fbpx

Joensuulaisen jalkapalloväen pitkään odottama jalkapallohalli on viimein valmistumassa. Kolmen jalkapallojoukkueen (FC Hertta, Jippo-juniorit ja Jippo Ry) yhteinen hallihanke tuo joensuulaisen jalkapallon olosuhteet talviaikana Itä-Suomen parhaalle tasolle ja mahdollistaa ympärivuotisen harjoittelun ja pelit loistavissa puitteissa.
Hallin perustat valmistuvat marraskuun aikana ja ylipainehallin ”kupla” osa ja viimeistelytyöt on tarkoitus tehdä joulukuun aikana, jolloin halli avautuisi käyttäjille tammikuun alusta. Jotta halli saadaan käyttöön kyseisellä aikataululla, viimeisenä ponnistuksena omistajaseurojen jäsenille järjestetään joulukuussa hallin pystytys- ja viimeistelytyötalkoot.
Nyt pyydämmekin Teitä, seurojen jäsenet ja jäsenien tuttavat, mukaan hallitalkoisiin. Aikataulun lisäksi talkoiden avulla pystymme pitämään hallivuorojen hinnat tulevana talvena matalampana kuin siinä tapauksessa, että vastaavat työt tulee tekemään ulkopuolinen taho. Työt ei vaadi talkoolaiselta erikoisia taitoja tai välineitä, vaan työnohjaus, välineet ja ohjeet tekemiseen tulee hallivalmistaja Saltexilta. Tärkeintä on pukeutua sään mukaan sopivaan varustukseen.
Hallitalkoot alkavat joulukuun 3.päivä klo 8 ja kestävät hallivalmistaja Saltexin arvion mukaan noin 3,5 viikkoa. Nyt toivomme erityisesti ilmoittautumisia ensimmäiselle kahdelle viikolle eli ajalle 3.12.-16.12. Talkoovuoroja on joulukuussa lähes päivittäin, myös arkipäivinä päiväsaikaan. Haastavista ajoista huolimatta toivomme, että seuraväki pääsee osallistumaan myös näille talkoovuoroille. Korvauksena talkootyöstä halliyhtiö maksaa talkoolaisen ikäryhmälle/joukkueelle 30€:n talkookorvauksen yhdestä talkoolaisesta per talkoovuoro. Yhden talkoovuoron kesto on 5 tuntia, ja talkoovuoroja 2 päivässä: klo 8-13 ja klo 13-18. Talkoolaisten tarve on minimissään 6 ihmistä per talkoovuoro ja kiireisimpänä aikana 26 henkeä per talkoovuoro. Vuorojen henkilömääriä ja päivämääriä saatetaan joutua vielä muokkaamaan sään, rakentajan aikataulun ja tavaroiden toimitusaikojen vuoksi. Mahdolliset muutokset päivitetään talkoovuorotaulukkoon heti kun niistä saadaan enemmän tietoa.
Tervetuloa tekemään yhdessä yhteistä jalkapallohallia Joensuuhun! Voit merkata itsesi osallistujaksi talkoisiin alla olevasta linkistä talkoovuorotaulukkoon.
Talkoovuorotaulukko:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1G-mIhb1RxLgwOT5gQs_uCn-U-yhtD5i3iDyfReN2NM8/edit#gid=895695577