fbpx

JIPPO on tehnyt päävalmentajasopimuksen joensuulaisen Mikko Hallikaisen (30) kanssa. Viime kaudella JIPPO B:tä luotsanneen ja JIPPO-junioreiden toiminnanjohtajana toimineen Hallikaisen sopimus kattaa kaudet 2023 ja 2024 sekä sisältää option kaudesta 2025. Hallikainen ehti toimia edustusjoukkueen väliaikaisena vastuuvalmentajana marraskuun lopulta asti.

– Vielä marraskuussa en ajatellut valmentavani edustusjoukkuetta tulevalla kaudella. Vuoden lopussa minulta kuitenkin kysyttiin, olisinko pestistä kiinnostunut, ja samalla ilmeni, että pelaajat ja seurajohto olivat olleet tyytyväisiä menneeseen ajanjaksoon. Ilmaisin kiinnostukseni osallistua samaan prosessiin kuin muutkin valmentajat, jotta seurajohto voisi vertailla minua muihin vaihtoehtoihin, ja itse näkisin, millainen fiilis prosessin jälkeen on. Olin sen jälkeen yhä kiinnostuneempi, ja samalla JIPPO ja JIPPO-juniorit aloittivat keskustelut siitä, onko sopimukseni junioreissa ylipäänsä purettavissa. Lopulta JIPPO-juniorit näytti asialle vihreää valoa, ja JIPPO edustus tarjosi minulle sopimusta, josta sitten pääsimme yhteisymmärrykseen. Olen äärettömän kiitollinen JIPPO-junioreiden johtokunnalle, joka ymmärsi tahtotilani ja tuki päätöstäni.

– Fiilikset sopimuksesta ovat huikeat. Ei ole itsestäänselvyys, että saa mahdollisuuden valmentaa oman asuinkaupungin ykkösseuraa 30-vuotiaana. Mahdollisuus oli siis ainutlaatuinen, ja siihen oli lopulta helppo tarttua. Olen kiitollinen seuran osoittamasta luottamuksesta minua kohtaan. Pelaajilta, kollegoilta ja seuraväeltä saamani tuki on ollut hienoa, joten hyvältä tuntuu, Hallikainen hehkuttaa.

Hallikainen kävi pelaajana JIPPOn junioriputken läpi pelaten aina B-junioreihin ja JIPPO akatemiaan saakka. Miehen valmennusura alkoi vuonna 2016 Lehmon Pallossa pelaamisen ja seurassa työskentelyn ohessa, ja hän on työskennellyt jalkapallon saralla vähintään osa-aikaisesti vuodesta 2017 lähtien. JIPPO-junioreissa Hallikainen toimi valmentajana ja toiminnanjohtajana vuodesta 2020, ja sen ohessa Joensuun urheiluakatemiassa valmentajana syksystä 2021.

– Olen pyrkinyt kehittymään valmentajana päivä päivältä aina vuodesta 2016 lähtien. Intohimo lajia kohtaan, itseopiskelu, kokeileminen ja oppiminen sekä tietenkin myös Palloliiton tarjoamat koulutukset, joista viimeisimpänä UEFA B ovat olleet osa kehittymistäni. Lisäksi olen saanut toimia ammattimaisten kollegojen kanssa, joilta olen myös oppinut paljon, Hallikainen kertoo.

– JIPPO saa minusta ennen kaikkea intohimoisen, kilpailullisen ja työteliään valmentajan, jolla on halu kehittyä edelleen päivä päivältä paremmaksi valmentajaksi. JIPPO tulee alkavalla kaudella olemaan juoksuvoimainen, aktiivinen ja periksiantamaton sekä mukautumiskykyinen kollektiivi, joka pelaa monipuolista ja viihdyttävää futista isolla sydämellä! Pelaajasopimuksia on tällä hetkellä 17, joka on hyvä määrä ajankohta huomioiden. Lisäksi treeniringissä on vielä sopimuksettomia pelaajia. On nuoria ja kokeneempia hyvässä suhteessa. Tarvitsemme kuitenkin vielä jokaiseen linjaan uusia pelaajia, se on selvä, Hallikainen näkee.

Hallikainen lähettää loppuun vielä terveiset JIPPOn kannattajille ja koko joensuulaiselle jalkapalloyleisölle.

– Toivotan kaikki tervetulleiksi mukaan yhteiselle matkallemme, tehdään siitä yhdessä huikea! Moikataan kun nähdään!

 

“Mikko on JIPPOn näköinen valmentaja”

 

JIPPO käynnisti valmentajarekryn marraskuun lopussa Sami Okkosen loikattua sarjaporrasta ylempänä pelaavan HIFK:n peräsimeen. Seura halusi Juha Purmosen mukaan jatkaa valmentajahaussaan samaa linjaa, joka JIPPOssa on ollut viimeisen neljän vuoden ajan.

– Käytimme myös ulkopuolista toimijaa valmentajan hakuun, ja haastattelimme puolta tusinaa vaihtoehtoa. Mukana oli valmentajia hyvin erilaisilla taustoilla. Olimme sopineet marraskuussa, että Mikko Hallikainen vetää treenit siihen saakka, kunnes löydämme uuden päävalmentajan. Joulukuussa aloimme kuitenkin saamaan joukkueelta positiivista palautetta Mikon valmentamisesta, mitä kautta hän nousi vaihtoehdoksi, Purmonen paljastaa.

– Mikko on JIPPOn näköinen valmentaja. Valmentanut junioreissa, haluaa mennä eteenpäin ja ymmärtää hyvin modernin jalkapallon periaatteet. Mikko tuntee hyvin nuoret joensuulaiset jalkapalloilijat, Purmonen kertoo.

Sami Okkosen lähdön jälkeen JIPPOn koko tulevan kauden valmennustiimi on ollut kysymysmerkki, eikä kokonaan uusia pelaajiakaan ole lähdetty joukkueeseen kiinnittämään päävalmentajan valintaa odotellessa. Nyt JIPPO pääsee viimein etenemään niidenkin suhteen.

– Nyt kun päävalmentaja on kiinnitetty, lähdemme yhdessä Mikon kanssa kasaamaan valmennus- ja taustatiimiä. Vaihtoehtoja on toki kartoitettu jo viime vuoden puolella. Sama pätee myös pelaajiin, Purmonen päättää.

 

Sopimustilanne 2023

 

Päävalmentaja: Mikko Hallikainen

Pelaajat (17): Sami Aho, Jens Harju, Jere Juurinen, Topi Kela, Eeli Kinnunen, Joona Malinen, Niko Niemeläinen, Atte Nuutinen, Erkka Oikarinen (mv), Janne Partanen, Pyry Piirainen (mv), Terrence Smith, Niklas Sottinen, Eemil Tanninen, Nuutti Tykkyläinen, Miika Vainikainen, Eetu Viitaniemi


Koe koko kausi ostamalla kausikortti – klikkaa tästä.

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen