksi JIPPO tavoittelee lauantaina seurahistorian ensimmäistä Cup-pokaalia, joka olisi 19 vuotta nuorelle seuralle merkittävä asia. Voitto antaisi joukkueelle varmasti myös lisäpotkua loppusyksyyn ja nousutaistelun kannalta ratkaiseviin otteluihin.

 

 

Kakkosen Cupin finaali JIPPO – KaaPo lauantaina 3.10 klo 12.00 Mehtimäellä

Liput portilta 10/6€, ennakkoon 8/5€ JIPPOn nettikaupasta osoitteessa https://holvi.com/shop/jippojoensuu/section/kausikortit-paasyliput/. Kausikortti käy, ja JIPPOn sekä FC Hertan junioreille oman seuran seura-asu päällä vapaa pääsy!

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

Kuva: Väinö Leppänen