fbpx

JIPPO matkasi lauantaina kauden toiseksi viimeiseen harjoitusotteluunsa Iisalmeen pelaamaan paikallista PK-37:ää vastaan. PK-37 pelaa kaudella 2019 Kakkosen pohjoislohkoa (C-lohko). Joukkueet päätyivät tiukassa ja hyvätempoisessa kamppailussa 2-2(1-1) -tasatulokseen. Jipon maalit tekivät Risto Kahelin ja Väinö Häkki. Kotijoukkueelta osuivat Mikki Huttunen ja Ali-Al Musawi.

Ottelun ensimmäiset parikymmentä minuuttia olivat kotijoukkueen. Iisalmelaiset prässäsivät joensuulaisilta tilat pois ja hyökkäsivät laadukkaasti kohti vierailijoiden maalia. PK loi jakson ensimmäisellä puolikkaalla kolme kohtalaista maalipaikkaa. Sitten pelin virta kääntyi, JIPPO alkoi saada ottelusta otetta ja pidempiä hyökkäyksiä pallon kanssa. JIPPO loi kulmapotkusta 28. minuutilla oivan vetopaikan Tommi Tainiolle, mutta se torjuttiin. Jatkotilanteesta Aleksi Nissinen löysi keskeltä Risto Kahelinin, joka jatkoi pallon paitsion rajamailla olleelle Antti Åkelle. Toppari ei hölmistynyt ollessaan vapaana rangaistusalueella, vaan tarjosi Kahelinille viiteen metriin – 1-0. 38 minuutin kohdalla, kesken hyvän pelaamisen, JIPPO menetti kuitenkin pallon keskikentän pohjalla ja PK pääsi riistosta kohti rangaistusaluetta. Löysä veto kimposi puolustuksen kautta maalin alanurkkaan maalivahti Nuutti Kaikkosen hypätessä eri suuntaan. Tauolle mentiin tilanteessa 1-1.

Toinen jakso oli tasainen. Kumpikin joukkue sai yhden paikan mieheen, ennen kuin PK rankaisi vierasjoukkueen oman kenttäpuoliskon pallonmenetyksestä. Harhasyöttö päätyi PK:n läpiajoksi, josta seurasi selvä rike ja rangaistuspotku. Pallo pilkulta maaliin ja PK johti ottelua 2-1. JIPPO ei kuitenkaan lannistunut. Kenttäryhmitys muuttui 4-3-3:sta 3-5-2:n ja joukkue vyörytti kohti PK:n maalia. Palkinto tuli viitisen minuuttia ennen loppua, kun Väinö Häkki puski Tommi Tainion keskityksen maalin oikeaan ylänurkkaan. Näin ottelussa päädyttiin tasapeliin 2-2.

JIPPO ei pelannut parasta peliään, mutta rutisti ottelusta tasatuloksen. Maalipaikat menivät PK:lle laskentatavasta riippuen 8-6. Jipon on saatava tehoja hyökkäämiseen lisää ja pidettävä pallosta parempi huoli, kun kausi alkaa kolmen viikon päästä. Puolustaminen oli läpi ottelun kohtalaista, mutta sitäkin on vielä aikaa parantaa. Ennen sarjakauden avausottelua pelataan vielä yksi harjoitusottelu yhteistyöseura Lehmon Palloa vastaan 21.4. kello 14.00 Rantakylän liikuntahallissa.

Avaus: Kaikkonen; S. Kettunen, T. Kettunen, Åke, Päivänurmi (50’ Harakka); Saarenkunnas, Tainio, Vainikainen (60’ Häkki); Kahelin, Niemeläinen (60’ Kellokumpu), Nissinen

Vaihdossa: Helvelahti

Kuva: Vesa-Pekka Reponen