Osa 9. “Rakkaudesta joukkueeseen -sarjajyrän tarina”, kirjoittanut Teemu Hallikainen.
Lokakuu 2018. Nurmijärvi. Kauden viimeinen ottelu, tällä kertaa vieraissa. Kausi on ollut minulle vaikea, kohtalaisen alkukauden jälkeen olen loppukaudesta pudonnut penkille useamman vuoden tauon jälkeen. Edellinen ottelu, jonka olin ajatellut olleen viimeinen kotiotteluni JIPPO-paidassa, oli sujunut kokonaan penkin puolella.
Tällä kertaa olen menossa vaihdosta kentälle. Vieressäni seisoo joukkueenjohtajana toimiva, loukkaantumisen vuoksi sivussa oleva kapteenimme Antti Åke. Olen pelannut hänen kanssaan samassa joukkueessa siitä saakka, kun aloitimme jalkapallon vuonna 1995, kahta vuotta lukuun ottamatta. Hänen kanssaan olemme raivanneet tiemme Polvijärven sorakentiltä Ykköseen asti. Taputan häntä selkään ja menen kentälle, tuntuu että hetkeen liittyy osaltani jotain symboliikkaa. Ottelun jälkeen on todella vaikeaa koota itseäni, ja taitaa siinä illan mittaan vierähtää useampikin kyynel.
Uusi päävalmentaja Jussi Leppälahti soittaa seuraavalla viikolla, ja vastaan pohtivani jatkoa. Henkisesti olen jo tehnyt päätöksen: en ole valmis lopettamaan.
********************************
Mikä saa minunlaiseni pelaajan, jonka elämäntilanteessa ei ylimääräistä aikaa olisi muutenkaan, jatkamaan vuodesta toiseen tasolla, jossa pelaajilta vaaditaan todella paljon?
Eivät ne syyt ainakaan urheilulliset ole. En halua tippaakaan vähätellä joukkueemme urheilullista merkitystä, päinvastoin, mutta henkilökohtaisella tasolla lienee jo selvää, että merkittäviä urheilullisia saavutuksia ei ole näköpiirissä. Voin myös rehellisesti kertoa, etteivät taloudelliset syyt paina vaakakupissa yhtään. Niilläkin on monille pelaajille merkitystä.
Koen, että en paini ihan samassa sarjassa kaikkien joukkueemme tai sarjamme pelaajien kanssa. Operoin yli kolmekymppisten, työssäkäyvien perheenisien sarjassa, ja viimeisimpänä kirsikkana kakun päälle katkaisin jalkani. Siinä yhtälössä jalkapallo ei pysty määräämään ehtoja muulle elämälle, vaan sitä pelataan muun elämän ehdoilla.
Toki saavutuksia, jotka voivat olla itselleni merkityksellisiä, on vielä mahdollista saavuttaa. Joka tapauksessa, eivät ne ole enää vuosiin olleet syy olla tässä mukana. En ole oikeastaan koskaan edes miettinyt, mikä on se perimmäinen syy, että vuosi toisensa jälkeen jaksaa raahautua helmikuisena tiistaina harjoituksiin tietäen, että kohta vedetään taas kestävyystreeniä.
Miksi vetää keskivartaloharjoituksia perjantai-iltana, kun voisi olla kotona toipumassa työviikosta? Miksi juosta jäähallin rappusia ylös alas, tai raahautua huhtikuisessa räntäsateessa ulos harjoituksiin? Miksi huomata hiljalleen, että muiden perässä pysyminen vaatii vuosi vuodelta enemmän?
************************************
Haluatko lukea “Rakkaudesta joukkueeseen – sarjajyrän tarina” artikkelin kokonaan tai tilata kerralla koko “Miksi JIPPO merkitsee”-juttusarjan?
Voit tilata joko yksittäisen artikkelin tai koko juttusarjan kerralla. Koko juttusarjan tilaajille Elmo-digilehden huhti- ja toukokuun numeron luettavaksi kaupan päälle (ovh yht. 27,90€), seuratukihinnalla ostavien kesken arvotaan lisäksi 2x JIPPO VIP-kausikorttia (ovh 160€/kpl). Seuratukihinnalla yksittäisen artikkelin tilaajalle nyt huhtikuun Elmo-digilehti (ovh 13,90€) kaupan päälle. Yksittäisen artikkelin hinta on 2,90€.
Seuratukihinnalla koko sarjan ostavien kesken arvotaan lisäksi 2x JIPPO VIP-kausikorttia (ovh 160€/kpl).
Tästä tilaamaan: https://holvi.com/shop/jippojoensuu/section/miksi-jippo-merkitsee-juttusarja/
Juttusarjan aiemmat osat ovat myös ostettavissa samaisesta nettikaupasta ylläolevasta linkistä!
Juttusarjan osa 1. ”Kun jalkapallo pysähtyi” luettavissa ilmaiseksi tästä linkistä.