fbpx

JIPPO jatkoi Suomen Cup-taivaltaan lauantai-iltapäivänä Helsingissä, jossa se kohtasi Talihallissa pelatussa kamppailussa Gnistanin. Punapaitainen vierasjoukkue onnistui pallollisessa pelissään ja maalipaikkojen rakentelussa paremmin kuin viikko sitten cup-avauksessa, mutta isäntien tehokkuus maalipaikoissa oli JIPPO:lle liikaa.  

 Ottelun ensimmäinen vartti mentiin tasaisissa merkeissä ilman todellisia maalipaikkoja kummassakaan päässä pallonhallinnan mennessä suht tasan. 17. peliminuutilla isännät saivat kulmapotkun JIPPO-maalista katsottuna oikealta puolelta. Lyhyenä pelatun kulman jälkeen keltapaitojen toppari Gentrit Kovaqi puski nappikeskityksestä pallon aivan tolpan juureen ja ”Kipinän” johtoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin Akseli Lehtojuuri pääsi puskemaan rangaistusalueelta, mutta Jirko Sorsa venyi pallon tielle. JIPPO sai avausjakson aikana luotua lievää painetta Gnistanin alueella, mutta viimeiset ratkaisut hyökkäyskolmanneksella eivät johtaneet tarpeeksi suureen uhkaan isäntien maalilla.  

JIPPO tuli toiselle puoliajalle hyvällä jalalla, ja se sai luotua paremmin tilanteita Gnistanin maalille. Nämä ja hieman ennen tunnin täyttymistä saadut kolme perättäistä kulmapotkua eivät kuitenkaan tuoneet vierasjoukkueelle maalia. 55. minuutilla Jere Hiltunen pääsi sivuvapaapotkun jälkeen kokeilemaan maalin tekoa, mutta laukaus lensi hieman yli maalin. Tästä meni minuutti, ja JIPPO sai ottelun parhaan maalipaikkansa. Vastahyökkäyksestä Tommi Tainio pelasi pitkän pallon pystyyn juosseelle Miro Turuselle. Turusen etukulmaa kohti suuntautunut laukaus pysähtyi kuitenkin maalivahti Jiri Koskeen. Ottelu ratkesi lopullisesti viimeisen vartin aikana. Ensin vaihdosta kentälle tullut Onni Tiihonen laukoi noin 20 metristä lähteneellä komealla laukauksellaan Gnistanin 2-0 johtoon, ja 83. minuutilla Samu Laitinen kaunisteli vielä loppulukemat 3-0:aan.  

Kolmesta päästetystä maalista huolimatta JIPPO jatkoi tiivistä puolustuspeliään, eivätkä isännät saaneet pelissä kovinkaan montaa vaarallista maalipaikkaa maaleihin johtaneiden tilanteiden lisäksi. Pallollinen pelikin oli parempaa kuin viikko sitten, mutta vaaralliset maalipaikat jäivät vielä melko vähiin. JIPPO päättää Suomen cupin alkulohkonsa ensi viikon lauantaina MP:n vieraana, joka hävisi tänään Klubi 04:lle 0-3 

Avaus: Sorsa; Pasi (C), Hölttä (75’ J. Tolonen), Tahvanainen; Harju (61’ Juurinen), Tainio, Je. Hiltunen, Lahnalakso (61’ Saarenkunnas), Tykkyläinen (75’ Päivänurmi); Niemeläinen, Turunen (75’ T. Tolonen)  

Penkillä: Honka-Hallila (mv) 

Kuva: Ari Niskanen