Jippo on aloittanut kautensa Kakkosen A-lohkossa hyvin erikoisella tavalla, sillä sen neljässä ensimmäisessä ottelussa ei ole nähty vielä maalia kumpaankaan suuntaan. Näin kävi myös eilen, kun vastassa ollut sarjan ennakkosuosikki Mikkelin Palloilijat ja Jippo tasasivat pisteet lukemin 0-0 (0-0). Yleisöä hieman kolealla Mehtimäen tekonurmella oli 191.

Ottelun ensimmäinen jakso oli huonointa Jippoa mitä on hetkeen nähty. MP ei siitä huolimatta saanut palloa Jipon maalin, jossa viimeisenä lukkona ylipitkiä läpisyöttöjä katkoi maalivahtimme Jirko Sorsa. Sorsa joutui kaksi kertaa jakson aikana torjuntatöihin, kun MP:n laadukas hyökkäyskaksikko Lucas ja Denis pääsivät molemmat kokeilemaan maalintekoa. Lucas pääsi puskemaan boksin sisältä ja Denis laukoi kauempaa. Jipolla oli ensimmäisellä jaksolla yksi loistava paikka, kun Santeri Saarenkunnas syötti Tommi Tainion vasemmalta nokikkain maalivahti Miika Töyräksen kanssa. Ensimmäistä peliään MP:n paidassa pelannut KuPS-laina kuitenkin hoiti tilanteen hyvällä vastaantulollaan. Jippo ei jakson aikana saanut montaa onnistunutta hyökkäystä aikaiseksi, joten puoliajan tasatilanne kelpasi kotijoukkueelle vallan hyvin.

Toisen jakson alku oli Jipolta parempaa: painetta saatiin lähemmäs MP:n maalia. Useat hyökkäykset päätyivät blokattuihin laukauksiin tai huonoihin viimeisiin ratkaisuihin, mutta ilme oli joka tapauksessa parempi. Toisella jaksolla maalivahdeille ei tullut yhtään kunnon torjuntaa, sillä molempien joukkueiden puolustuslinjat hoitivat hommansa. Ottelun viimeisen viiden minuutin aikana molemmille joukkueille oli aueta läpiajot kuin tyhjästä. Miko Mäkirinne pelasi loistavasti Väinö Häkin puolittain läpi boksin sisälle, mutta vieraiden vahvan toppariparin toinen osapuoli Reetu Räsänen sai jalan väliin viime hetkellä. Myös Jipon puolustus oli uinahtaa aivan lopussa, kun Denis oli karata maalintekoon. Tuomas Kettunen seurasi miehen kuitenkin loistavasti ja liukui pallon väljemmille vesille viimeisellä mahdollisella hetkellä. 0-0.

Ottelun raportti toistaa Jipon alkukautta kokonaisuudessaan, paitsi että tänään Jippo ei saanut luotua muutamaa todella hyvää maalipaikkaa ensimmäisten otteluiden sijaan. Kokonaisuudessaan ottelu oli Jipon kauden heikoin esitys, mutta tällä hetkellä koko joukkueen puolustamisen ansiosta silläkin irtoaa yksi piste sarjan kärkijoukkuetta vastaan. Hyökkääjä Toni Tahvanaisen debyytti ei tuonut vielä suoraan maaleja tai voittoa, mutta tästä jatketaan kärsivällisesti työntekoa kohti härkäviikon torstain kamppailua Kouvolan Susia vastaan. Kotona pelataan seuraavan kerran sunnuntaina Lahden Reipasta vastaan.

Avaus: Sorsa; Tahvanainen, T. Kettunen, Åke, Helvelahti; S. Kettunen (82´ Hellsten); Saarenkunnas (76´ Vainikainen), Tainio, Mäkirinne, Nissinen (88´ Häkki); Tahvanainen

Vaihdossa: Kaikkonen (mv), Kellokumpu, Päivänurmi, Niemeläinen

Kuva: Marko Pennanen