fbpx

JIPPO pelasi kauden yhdeksännen ottelunsa kohtaamalla lauantaina Rovaniemi Football Academyn kotikentällään Mehtimäellä. Ottelu päättyi tasatuloksen 2-2 (1-1). JIPPOn maalit Joona Hiltunen ja Jere Kähkönen, vierailta osuivat Joona Lahdenmäki ja Jarkko Luiro. Yleisöä 335.

RFA oli liikkeellä harvinaisen nuorella kokoonpanolla Kakkosen otteluksi, joten ottelun lähtökohdat olivat mielenkiintoiset. Ottelun ensiminuutit mentiin vieraiden tahdissa, mutta sen jälkeen JIPPO pelasi vahvan 10 minuuutin jakson. Ajassa 5min Tommi Tainio, Joona Hiltunen ja Aleksis Lehtonen pelasivat rajaheitosta komean kombinaation, jonka seurauksena Hiltunen itse pääsi lataamaan vasurillaan pallon maaliin. JIPPOn hyvän alun jälkeen RFA otti pallon haltuunsa. Hyvin rakennettu hyökkäys, jonka seurauksena vahvan ottelun topparina pelannut Luka Kuittinen pääsi nokikkain Jirko Sorsan kanssa ohittaen hänet, mutta Topi Pasi pelasti maaliviivalta. Tästä seuranneen kulmapotkun jälkitilanteesta Otto Kemppainen pääsi laukomaan kaksi kertaa; ensimmäisen peitti Sauli Kettunen ja toinen meni yli. Ajassa 24 minuuttia Kettusen vahvan pallollisen nousun jälkeen Jere Hiltunen vapautti veljensä Joonan läpi. Joona ohitti Kuittisen tavoin maalivahdin, mutta Kuittinen itse ehti liukumaan pallon viimeisellä hetkellä pois. RFA tuli tasoihin ajassa 35min sivuvaparista: Vertti Hänninen lähetti pitkän pallon taka-alueelle, josta kapteeni Joona Lahdenmäki syöksipuski pallon varmasti maaliin. Koko jakson ajan RFA vaikeutti JIPPOn pelinavaamista korkealla prässillään. Tauolle tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa JIPPO esiintyi taas hetkellisesti hieman paremmin, kun Aleksis Lehtonen pääsi kokeilemaan laukaustaan Risto Kahelinin esityöstä boksin sisältä tuloksetta. RFA meinasi hölmöillä JIPPOn johtoon, kun Kirill Bullat oli syöttää paineettomassa tilanteessa pallon omiin. JIPPO vaihtoi kentälle Jere Kähkösen ajassa 59 minuuttia, ja tämä piristi JIPPOn peliä selkeästi. 10 minuuttia myöhemmin Kähkönen kirmasi läpi Sorsan avauksesta, vieden JIPPOn maalin johtoon vieraiden epäonnistuneen maalivahdin vastaantulon seurauksena. RFA jatkoi kuitenkin pelin hallintaa. Luka Kuittinen ja Adam Mekki petasivat komealla seinäpelillään Mekille vetopaikan vitosen nurkalle, mutta laukaus epäonnistui. Tämän jälkeen Miska Ylitolva nousi vasemman puolustajan tontilta kokeilemaan pienestä kulmasta nokikkain Sorsan kanssa, mutta Sorsa torjui. Ajassa 81 minuuttia Mekki syötti hyökkääjä Jarkko Luiron läpiajoon JIPPO-pelaajiston seisoessa paikallaan, jonka seurauksena Sorsa aiheutti vastaantulollaan pilkun vieraille. Sorsa torjui Luiron pilkun. Ottelun jo lähestyessä loppuaan sai vieraat ansaitsemansa tasoituksen lukuisten irtopallo- ja kaksinkamppailuvoittojen jälkeen. Joona Kähkönen liikkui vapaaksi JIPPOn muodon sisään saaden pallon boksiin linjan taakse. Syöttö vitosen viivalle Luirolle, joka sijoitti pallon tarkasti etualakulmaan.

Mehtimäen kotikentällä ei nähty lauantaina parasta JIPPOa, mutta tilannerikas ottelu kylläkin. Ottelun alku lupaili JIPPOn kannalta hyvää, mutta sen jälkeen RFA oli askeleen edellä monissa asioissa kentällä. Nostamme hattua RFA:n organisoidulle ja nuorelle porukalle, monilla heistä on varmasti valoisa tulevaisuus jalkapallon parissa. JIPPO pelaa seuraavan kerran kotona viikon päästä FC Vaajakoskea vastaan.

Avaus: Sorsa; Tahvanainen, Pasi, Tainio, T. Tolonen; Tykkyläinen, Je. Hiltunen, S. Kettunen (60´ Saarenkunnas), Kahelin (85´ Nazimov); Jo. Hiltunen, Lehtonen (59´ Kähkönen)

Vaihdossa: Oikarinen (mv), Vainikainen, Juurinen, Åke