fbpx

JIPPO pelasi sunnuntaina harjoitusottelun Rantakylän palloiluhallissa yhteistyöseura Lehmon Palloa vastaan. Itäisen alueen kolmosessa pelaava LehPa jäi ottelussa tyystin ”emoseuransa” jyrän alle.  

Ottelu oli alusta lähtien keltapaitaisen JIPPO:n hallintaa. Jo toisella peliminuutilla Wilterlynd Inalien ja Nuutti Tykkyläinen saivat riistettyä pallon ”vierailta” ja kaksikko riensi maalin tekoon, Inalienilla oli helppo työ naulata pallo maaliin rangaistusalueelta. Toinen maali tuli ennen kympin täyttymistä, kun Tykkyläisen keskitys löysi Tuomo Tolosen. ”Tumen” jatko Niko Niemeläiselle onnistui ja Niemeläinen laukoi illan ensimmäisensä. Tykkyläinen päätti hienosti rakennellun hyökkäyksen 3-0 maaliin ja Inalien upotti hetkeä myöhemmin rangaistuspotkun Erkka Oikarisen taakse. LehPa sai ensimmäisen pallonhallintajaksonsa ennen puolen tunnin täyttymistä, mutta maalipaikoille tämä ei johtanut. Vielä ennen taukoa Risto Kahelin niittasi isäntien viidennen näyttävän hyökkäyksen päätteeksi ja Niemeläinen kaunisteli ottelun toisellaan taukolukemat 6-0 Jordi Lahnalakson näppärästä syötöstä. Molemmat maalit tulivat avausjaksolla erittäin tehokkaasti toimineen vasemman laidan kautta. 

Toiselle jaksolle JIPPO vaihtoi kolmea pelaajaa lukuun ottamatta kaikki pelaajansa. Jakson alussa LehPa sai ottelun ensimmäisen laukauksensa, mutta Alvar Juvosen laukaus meni noin 15 metristä hieman ohi maalin. Toisella jaksolla alati vaarallinen Miro Turunen laukoi isäntien seitsemännen itse hankkimastaan rangaistuspotkusta. Sauli Kettunen latasi komeasti rangaistusalueelle pyörimään jääneen pallon vasempaan yläkulmaan noin tunnin kohdalla. 9-0 maali tuli Teemu Hallikaisen jalasta ja ottelun loppulukemat 10-0 viimeisteli Turunen hetki ennen täyttä aikaa ”Teme” Hallikaisen nappikeskityksestä.  

”Hyvä fiilis jäi itse pelistä, ja että saatiin noinkin selvä voitto. Oli sellainen fiilis ennen peliä, että tämä pitääkin hoitaa. Lämmittää mieltä, että useampi pelaaja onnistui maalinteossa ja näytettiin, mikä tasoero on Ykkösen ja Kolmosen joukkueen välillä. Kokonaisuudessaan pitää olla erittäin tyytyväinen joukkueen ja omaan esitykseen”, Turunen kertasi päivän ottelua. 

JIPPO onnistui pitämään ottelussa hyvää tempoa lähestulkoon koko 90 minuutin ajan. Vaikka ottelu ratkesikin varhaisessa vaiheessa, ei peli mennyt missään vaiheessa pahemmin kävelyksi. Onnistumisia JIPPO sai laajalla rintamalla, eikä muutama lisämaalikaan ollut kaukana. Harjoitusottelukausi päättyy JIPPO:n osalta näillä näkymin ensi viikon lauantaina Kotkassa, jossa vastaan asettuu liiganousija KTP. 

 

Avaus I jaksolla: Sorsa; Pasi (C) – Hölttä – Tainio; T. Tolonen – Lahnalakso – Je. Hiltunen – Niemeläinen – Tykkyläinen; Inalien – Kahelin 

Avaus II jaksolla: Honka-Hallila; Päivänurmi – J. Tolonen – Tainio; T. Tolonen – Lahnalakso – Kettunen – Saarenkunnas – Juurinen; Turunen – Hallikainen (C)