fbpx

JIPPO jatkaa sunnuntaina taisteluaan Ykkösliigan kärkisijoista toisella kovalla vierasottelulla putkeen, kun joukkue matkustaa länsirannikolle sarjakakkosena olevan FF Jaron vieraaksi. Pietarsaaren keskuskentällä pelattava ja kummankin joukkueen sarjanousuhaaveiden kannalta tärkeä ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.00 ja sitä voi seurata kotikatsomoista Ruudun kautta.

Elokuun päätteeksi sarjakärki KTP:n voittanut JIPPO otti viime viikolla jälleen kovan päänahan, kun se nappasi 0-1-vierasvoiton TPS:stä. Ottelun ainoan maalin tsippasi avausjaksolla tyhjään maaliin Oskar Pihlaja, joka sai kuin varkain pallon TPS-veskari Matias Niemelän törmättyä pallontavoittelutilanteessa rangaistusalueen ulkopuolella linjan läpi karanneeseen Terrence Smithiin. TPS painoi etenkin toisella jaksolla päälle raivokkaasti, mutta upeasti taistellut JIPPO-miehistö piti kotijoukkueen maalipaikat vähissä ja Pyry Piirainen sai tililleen ansaitun nollapelin.

– Tepsi-pelissä jokainen äijä uhrautui sen eteen, että saadaan kaikki kolme pistettä kotiin. Juostut metrit ja blokatut laukaukset olivat voiton arvoisia, ja maalilla pystyi vain ihailemaan kaikkien äijien työmoraalia. Tämmöisen joukkueen takana on huikea pelata, jossa ei tarvitse miettiä, että antaakohan joku nyt tänään sata prosenttia itsestään vai ei, vaan jokainen pelaaja antaa jokaisessa pelissä kaiken mitä koneesta löytyy, kapteeni Piirainen hehkuttaa.

TPS-ottelun tulos oli erityisen merkityksellinen kotijoukkueelle. TPS on nyt jo seitsemän pistettä perässä liigakarsintapaikalla eli toisena sarjassa majailevaa Jaroa, joten turkulaisten nousuhaaveet käytännössä karisivat. JIPPO taas pysyi vain kahden pisteen päässä Jarosta ja viiden pisteen päässä suorassa Veikkausliiganousussa kiinni olevasta KTP:stä, joten sunnuntain otteluun lähdetään kutkuttavista lähtökohdista.

JIPPO on nyt pelannut kaikki kolme otteluaan KTP:tä ja TPS:ää vastaan tämän kauden Ykkösliigassa, ja saldoksi kumpaakin kivenkovaa joukkuetta vastaan jäi kaksi voittoa ja yksi tappio. Etenkin viime aikojen tuloksista voisi päätellä, että JIPPOlle sopii erityisen hyvin haastajan asema, sillä esimerkiksi pahnanpohjimmaisena sarjataulukossa majailevasta MP:stä joukkue ei vastaavasti saanut yhtään voittoa.

– En tiedä johtuuko se siitä, olemme olleet myös alempia jengejä vastaan hyviä. Ehkä kärkijengien laatu on pakottanut meidät enemmän puolustuskannalle, jossa olemme vahvoja, ja sitä kautta olemme saaneet heitä vastaan hyviä tuloksia, Piirainen tuumii.

Sunnuntain vastustajaa vastaan paremmuus on vielä selvittämättä, sillä JIPPO on voittanut yhden keskinäisen ja Jaro yhden. Pietarsaarelaiset tarjoavat JIPPOlle varsin erilaisen ja kenties kovemman haasteen kuin maltilliseen pallonhallintaan luottava TPS viime kierroksella. Kyseessä on todellinen kuuden pisteen ottelu, mutta sen valtavat panokset eivät Piiraisen mukaan ole näkyneet valmistautumisessa.

– Jaro on suoraviivaisempi, fyysisempi ja erikoistilanteissa vaarallisempi kuin TPS. He pelaavat mieluusti isoa palloa, ja tietyt yksilöt pystyvät ratkaisemaan otteluita heidän edukseen, Piirainen näkee.

– Treeneissä panokset eivät ole näkyneet millään tavalla. Samalla intensiteetillä ja asenteella ollaan painettu hommia koko viikko kuin normaalistikin. Ehkä pelin sisällä voi näkyä se, että kumpikaan joukkue ei ainakaan halua hävitä, mutta me ei mietitä mitään muuta, kuin miten pystymme kaatamaan Jaron ja nousemaan heidän ohi sarjataulukossa.

JIPPO joutuu lähtemään tärkeälle vierasreissulle ilman Roope Huhtalaa ja Junnosuke Watanabea, joista kumpainenkin joutuu istumaan pelikieltoa edellisellä kierroksella ottamansa varoituksen tähden.

 

Jaro on ollut vahva erityisesti kotonaan

 

JIPPO nappasi kauden alussa Jarosta kotivoiton Mehtimäellä. Avausjakso oli tarkkaa ja taktista pelaamista, jossa JIPPO otti ohjat vajaan puolen tunnin kohdalla Nuutti Tykkyläisen vapaapotkumaalilla. Jaron pitkiin palloihin painottunut tasoituksen hakeminen pysähtyi toisella jaksolla joensuulaisten puolustusmuuriin ja Yoshiaki Kikuchi viimeisteli loppuminuuteilla vastahyökkäyksestä loppulukemat 2-0. Kun joukkueet kohtasivat toisen kerran juhannuksen jälkeen Pietarsaaressa, JIPPO pelasi vahvasti ensimmäiset puoli tuntia, mutta ei onnistunut maalinteossa. Yhtäkkiä Jaro menikin johtoon JIPPOn omaksi maaliksi merkityllä osumalla, ja peli kääntyi kotijoukkueelle. Ottelu päättyi 1-0-lukemiin.

Ennen kautta sarjan voittajasuosikkeihin lukeutunut Jaro on ollut odotetun vahva. Se kärsi heinä-elokuun aikana yllätystappiot vieraskentillä PK-35:lle (2-1) ja MP:lle (4-2) sekä koki elokuun lopussa katkeran lisäajalla ratkenneen 1-2-kotitappion sarjakärki KTP:lle, mutta muuten se on kulkenut voitosta voittoon. Jaro on ollut erityisen vahva kotikentällään, jossa se ei ole hävinnyt KTP:n lisäksi kuin kerran, kesäkuun alussa TPS:lle.

Edellisessä kotiottelussaan Jaro kukisti sarjapaikastaan taistelemaan heränneen KäPan. Argentiinalainen laitapelaaja Guillermo Sotelo runnoi pietarsaarelaiset johtoon avausjaksolla ja kapteeni Johan Brunell pukkasi Jarolle toisen maalin heti toisen jakson alussa. KäPa kavensi, mutta reilut kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa laituri Albin Björkskog latasi läheltä ylös upean keskialueen pallonriistosta lähteneen hyökkäyksen päätteeksi vieden Jaron uudelleen kahden maalin johtoon. Vieraat tulivat vielä maalin päähän, mutta Jaro piti pintansa ja vei pisteet 3-2-voitolla.

Viime viikolla kuusi edellistä otteluaan tappioitta pelannut SJK Akatemia horjutti Jaroa alkuminuuttien johtomaalilla, mutta toppari Alex Ramsay puski puolen tunnin kohdalla Jaron tasoihin vapaapotkun jälkitilanteesta. Reilun tunnin pelin jälkeen väkivahva nigerialainen Michael Ogungbaro nousi keskikentän pohjalta mukaan hyökkäykseen ja ampui Jaron 1-2-johtoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin loukkaantumisten rasittaman alkukauden jälkeen hyvään vireeseen päässyt ruotsalaishyökkääjä Edvin Crona iski lähietäisyydeltä Jarolle ratkaisevan tuntuisen kolmannen maalin. Kotijoukkue kavensi lisäajalla, mutta Jaro nappasi jälleen kolme pistettä 2-3-voitolla.

Jaron ehdoton ykköstähti on päävalmentaja Niklas Vidjeskogin tutussa 4-2-3-1-ryhmityksessä kymppipaikalle kauden aikana nostettu keskikenttäpelaaja Sergei Eremenko, joka on tehnyt kuusi maalia ja antanut peräti yksitoista maaliin johtanutta syöttöä. Jotakuinkin kaikista joukkueensa erikoistilanteista vastaava pallotaituri on koko Ykkösliigan maalisyöttötilaston kärjessä. Eremenkon ohella ratkaisevia esitöitä on tehnyt työteliäs laituri Jim Myrevik, jonka tililtä löytyy kuusi maalisyöttöä. Jaron paras maalintekijä on millä tahansa hyökkäyspään tontilla viihtyvä Severi Kähkönen seitsemällä osumallaan. Edvin Crona on viimeistellyt Eremenkon tapaan kuusi maalia.

Jaron ottelut ovat viime aikoina olleet varsin maalirikkaita. Vaikka Jaro on edelleen päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja sarjassa JIPPOn ja TPS:n jälkeen, on sen verkkoon tehty viidessä ottelussa kuudesta viimeisestä vähintään kaksi maalia. Toisaalta se on ollut itsekin tehokas ja napannut näistä kuudesta ottelusta kolme voittoa.

 

Sarjan kärkipään tilanne ennen viimeisiä kierroksia

 

Ykkösliigakautta on jäljellä enää neljä kierrosta. Kauden päätteeksi ykköseksi sijoittunut joukkue nousee suoraan Veikkausliigaan. Toiseksi sijoittunut tavoittelee nousua karsintojen kautta, joissa se kohtaa Veikkausliigassa yhdenneksitoista sijoittuneen joukkueen, joka todennäköisimmin on joko IFK Mariehamn, FC Lahti tai AC Oulu.

 

Sijoitus Joukkue O V T H Maalit P
1. KTP 23 15 3  5 57 – 27 48
2. FF Jaro 23 14 3  6 45 – 26 45
3. JIPPO 23 13 4  6 37 – 21 43
4. TPS 23 11 5  7 34 – 25 38

 

 

 

 

FF Jaro – JIPPO sunnuntaina 22.9. klo 18.00 Pietarsaaren keskuskentällä

Ottelua voi seurata kotikatsomoista suorana Ruudun selostetusta lähetyksestä. Suora linkki striimiin: https://www.ruutu.fi/stream/4579945

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen