fbpx

JIPPO matkusti lauantaina kauas pohjoiseen kohtaamaan viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta tippuneen RoPS:n. Huipputasaisessa sarjassa joensuulaiset ensimmäisessä kohtaamisessa vienyt lappilaisporukka osoittautui jälleen kerran vaikeaksi vastustajaksi.  

Ottelun alku noudatteli tuttua kaavaa: Vastustaja otti pallon hallinnan, mutta tiiviisti puolustanut JIPPO ei liikaa maalipaikkoja isännille antanut. Keskitykset rangaistusalueelle siivosi joko puolustuslinja tai maalivahti Jirko Sorsa. Pikkuhiljaa JIPPO:kin alkoi samaan juonesta kiinni, ja sai luotua pallonhallintajaksoja. Vartin kohdalla vieraille tuomittiin vapaapotku n. 30 metristä, kunnianhimoinen yritys suoraan maaliin meni ohi maalin. Kun pelikellossa oli 20 minuuttia, isännät iskivät ensimmäisen kerran pallon ohi Sorsan. Vertti Hännisen komea syöttö löysi pystyyn juosseen Simo Roihan, joka laukoi pallon etukulmaan. Hieman ennen puolta tuntia JIPPO sai tilaisuuden tasoittaa sivuvapaapotkusta. Pallo tuli hyvännäköisesti boksiin, mutta Samuli Hölttä ei saanut vaikeasta asennosta laadukasta puskua aikaan. Ensimmäinen jakso oli siistiä peliä puolin ja toisin, eikä maalipaikoilla isommin juhlittu. Vielä ennen taukoa Nuutti Tykkyläinen tuuppasi selän puolelta isäntien hyökkääjän nurin ja RoPS sai aivan rangaistusalueen rajalta vapaapotkun. Vili Saarikosken yritys kohdistui kuitenkin suoraan muuriin. 

Toisen puoliajan alku oli joensuulaisittain hieman samankaltainen, kuin viime viikonloppuna. Isännät tulivat terävämmällä jalalla kopista kentälle ja saivat luotua parikin maalipaikkaa. Reilu 51min oli kellossa, kun pallonmenetyksen seurauksena Simo Roiha ja Vertti Hänninen pääsivät kokeilemaan maalintekoa, mutta Sorsa sai selvitettyä nämä yritykset. Tunnin kohdalla tuli vieraiden illan paras maalipaikka. Joona Hiltusen laukoma vapaapotku 20 metristä osui muuriin, mutta jatkotilanteesta Wilterlynd Inalien pääsi nokikkain maalivahti Miikka Mujusen kanssa. Sijoitus alakulmaan osui kuitenkin tolppaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin samalle miehelle tarjoutui jälleen tilaisuus rangaistusalueella, mutta tällä kertaa sivuverkkoon. JIPPO:n luonnollisesti nostaessa riskitasoja ylöspäin sen hakiessa tasoitusta RoPS pääsi rokottamaan vastaiskusta. Didis Lutumba-Pitah pelasi pallon vasemmalta laidalta matalana maalin eteen Roihalle, joka ylettyi juuri ja juuri tökkäämään pallon maaliin paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa. Viimeisen vartin aikana vieraat eivät saaneet luotua sen vaarallisempia maalipaikkoja hyvin puolustaneen RoPS:n maalille, joten pisteet jäivät lappiin.  

”Totta kai harmittaa tappio. Lähdettiin Rovaniemelle sillä fiiliksellä, että otetaan kolme pinnaa. Jos mietitään hyökkäyspeliä, niin päästiin pallon kanssa noin 60 metriin, mutta siitä eteenpäin RoPS puolusti hyvin ja tiiviisti.  

Ei tässä meidän tarvitse suuremmin mitään muuttaa. Pitää vaan mennä pelistä toiseen ja tehdään hommia, kyllä sen on pakko jossain vaiheessa meillekin vähän pomppia”, täydet minuutit wing-backina pelannut Tommi Tainio jutteli matsin jälkeen. 

 

Tasainen Ykkösen runkosarja on nyt JIPPO:nkin osalta ylittänyt puolivälinsä. Sarjasijoitus on tällä hetkellä viimeistä edellinen, mutta päätä ei kannata painaa pensaaseen, sillä eroa sarjaa johtavaan MuSaan on vain 9 pistettä. Matsit jatkuvat ensi viikonloppuna kotikolossa, jossa vastaan asettuu EIF. Ottelu alkaa Mehtimäen tekonurmella lauantaina 24.7. kello 17.00. 

Avaus: Sorsa; Tahvanainen – Hölttä – Pasi (C); Tykkyläinen – Je. Hiltunen – Lahnalakso – Kettunen (Niemeläinen 56’)– Tainio; Inalien (Saarenkunnas 82’) – Jo. Hiltunen (Juurinen 79’) 

Penkki: Kaikkonen (mv), Harju, T. Tolonen 

Varoitukset: Lahnalakso 32’, Hölttä 68’, Sorsa 72’