fbpx

JIPPO pelasi eilen lauantaina kauden kolmanneksi viimeisen ottelunsa kotikentällä Mehtimäellä. Sarjan voittotaistelun kannalta ääritärkeäksi tiedetty ottelu Kemi City FC:tä vastaan päättyi kotijoukkueen vahvan esityksen päätteeksi 2-0 (1-0) -kotivoittoon. Maalit Risto Kahelin ja Joona Hiltunen. Yleisöä 363.

Jo ottelun toisella minuutilla JIPPO oli siirtyä johtoon, kun Jere Kähkönen juoksi pelityylilleen uskollisesti tilanteen loppuun saakka vastaan tullutta maalivahtia vastaan, mutta Kähkösen tökkäys lipui vain pallon mitan ohi Kemin maalin. Kemi oli saada lahjamaalin, kun Antti Åken tiputus Jirko Sorsalle jäi hieman vajaaksi. Sorsa ehti kuitenkin liukumaan pallon väljemmille vesille. Vajaan puolen tunnin pelin kohdalla JIPPO järjesteli ensimmäisen maalinsa. Topi Pasi avasi pallon ylös Kähköselle, joka piti palloa itsellään hetken odottaen Risto Kahelinin mukaan hyökkäykseen. Kähkönen syötti pallon boksin sisälle Kahelinille, joka harhautti oman miehensä ja sijoitti pallon vasemmalla jalallaan maalin etukulmaan. Kahelin pääsi myös kokeilemaan pienestä kulmasta vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta Kemi Cityn maalivahti Valtteri Tikkanen torjui tilanteen kulmaksi. Jakson lopussa vieraiden Suomen kentillä vaarallisuutensa osoittanut kärkimies Sasa Jovovic kokeili kaukaa vapaapotkusta, mutta Sorsa torjui kulmaksi. Ensimmäisellä jaksolla Kemi prässäsi JIPPOa korkealta, joten JIPPO tyytyi hallitsemaan peliä suoraviivaisemmalla avaamisellaan.

Toisen jakson alussa Joona Hiltunen pääsi laukomaan boksin ulkopuolelta oman esityönsä päätteeksi, laukaus hieman yli. Myös vieraiden Nico Mäki sai laukauksen reilusta 20 metristä, mutta suoraan Sorsan syliin. Toisen jakson alkupuolella JIPPO-kapteeni Åke joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi, tilalle Tuomo Tolonen. Vieraiden vaihdosta sisään tullut Jani Alaperä pääsi kimmokkeiden kautta puolittain läpi, mutta veto ahdistettuna ohi takakulman. JIPPO hallitsi peliä johtoasemassa läpi jakson hyvin, mutta Kemi onnistui saamaan yhden laadukkaamman paikan. Jovovic jatkoi pitkän pallon tällä kaudella 10 maalia tehneelle Samson Obiohalle, mutta tämän laukaus boksin rajalta hieman ohi takakulman. Seuraavasta tilanteesta JIPPO näytti, miten se maali sitten tehdään. Komea hyökkäyksen käynnistys Timo TahvanainenSanteri SaarenkunnasNuutti Tykkyläinen -triolta ja Tykkyläisen puolenvaihto kerrassaan upean ottelun pelanneelle Risto Kahelinille. Kahelin haastoi ja keskitti Joona Hiltusen viimeistelemään pitkän maalittoman jaksonsa päätökseen maalin takatolpalta. Pavel Nazimov tuli kentälle 84 minuutin kohdalla ja oli välittömästi päästä nostamaan pallon yli vieraiden maalivahdin JIPPO-maalivahti Sorsan upeasta avauksesta, mutta Kemin toppari Chinonso Edeh pelasti pallon maaliviivalta. Tämän jälkeen lopussa kärkeen nostettu vähintään parimetrinen Marshall Willock pääsi laukomaan boksin rajoilta, mutta yli maalin etukulman. Tähän Kemin kiri jäi, sillä JIPPO pelasi ottelun lopussa kellon pois tyylikkäästi.

JIPPO oli ottelussa jälleen isojen paineiden alla, sillä se lähti otteluun pelin vähemmän pelanneena pisteen Oulun Herculeksen takana. Kotijoukkueen pää piti samankaltaisessa tilanteessa jo kolmatta kertaa tällä kaudella ja nousi jälleen kahden pisteen turvin sarjan kärkeen. Sarjaa on pelaamatta kaksi kierrosta ja sarjan voitto taistelussa on mukana enää kaksi joukkuetta: JIPPO ja Hercules. Molemmat kohtaavat vielä kahden viimeisen kierroksen aikana samat joukkueet Oulun Luistinseuran ja Vaasan Kiiston. JIPPO pelaa kauden toiseksi viimeisen ottelun vieraissa viikon päästä su 1.11. Kiistoa vastaan, kausi päättyy kotikentällä la 7.11.

Kausi ei voisi huipentua paremmin, sillä viimeiset kaksi kierrosta näyttävät juhlitaanko Ykköseen nousua Joensuussa vai Oulussa. Laittakaa jo MEIDÄN viimeinen kotiottelu kalenteriin!

Avaus: Sorsa; Tahvanainen, Pasi, Åke (58´ T. Tolonen), Tainio; Tykkyläinen, Je. Hiltunen, Lahnalakso, Kahelin; Jo. Hiltunen (84´ Nazimov), Kähkönen (75´ Saarenkunnas)

Vaihdossa: Kaikkonen (mv), Vainikainen, S. Kettunen, Nissinen

Kuva Mikko Kalavainen