fbpx

Jippo jatkoi kauttaan lauantaina legendaarisessa Lahden Kisapuistossa, vastassa oli uutta nousua tekevä FC Lahden reservijoukkue Lahden Reipas. Ottelu päättyi Jipon maukkaaseen vierasvoittoon lukemin 0-1 (0-1), Jipon maalin teki Aleksi Nissinen. Yleisöä 547.

Ottelun ensimmäinen jakso oli Jipon pallollista hallintaa. Aivan ottelun alussa Miika Vainikainen oli päästä laittamaan Tommi Tainion keskityksen läheltä maaliin, mutta Reippaan maalivahti Juha Tuomi torjui jo varmalta näyttäneen maalin. Tainio loukkaantui keskitystilanteessa ja hänen tilalleen vaihdettiin eilen sopimuksen tehnyt 2003 syntynyt debytantti Miro Turunen. Reipas kokeili kertaalleen kauempaa, kun ”se toinen Hauhia” Jussi Hauhia pommitti vaarallisesti hieman yli maalin. Jippo siirtyi ajassa 40 minuuttia johtoon, kun Risto Kahelin vapautti Vainikaisen puolittain läpi. Vainikainen syötti loistavasti pallon maalin takatolpalle, jossa Aleksi Nissinen painoi pallon varmasti maaliin. Jakson lopussa Jussi Tolonen oli päästä puttaamaan vartalollaan Vainikaisen antaman kierteisen vapaapotkun maaliin, mutta Tolosen sivuosuman seurauksena pallo hieman ohi.

Toisella jaksolla Jippo ei saanut pallollista peliään niin hyvin toimimaan, sillä Reipas nosti ryhmitystään. Tämä avasi kuitenkin Jipolle vaarallisia lyhempiä hyökkäyksiä, mutta keskitykset eivät ikinä löytäneet maalilta Jipon pelaajia. Reipas otti otteen pelin viimeisestä 20 minuutista omien erikoistilanteidensa kautta. Kulmat ja Roope Suonion pitkät sivurajat loivat useampaan kertaan paniikin tuntua Jipon boksiin, mutta niistä selvittiin uhrautuvan puolustuspelin ansiosta. Ottelu päättyi lopulta helpottavaan loppuvihellykseen, joka varmisti erittäin maistuvat kolme pistettä Joensuuhun.

Ottelu oli kaksijakoinen: ensimmäinen jakso selkeästi Jipon hallintaa, mutta toisen jakson lopun Reipas painoi vahvasti päälle. Tämä tulos oli kova työnäyte Jipon joukkueelta, sillä poissaololista oli tässä pelissä melko pitkä. Tommi Tainion loukkaantumisen vakavuus selviää ensi viikolla. Iloisia asioita pelissä olivat voiton lisäksi Miro Turusen ja Juska Päivänurmen debyytit Jipossa ja Kakkosessa. Seuraavan kerran Jippo pelaa kotona tulevana lauantaina 24.8. klo 17 Järvenpään palloseuraa vastaan. Ottelu JäPS:iä vastaan on jälleen yksi kärkikamppailu ja siihen peliin lyödään MEHTIMÄEN HÄKKI TÄYTEEN!

Avaus: Sorsa; Ti. Tahvanainen, Helvelahti, Åke, J. Tolonen; S. Kettunen; Kahelin, Tainio (12´ Turunen; 88´ Kellokumpu), Saarenkunnas, Nissinen (82´ Päivänurmi); Vainikainen.

Vaihdossa: Sokkanen (mv), Koskinen

Kuva Marko Pennanen