Sunnuntaina pelattiin Joensuussa B-poikien Kakkosen kärkikamppailu JIPPOn ja Komeettojen kesken. Ottelun vei nimiinsä JIPPO, joka jatkaa edelleen sarjassa puhtaalla pelillä.
Ottelun alkuminuutit olivat molemmilta joukkueilta tarkkaa puolustamista ja kummallakaan joukkueella ei ollut selviä maalipaikkoja.
Noin kymmenen minuutin jälkeen Jippo otti hienoisen yliotteen pelistä, ja Komeetta maalille luotiin muutamia hyviä maalintekopaikkoja Aleksi Nissisen ja Roni Takapuron toimesta. 12. minuutilla sai Roni Takapuro väliin hyvän vapauttavan syötön ja eteni Komeettojen rangaistusalueelle, jossa Komeetta puolustus joutui kaatamaan hänet sääntöjen vastaisesti, joten tuloksena tilanteesta oli rangaistuspotku Jipolle. Rankkaria asettui ampumaan Tuomas Kettunen ties monettako kertaa tällä kaudella, ja tälläkin kertaa pallo löysi tiensä maaliin. Jippo siirtyi 1-0-johtoon.
Maalin jälkeen peli tasoittui taas, ja Komeetat sai muutamia hyviä tilanteita Jippo-maalille lähinnä pistämällä pitkiä juoksupalloja nopeille kärkimiehille.
27. minuutilla Jippo sai kulmapotkun vasemmalta, ja kulman jälkitilanteesta pallo putosi Tuomas Kettusen jalkaan maalivahdin alueella, josta oli helppo työ pistää pallo maaliin ja tilanteeksi 2-0. Tauolle siirryttiin myös samoissa lukemissa.
Toiselle jaksolle vastustaja tuli aggressiivisemmalla asenteella, ja Jipolla oli alussa vaikeuksia saada omaa peliään käyntiin. Kun ottelua oli pelattu 46 minuuttia, pääsi Aleksi Nissinen viemään kotijoukkueen kuitenkin 3-0-johtoon.
Tämän jälkeen pelin luonne muuttui täysin. Komeetat alkoi prässätä todella tiukasti ja peliä pelattiin seuraava vartti lähestulkoon täysin Jipon kenttäpuoliskolla. Komeetat pääsikin kaventamaan tilanteeksi 3-1 60. minuutilla. Maali tuli hieman onnekkaan näköisesti päätyrajan tuntumasta lähteneestä potkusta, joka oli ilmeisesti tarkoitettu keskitykseksi, ja painui juuri ja juuri maalivahti Miikka Naumasen yli takanurkkaan.
Maalin jälkeen Komeetat jatkoi tiukkaa prässäämistä ja saikin luotua muutamia maalintekopaikkoja, mm. läpiajon, jonka kuitenkin Eelis Korhonen sai viime hetkellä pelattua kulmapotkuksi.
Kesken Komeetta painostuksen ja heidän kulmapotkunsa jälkeen pääsi Jippo kaksi vastaan kaksi vastahyökkäykseen. Pallo pelattiin Erik Eroselle, joka pääsi läpi ja Komeettojen maalivahdin avustuksella sijoittamaan pallon tyhjään maaliin ja tilanteeksi 4-1 71. minuutilla. Tässä vaiheessa katkesi Komeettojen kiri ja selkäranka. Viimeiselle kymmenelle minuutille pääsi Jippo taas pallon herraksi eikä Komeetat saanut enää juurikaan tilanteita Jippo maalille. Loppuvihellyksen soidessa taululla 4-1 Jipolle ja täydet sarjapisteet.
Kaiken kaikkiaan vaikea ottelu selvästä lopputuloksesta huolimatta. Seuraavan kerran joukkue pelaa viimeisen Kakkosen ottelunsa Toivalassa 1.7., jonka jälkeen siirrytään pienelle ansaitulle kesätauolle.
Maalit:
1-0 Tuomas Kettunen
2-0 Tuomas Kettunen
3-0 Aleksi Nissinen
3-1 Aapo Hytönen
4-1 Erik Eronen
Kokoonpano:
2 Tuomas Kettunen
5 Elias Niskanen C (73' Daniel Harakka)
6 Jesper Hokkanen (61' Erik Eronen)
11 Aleksi Nissinen (61' Otso Kosonen)
12 Miikka Naumanen (mv)
15 Oskari Koskinen (41' Konsta Kokko)
24 Leevi Nupponen
26 Arttu Hyttinen
32 Matias Kellokumpu (41' Tommi Rautiainen)
40 Roni Takapuro
64 Eelis Korhonen
Vaihdossa:
Joel Kempas (mv)