fbpx

Jippo nappasi eilen torstai-iltana Karjalan Herruuden jälleen nimiinsä, kun Lappeenrannan upealla Kimpisen stadionilla pelatussa ottelussa kaatui isäntä PEPO. Ottelu päättyi lukemiin 1-3 (1-1), Jipon maalit tekivät Aleksi Nissinen sekä kahdesti osunut Santeri Saarenkunnas, kotijoukkueelta osui Paul Obi. Yleisöä 503

Ottelun alku oli PEPO:n hallintaa, joka tuotti vasemman laidan hyökkäyspelin ja Paul Obin kautta kaksi maalipaikkaa. Sekä Jonathan Dunyinin, että Obin laukaukset JIPPO-puolustus kuitenkin peitti. Ajassa 21 minuuttia Jerry Särkkä syötti vasemmalta Obin viimeistelemään PEPO:lle ottelun avausmaalin hyvin rakennellun hyökkäyksen päätteeksi. JIPPO kuitenkin tuli jo heti seuraavasta hyökkäyksestään tasoihin: todella vahvan ottelun jälleen pelannut Timo Tahvanainen hassutti boksin nurkalla kolme kotijoukkueen pelaajaa ja keskitti pallon maalille, josta Santeri Saarenkunnas puski pallon varmasti maalin vasempaan yläkulmaan. PEPO oli päästä tekemään toisen maalin etutolpalta liipatusta kulmapotkusta, mutta Tahvanainen siivosi pallon maaliviivalta pois. Aivan jakson lopussa Timo tarjoili Toni Tahvanaiselle takatolpalle, mutta volley epäonnistui ja vastustaja pääsi purkamaan.

Toisella jaksolla voimasuhteet kääntyivät, sillä PEPO ei ollut enää palloa pitäessään vaarallinen ja Jippo taas alkoi saamaan vastahyökkäyksillään pelin itselleen. Ajassa 60 minuuttia Saarenkunnas jatkoi prässin PEPO:n nuoreen ja lupaavaan maalivahti Anton Kylkilahteen saakka ja tämän avaus päätyi suoraan pirteästi pelanneen Miko Mäkirinteen jalkaan. Mäkirinteen syöttö Tahvanaiselle katkottiin, mutta Aleksi Nissinen sai kimmonneen pallon itselleen. Lopputulemana tästä Nissinen purjehti PEPO puolustuslinjan läpi ja nosti pallon vasurillaan komeasti maalin takakulmaan. Jipon kolmas maali tuli ajassa 65 minuuttia ja se oli oikeastaan juuri sitä peliä, jota olimme tulleet Lappeenrantaan pelaamaan. Tehokas ja nopea vastahyökkäys, jossa Sauli Kettunen pelasi pallon linjan taakse Saarenkunnaksen juoksuun ja pallo maalin takakulmaan. Ottelun lopussa Jipon neljäs maali oli lähempänä kuin PEPO:n toinen, lopputulos oli täysin ansaittu. Ottelun lisäajalla Timo Tahvanainen loukkaantui, mutta vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa.

Jippo pelasi kauden 18:nnen ottelunsa ja tappioton putki kestää edelleen! Jippo jatkaa sarjassa toisena kutkuttavat 5p yhden ottelun vähemmän pelanneesta Mikkelin Palloilijoista. Onnistujia kentällä oli tänään koko joukkue, mutta päällimmäisenä nousee esiin laitapuolustaja Tahvanainen sekä keskikentällä hurjan työmäärän tehnyt kolmikko Sauli Kettunen, Miko Mäkirinne ja Santeri Saarenkunnas. Näistä viimeisin kirjautti itselleen jo kauden kuudennen osumansa. Jippo pääsee lataamaan nyt hetkeksi akkujaan, sillä seuraava ottelu pelataan kahden viikon kuluttua la 14.9. Mehtimäen tekonurmella Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan.

 

Avaus: Sorsa; Ti. Tahvanainen, T. Tolonen, Åke, Hellstén; S. Kettunen; Kahelin, Mäkirinne (86´ Kähkönen), Saarenkunnas, Nissinen (89´ Turunen); To. Tahvanainen (75´ Vainikainen)

Vaihdossa: Sokkanen (mv), J. Tolonen

Kuva Marko Pennanen