fbpx

Jippo pelasi runkosarjan viimeisen kotiottelunsa lauantaina Mehtimäen tekonurmella. Vastassa olleen Mikkelin Pallokissojen kanssa pisteet tasattiin lopulta maalittomasti 0-0 (0-0). Yleisöä 228.

Ottelun ensimmäinen jakso oli vahvaa Jipon hallintaa, mutta palloa ei saatu sudittua paikoista huolimatta maaliin. Jipon ottelun paras paikka tuli ajassa 25 minuuttia, kun kauden ensimmäisessä MiPK-ottelussa kahdesti osunut Santeri Saarenkunnas pääsi kokeilemaan vitosen viivalta kurotustaan, mutta pallo yli Jonne Urosen vartioiman vierasjoukkueen maalin. Tämän jälkeen Aapi Helvelahti pääsi kokeilemaan puskuaan Nuutti Tykkyläisen kulmasta, mutta vapaa pusku lipsahti sekin yli maalin. Puolen tunnin ja vahvan pallollisen hallinnan jälkeen Tykkyläinen pääsi laukomaan Urosen torjunnan paluupalloon, mutta pallo maalivahdin käsien kautta sivuverkkoon. Tykkyläinen veti lisäksi vielä jakson lopussa komean vapaapotkun 20 metristä tolppaan. MiPK pääsi ensimmäisellä jaksolla kerran laukomaan boksin sisältä, mutta Jirko Sorsa Jippo-maalilla torjui heppoisen kudin.

MiPK tuli toiselle jaksolle paremmin, kenties kentälle vaihdetun ex-Jippo Nelson Appiahin sisääntulon myötä. Nelson pääsikin ajassa 50 minuuttia karkaamaan puolittain Jipon alakerralta, mutta veto ohi maalin etukulman. MiPK oli pääsi kokeilemaan Sorsan epäonnistuneen vastaantulon jälkeen paluupalloon boksin sisältä puoliksi tyhjänä ammottaneeseen Jippo-maaliin, mutta laukaus voimalla yli. Kauden 12:nnen nollapelinsä pelannut Sorsa otti 62 minuutin kohdalla upean torjunnan ottelun parhaaseen maalipaikkaan, Antti Voutilaisen laukaus 7 metriä maalista Sorsan käsien kautta ylärimaan ja yli. Jippo pääsi toisella jaksolla laukomaan kaksi kertaa, jotka molemmat samassa hyökkäyksessä ajassa 75 minuuttia. Laukojana oli Tommi Tainio, jonka ensimmäinen maalin alakulmaan painumassa ollut pallo blokattiin ja toinen laukaus painui ohi toisesta kulmasta. Ottelun lisäajalla Nelson ja Helvelahti esittivät molemmat parastaan: Nelson kirmasi läpi, mutta Helvelahti liukui juuri ennen laukausta pallon eteen.

Jipon teoreettinen taistelu sarjan voitosta ja noususta Ykköseen kuoli lopullisesti viikonlopun kierroksella, sillä Mikkelin Palloilijat varmisti sarjan voiton. Upean kauden pelannut MP ei ole hävinnyt koko kaudella kertaakaan: saldona on pelatusta 21 ottelusta 14 voittoa ja 7 tasapeliä. Myöskin vahvaa kautta pelaavan Jipon vastaava saldo on hyvin tasapelipainotteinen 8 voiton, 12 tasapelin ja yhden tappion myötä. Jippo onnittelee MP:tä noususta! Me jatkamme jäljellä olevissa neljässä ottelussa sillä tavoitteella, että keräisimme mahdollisimman paljon pisteitä ja sijoittuisimme toiseksi. Tällä hetkellä Jippo on edelleen toisena kaksi pistettä Järvenpään Palloseuraa edellä. Runkosarjan viimeinen kierros on siinä mielessä panoksellinen, että pitämällä kakkosijan Jippo saisi pelata kaksi kolmesta Top4-vaiheen ottelusta kotikentällä. Seuraava ja viimeinen runkosarjan ottelu on viikon päästä lauantaina Helsingissä FC Viikinkejä vastaan. Sen jälkeen kauden kolme viimeistä ottelua selviävät tarkemmin.

Avaus: Sorsa; Tykkyläinen, Helvelahti, Åke, T. Tolonen (88´ Hellstén); S. Kettunen; Kahelin, Tainio, Mäkirinne (70´ Vainikainen), Saarenkunnas (54´ Nissinen); To. Tahvanainen

Vaihdossa: Nevalainen (mv), Kähkönen, J. Tolonen

Kuva Marko Pennanen