fbpx

Tälle kaudelle perustettu JIPPOn reservijoukkue JIPPO-j/PunaMusta nousee ensi kaudeksi Itä-Suomen Nelosesta Kolmoseen! Sarjanousu varmistui toisiksi viimeisellä kierroksella, kun PunaMusta voitti Mehtimäellä sarjassa toiseksi sijoittuneen varkautelaisen WJK:n näytöstyyliin lukemin 7-1 (2-0). WJK jäi PunaMustasta neljän pisteen päähän, sen ainoat pistemenetykset olivat kaksi tappiota PunaMustalle.

Joukkueen runko kauden aikana muodostui pitkälti omista B-junioreista. B-ikäisistä edustusjoukkueen sopimuspelaajista kentällä nähtiin kauden aikana isossa roolissa maalivahti Verneri Vainikainen, puolustaja Erol Erguner sekä keskikenttäpelaaja Matias Juurikainen. Edustusjoukkueen pelaajista pelituntumaa kävivät hakemassa muutamassa ottelussa muun muassa Topi Kela, Eetu ViitaniemiSami AhoEetu Venäläinen sekä Joona Malinen. Niin ikään JIPPOn edustusjoukkueen sopimuspelaaja, hurjasti maaleja latonut hyökkääjä Atte Nuutinen kuului PunaMustan vakiokalustoon kauden aikana.

 

Sami Aho rouhi PunaMustan keskikentällä yhdeksässä ottelussa.

 

JIPPOn reservijoukkue rallatteli yhdeksän joukkueen A-lohkossaan 16 ottelua lähes voitosta voittoon murskaavalla maalierolla 90-8. Ainoa pistemenetys tuli kauden kolmannessa ottelussa toukokuussa, kun PunaMusta pelasi 1-1 tasapelin sarjassa lopulta neljänneksi sijoittunutta Elo/Akatemiaa vastaan. Suurinumeroisin voitto tuli heti kauden avausottelussa, kun kuopiolainen KuKi kaatui lukemin 14-0. Puolesta otteluista eli kahdeksan kertaa PunaMusta piti maalin puhtaana, tehtyjen maalien keskiarvo ottelua kohden oli puolestaan 5,6.

Joukkueen maalipörssin vei nimiinsä 20 maalilla Atte Nuutinen. Toiseksi eniten maaleja mätti Kirill Lekhtonen, 11 kappaletta. Vähintään viisi kertaa maalipuiden väliin osuivat myös Jere Martikainen (8)Eetu Viitaniemi (7), Onni Jeskanen (6) ja Erol Erguner (5). Loput maalit jakautuivat 13 pelaajan kesken.

 

Atte Nuutinen (vas.) pääsi tuulettamaan maalia kauden aikana 20 kertaa.

 

JIPPO-j PunaMustan vastuuvalmentajat Timo Ronkainen sekä Harri Otva kommentoivat kulunutta kautta:

– Kaudesta jäi molemmille hyvä maku. Oli ilo nähdä hyviä nuoria JIPPOn pelaajia peleissä. Myös taustat (huolto ja joukkueen johto) toimivat erinomaisesti, mikä on aina jokaisessa joukkueessa tarpeen. Kaikki mukana olleet kokivat myös pelaajien hyvän asenteen ja yhtenäisen JIPPO-joukkueen positiivisena asiana. Pelaajille ei ollut merkitystä olivatko he edustuksen ringissä vai tulivatko he juniorijoukkueista, kentällä taisteltiin JIPPO-sydämellä ja koettiin kaikki yhdessä. Uskomme tämän sarjan olleen myös kasvattava kokemus pelaajille. Moni pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan miesten sarjaa.

– Uskomme, että myös ensi kaudella Kolmosessa on mahdollista taistella näillä pelaajilla kärkisijoista. Nuoret kehittyvät ahkeralla ja säännöllisellä hyvällä harjoittelulla jo yhden harjoituskauden aikana huimasti. Tätä harjoittelua mahdollistaa JIPPOn hyvät harjoitusolosuhteet ja laadukas valmennus, Ronkainen ja Otva päättävät ennakoiden jo tulevaa.

Sarjatason vaihtuessa kovempaan on luonnollisesti PunaMustalle odotettavissa ensi kaudella enemmän kovempia ja kehittävämpiä otteluita. Kolmosen “Savo-Karjalan lohkossa” pelasivat nyt päättyneellä kaudella esimerkiksi NiemU, Kakkosen karsintoihin lohkovoittajana päässyt LehPa, iisalmelainen PK-37 ja kuopiolainen Kings. Tervetuloa seuraamaan ensi kaudella JIPPO PunaMustan otteluita Kolmosessa!

 

Kuvat: Mikko Kalavainen