fbpx

JIPPO aloitti kesäkuun ottelunsa kohtaamalla Vaasan Palloseuran kotoisella Mehtimäellä sunnuntai-iltana. Seurojen kaikkien aikojen ensimmäisestä kohtaamisesta muodostui varsin hyvätasoinen ja jännittävä Ykkösen vääntö. Pisteet olivat pitkään matkaamassa Vaasaan, mutta lisäajalla tulleella Joona Hiltusen kauden ensimmäisellä täysosumalla JIPPO nappasi itselleen tärkeän pisteen yhdeltä sarjan ennakkosuosikeista. 

Ottelun avausjaksoa ehdittiin pelata vain viitisen minuuttia, kun JIPPO:n boksissa tapahtui. Ylös hyökkäyksen tueksi noussut laitapakki Kareem Moses petasi itselleen maalipaikkaa, mutta louhikkoisella kosketuksellaan menetti pallon. Tämän jälkeen tavoitellessaan palloa takaisin itselleen Moses ajoi rumasti Lahnalaksoa napit edellä jaloille. Ottelun erotuomari Pietu Niinimäki nosti Mosesille suoran punaisen kortin vain 5 minuutin pelin jälkeen. Näin ollen JIPPO pääsi miesylivoimalle ja sille melko uudenlaiseen asemaan, kun joensuulaiset pääsivät hallitsemaan palloa enemmän kuin vastustaja. Maalipaikkojen luonti oli kuitenkin haastavaa ”Vepsun” prässätessä melko korkealta. Avausmaalista vastasikin raitapaitainen vierasjoukkue, kun 25 minuuttia oli pelattu. Fabrice Gatambiye pelasi pallon oikealle laidalle pariin kymmeneen metriin Aleksi Pahkasalolle, pieni leikkaus keskelle ja matala laukaus boksin rajalta, mikä painui alakulmaan ohi Jirko Sorsan. JIPPO:kin sai rakenneltua pari maalipaikkaa avausjaksolla. Ensimmäinen lähti puolen tunnin pelin jälkeen Timo Tahvanaisen jalasta. Ristipallo löysi Jens Harjun pään, joka puski pallon boksiin 5 metriin Wilterlynd Inalienille, mutta tämän laukaus epäonnistui. Hetkeä myöhemmin Tommi Tainio teki hyvän juoksun VPS-puolustuksen selustaan ja syötti boksiin Inalienille maalipaikkaan, mutta vieraiden Teppo Marttinen esitti hienon torjunnan. 

Toiselle jaksolle JIPPO lisäsi pelin tempoa ja alkoi liikuttamaan pelivälinettä selkeästi aiempaa aktiivisemmin. Lisää hyökkäysuhkaa pyrittiin tuomaan vaihtamalla Jens Harju pois ja ottamalla sormivammastaan kuntoutunut Risto Kahelin kentälle ensimmäistä kertaa sitten sarja-avauksen. Kotijoukkue alkoikin saamaan painetta VPS:n alueella ja luomaan tilanteita. Murtautuminen vaarallisille maalipaikoille oli hankalaa, mutta sen sijaan JIPPO pääsi kokeilemaan maalintekoa kulmapotkuista yli kymmenen kertaa. Hieman ennen tunnin peliajan täyttymistä Jere Hiltunen pääsi laukomaan 16 metristä lyhyenä pelatun kulman jälkeen, mutta veto liisi ohi maalin. Riemukas joensuulaisten tasoitus näki vihdoin päivänvalon lisäajalla. Jälleen lyhyenä pelatun kulman jälkeen Nuutti Tykkyläinen syötti pallon ristiin boksin rajalle Joona Hiltuselle. Leikkaus keskelle, ja terävä laukaus etuyläkulmaan painui sisään Marttisen käsien kautta. Tämän jälkeenkin JIPPO sai vielä luotua painetta hyvää painetta VPS:n alueella, mutta voittomaali jäi uupumaan. 

”Sanoin kopissa pelin jälkeen kundeille, että meidän pitää olla tosi tyytyväisiä toiseen jaksoomme. Pysyimme pelisysteemissämme, pidimme pelin perusperiaatteista kiinni ja Joona laukoi yliajalla hienon maalin. Toisaalta meidän pitää olla myös ärsyyntyneitä ensimmäisen jakson esityksestämme. Se oli uusi tilanne meille, kun tulee ylivoima noin varhaisessa vaiheessa ottelua. Emme voi livetä pelisysteemimme toteutuksesta, vaikka ylivoimalle joudutaankin -meille se oli tässä pelissä joutumista, koska emme ole olleet siinä tilanteessa aiemmin. Nyt saimme sen kokemuksen ja ensi kerralla olemme siihen mentaalisesti valmiimpia. 

Maanantaina levätään, tiistaina käymme tämän pelin todella tarkkaan läpi ja sitten alamme valmistautumaan sunnuntain Jaro-otteluun”, jutteli päävalmentaja Jussi Leppälahti ottelun jälkeen. 

Huipputasainen sarja jatkuu siis JIPPO:n osalta tämän viikon sunnuntaina eli 13.6. kotiottelulla FF Jaroa vastaan. Jaro on tällä hetkellä sarjan kärkipaikalla tasapisteissä EIF:n kanssa, JIPPO vaanii tätä kaksikkoa kolmen pisteen päässä sijalla 5. Ottelu Jaroa vastaan alkaa kello 18.30, tervetuloa silloin Mehtimäelle! 

 

Avaus: Sorsa; Tahvanainen – Hölttä (Turunen 88’) – Pasi (C); Tykkyläinen – Tainio (Juurinen 77’) – Lahnalakso (Niemeläinen 77’) – Je. Hiltunen – Harju (Kahelin 46’); Inalien – Jo. Hiltunen (Kettunen 90+1’) 

Penkki: Honka-Hallila (mv), Hallikainen 

Varoitukset: Hölttä (54’)