JIPPO kohtasi tänään lauantaina Kakkosen C-lohkon Savo-Karjalan derbyssä SC KuFu98:n, ottelu pelattiin Kuopion Savon Sanomat Areenalla. JIPPO haki vieraskentältä tyylipuhtaat pisteet lukemin 0-2 (0-0), maalinteossa onnistuivat toisella jaksolla kauden ensimmäisillään Nuutti Tykkyläinen ja Pavel Nazimov. Paikalla oli myös runsaslukuinen Rednecks-osasto, iso kiitos teille kannattajat!

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista peliä. KuFu loi vaarallisia hyökkäyksiä oikealta laidaltaan vahvan jakson pelanneen Bruno Rodriguesin kautta. JIPPO hyökkäsi vahvasti samalla tavalla oikean laitansa kautta, missä Risto Kahelin sai paljon palloja KuFu:n muodon sisään. Kotijoukkue pääsi laukomaan ensimmäisen jakson aikana boksin sisältä muutaman kerran vaarallisesti, mutta laukaukset yli Jirko Sorsan JIPPO-maalin. Vaarallisimman paikkansa KuFu sai kuitenkin vasemman laitansa kautta, kun JIPPO-puolustuksen kiusana läpi ottelun pörrännyt Eetu Rissanen pujotteli itsensä vapaaksi pilkun kohdalle, mutta Timo Tahvanainen ehti peittämään vedon viime hetkellä. JIPPOlla ei ollut kelvollisista peliesityksistä huolimatta ensimmäisellä jaksolla mainittavan arvoisia huippupaikkoja, joten ensimmäinen jakso maalipaikkojen puitteissa KuFulle.

Toiselle jaksolle JIPPO tuli todella vahvasti ja tämä hyvä ote kantoi muutamien minuuttien KuFu-hallintaa lukuun ottamatta koko jakson. JIPPO alkoi löytää kotijoukkueen laitapakkien selustan ja sai Nuutti Tykkyläisen ja Tuomo Tolosen kautta hyviä keskityksiä maalille. Näitä ei päästy luutimaan kuitenkaan sisään. Vaikka KuFu oli JIPPOn köysissä koko toisen jakson, niin peli eteni maalittomana aina minuutille 81 saakka. Nuutti Tykkyläinen antoi hyvän prässin kulmalipulla taklaten puhtaasti hieman tilanteessa loukkaantunutta KuFu-topparia. JIPPO pelasi tilanteen luonnollisesti loppuun saakka: Joona Hiltunen syötti Tykkyläisen laidalta läpi ja Nuutti sijoitti pallon vasurillaan kovana etukulmaan. Pelikello näytti jo täyttä aikaa, kun JIPPO teki toisen. Timo Tahvanainen lähetti Pavel Nazimovin puolittaiseen läpiajoon. Nazimov teki laukaisuharhautuksen kääntäen pallon keskeen ja kaksi KuFun pelaajaa kahville, sekä sijoitti pallon tolpan kautta tarkasti etukulmaan. Ottelu ratkesi tähän maaliin ja JIPPO sai Kuopiosta ansaitsemansa.

Etukäteen oli tiedossa, että KuFu ei ole enää sama joukkue kuin sarjan ensimmäisessä kohtaamisessa Mehtimäellä, jolloin JIPPO pyöritteli savolaisia 4-0. KuFu oli voittanut kolme edellistä otteluaan vahvalla maalierolla, mutta JIPPO tuli Kuopioon työhaalarit päällä. Erityisen ilahduttavaa oli toisen jakson vahva peli-ilme, mitä ei viikko sitten Jyväskylässä ollut havaittavissa. Voiton myötä JIPPO nousi sarjan piikkipaikalle (14p) yhdessä viikon päästä Mehtimäelle vieraaksi tulevan Jyväskylän JJK:n kanssa. Tämä ottelu on siis sarjan kärkikamppailun lisäksi osa Karjalaiset Futisfestarit -tapahtumaa, jonka tavoitteena on koota jalkapalloileva Pohjois-Karjala yhteen JIPPOn ja FC Hertan otteluiden, sekä kaiken muun oheistoiminnan parissa.

Avaus: Sorsa; Tahvanainen, Pasi, Tainio, T. Tolonen; Tykkyläinen (90+1´ Vainikainen), Je. Hiltunen, S. Kettunen, Kahelin (77´ Kähkönen); Jo. Hiltunen (90+1´ Saarenkunnas), Lehtonen (67´ Nazimov)

Vaihdossa: Oikarinen (mv), J. Tolonen, Åke

Kuva Väinö Leppänen