fbpx

JIPPO tavoitteli toista perättäistä voittoaan lauantaina Turun Veritas Stadionilla TPS:n vieraana. Joukkueiden kaikkien aikojen ensimmäisestä kohtaamisesta muodostui ennakko-odotuksien mukainen kamppailu, jossa TPS hallitsi palloa ja loi enemmän tekopaikkoja. 90 minuutin pelin jälkeen digitaalit näyttivät kuitenkin joensuulaisittain maireita lukemia, ja kolme pistettä lähti Joensuuhun.  

Ottelun alku oli clicheisesti sanottuna vihreän veran shakkia ottelun tempon ollessa melko rauhallinen. Viiden minuutin pelin jälkeen isäntien Eliecer Espinosa Calvo sai pyörähdeltyä itsensä vapaaksi rangaistusalueella, laukauskin oli terävä mutta Jirko Sorsa sai torjuttua tämän yrityksen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Albijon Muzaci pääsi väliin Topi Pasin harhasyöttöön, mutta joensuulaisten onneksi Muzacin ruuti oli märkää. Vartin kohdalla sama mies pääsi yrittämään puolittaista saksipotkua, mutta tämä yritys meni ohi. Hetkeä myöhemmin Joona Hiltunen haki oikealta laidalta keskityksellään Wilterlynd Inalienia mutta ”Will” ei aivan ylettynyt palloon. Vieraiden paras paikka tuli saman miehen toimesta. 30 minuuttia oli pelattu, kun Inalien harhautti itsensä vasemmalla laidalla puolittaiseen läpiajoon ja pääsi etenemään boksiin, mutta laukaus epäonnistui täysin. Raitapaidat pääsivät yrittämään maalia vielä pariin otteeseen ennen taukoa, mutta niin Muzacin kuin Juri Kinnusen laukausten laatu oli heikko ja Sorsa sai torjuttua molemmat tilanteet. 

Toiselle jaksolle TPS otti pallonhallintaa enemmän itselleen JIPPO:n keskittyessä vastaiskuihin. TPS sai luotua edelleen tekopaikkoja, mutta ratkaisujen laatu jätti toivomisen varaa turkulaisille. Alim Moundin laukaus epäonnistui 53 minuutin kohdalla ja Muzacin yrityksen etukulmaan ”Jikke” torjui kulmaksi. Vaihdosta kentälle tullut Jesper Jalonen harhautteli itsensä komeasti tekopaikkaan 74 minuutilla, mutta tämänkin Sorsa nappasi komeasti hyppysiinsä.  86 minuutilla turkulaiset saivat hirveän mylläkän vieraiden maalille ja pääsivät pariinkin otteeseen yrittämään maalia, mutta ensimmäinen veto kilpistyi omaan pelaajaan ja toinen Samuli Hölttään. Lopulta tilanne raukesi paitsioon. Ottelun ratkaisu nähtiin lisäajalla. Inalien laittoi pallon ristiin vasemmalta laidalta nousseelle Nuutti Tykkyläiselle, joka viimeisteli varmasti kauden toisen täysosumansa ohi TPS-vahti Jere Koposen. TPS sai luotua parin viimeisen minuutin aikana painetta vieraiden maalille, mutta kun tasoitusta ei tullut, saivat keltapaitojen juhlat alkaa. Bussimatka Joensuuhun lyheni kuulemma noin kolmella tunnilla. 

”Pelistä jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. Puolustettiin hyvin koko pelin ajan ja saatiin pidettyä TPS nollilla. Saatiin myös haavoitettua pallonhallinnalla ja loppuun iskettiin tarvittava maali. TPS loi muutamia tilanteita, mutta Jikke hoiti mallikkaasti ne, mitkä meni maalille asti. Toisaalta saatiin TPS pidettyä pois ihan vaarallisimmilta alueilta pois. Hyvä puolustuspeli kaiken kaikkiaan!” Maalintekijä Tykkyläinen kommentoi ottelua. 

 

JIPPO nousi voitollaan tasaisessa sarjassa sijalle 6. Kahden perättäisen voiton jälkeen on hienoa lähteä haastamaan VPS:aa, joka majailee tämän kierroksen jälkeen sarjassa sijalla 3, kaksi pistettä joensuulaisia korkeammalla. Tuo ottelu pelataan Joensuun Mehtimäellä ensi viikon sunnuntaina klo 18.30 alkaen. 

 

Avaus: Sorsa; Tahvanainen – Hölttä – Pasi (C); Tykkyläinen – Je. Hiltunen – Lahnalakso – Tainio – Harju (59’ Juurinen); Inalien (90+4’ Saarenkunnas) – Jo. Hiltunen (79’ Turunen)