fbpx

Mikään jalkapalloseura ei selviä ilman toimivaa omaa juniorituotantoa. Omavaraisuus on erityisen tärkeää myös JIPPOn tapauksessa, sillä matka susirajalle on pitkä ihan mistä tahansa pisteestä mitattuna. Esimerkiksi väestörikkaan pääkaupunkiseudun seurat tuottavat kyllä junioreita liukuhihnalta, mutta harva heistä eksyy autoteitä mitaten vajaan 450 kilometrin päähän pelaamaan jalkapalloa, vaikka kyvyt riittäisivätkin Kakkosen tasolla pelaamiseen. Työt, opiskelut ja jalkapallon pelaaminen alasarjoissa kutsuukin monta talenttia sen jälkeen, kun oma kasvattajaseura on näyttänyt syystä tai toisesta punaista valoa edustusjoukkueen rinkiin nousemiselle.

Aikuistuva poikapelaaja on monesti olosuhteiden uhri sen suhteen, mitä tulee läpilyöntiin aikuisten tasolle. Seuran sarjataso, päävalmentajan pelaajavalinnat ja hänen valitsemansa taktiikka, kuun asento suhteessa Jupiteriin – niin moni asia voi lopulta vaikuttaa siihen, pääseekö nuori pelaaja osaksi kehityksen kannalta tärkeitä aikuisten sarjojen peliminuutteja. Ilman vastuuta ei voi kehittyä ja jokainen pelattu minuutti on mahdollisuus. Kuinka näitä näyttöpaikkoja sitten ansaitaan? Ja miten onnistuu oman nimensä vakiinnuttaminen oman kasvattajaseuransa avauskokoonpanoon?

Muutama kuukausi sitten päättyneellä kaudella JIPPOn pelaavaan kokoonpanoon sisääntulon tekivät Niklas Sottinen, Terrence Smith, Topi Kela sekä Eetu Viitaniemi. Tämän vuoden alussa viime kaudella B-junioreissa pelanneet Sami Aho, Eeli Kinnunen, Atte Nuutinen ja Joona Malinen kiinnitettiiin pelaajasopimuksilla edustusjoukkueen pelaajarinkiin. Viime vuoden debytanteista Viitaniemi, 18, pelasi lopulta isoimmat peliminuutit JIPPOn puolustuksen eri pelipaikoilla. Talven 2022 tryout muuttui ensin pelaajasopimukseksi ja harjoitusotteluiden tutustumiskäynnit kentällä johtivat lopulta 23 esiintymiseen Kakkosen otteluissa. Jo alkukaudesta tullut avauskokoonpanon paikka oli lopulta yllätys seuran kannattajien lisäksi myös itse pelaajalle.

-Oli se yllätys, kun nousin vasta joulukuussa edustuksen mukaan. Aluksi tuntui siltä, ettei välttämättä vielä alkavalla kaudella tulisi niin paljon paikkoja päästä pelaamaan. Tosi tyytyväinen pitää olla siitä, että pääsin avauksen pelaajaksi, Viitaniemi kertaa onnistunutta viime kauttaan.

Nuori puolustaja käytti jokaisen kevään harjoituspeleissä annetun mahdollisuuden hyödykseen. Miesten pelien vauhti tuntui luonnollisesti P17 SM-sarjaa edellisellä kaudella pelanneelta Viitaniemeltä kovalta, mutta kevään kuluessa omat kyvyt alkoivat tuntua riittäviltä myös miesten peleihin.

– Kyllä sen siinä kevään aikana huomasi, kun pääsin hienosti mukaan näyttämään omia kykyjä. Loppupeleissä meidän puolustuspään materiaali ei ollut leveä ja sain sitä kautta näyttöpaikkoja. Siitä itseluottamus kasvoi peliajan ja pelikavereilta saadun luoton myötä, Viitaniemi kertoo.

Tällä kaudella Viitaniemen temppua yrittää toistaa Joona Malinen. Viitaniemen tapaan puolustuksessa operoiva Malinen, 18, kipparoi viime kaudella JIPPOn P17-joukkuetta. Omaa ja joukkueensa kulunutta kautta hän kuvaa nousujohteiseksi. Alkukauden SM-karsintasarja meni alakanttiin, mutta Ykkösen peleissä joukkueen peli lähti rullaamaan. Kauden aikana Malinen pääsi myös pistäytymään muutaman kerran edustusjoukkueen treeneissä, joissa hän oli käynyt ensi kertaa kokeilemassa miesten tason vauhtia jo kevättalven 2022 aikana. Edustuksen harjoituksiin mukaan tuleminen ei siis ollut täysi hyppy tuntemattomaan.

– Sanoisin, että “edarin” treeneissä on ollut lämmin vastaanotto. Joukkueen kokeneet konkarit tsemppaavat ja tukevat treeneissä. Olen päässyt hyvin mukaan vauhtiin, koska viime kauden perusteella monet pelaajat ovat jo entuudestaan tuttuja, Malinen kertoo.

Treenikentällä asiat ovat sujuneet lupaavasti. Tavoitteellisesti jalkapalloa pelaavat Viitaniemi ja Malinen ovat suunnitelleet myös kentän ulkopuolella asiansa niin, että murtautuminen Mehtimäen yksitoistikkoon olisi mahdollisimman mutkatonta. Yhteiskoulun lukiossa kolmatta lukiovuottaan käyvät nuoret miehet kirjoittavat kevään ylioppilaskirjoituksissa osan tutkintoon vaadittavista aineista. Urheilulukion aamutreenit tuovat lisää tarvittavia harjoitustunteja kalenteriin. Viitaniemen lukion kokonaiskesto on kolme ja puoli vuotta, kun taas Malinen on suunnitellut viihtyvänsä lukiossa puoli vuotta pidempään. Koulun jälkeen molemmilla puolustajilla on edessään oman maalin suojelemisen sijaan vähintään kuusi kuukautta oman isänmaan puolustamista. Viitaniemi ennakoi astuvansa palvelukseen tammikuussa 2024, kun taas Malisen varusmiespalvelus alkaa nykyisten aikeiden mukaan saman vuoden kesällä.

JIPPOn valmennusvastuun tällä kaudella kantava Mikko Hallikainen tuntee kaikki neljä sopimuksen tehnyttä nuorukaista työskenneltyään heidän kanssa aiemmin JIPPOn junioripuolella. Hallikaisen mukaan jokainen uusi naama on talven harjoituksissa pystynyt mukautumaan uuteen ympäristöön hyvin ja kaikki nuorukaiset ovat osoittautuneet ansaitsevansa sopimuksen. Puolustuslinjassa minuutteja hamuavan Malinen on päävalmentajan mukaan lupaava nuori pelaaja, joka pystyy pelaamaan laidassa sekä tarvittaessa myös keskikentällä.

– Joonan vahvuutena on monipuolisuus ja peruspelaamisen tasaisuus. Hänellä on hyvät pohjat teknis-taktisella puolella sekä kestävyyspuolella. Kehityskohteina Joonalla on havainnointi ja voimaominaisuudet, viime kaudella JIPPOn P17-joukkuetta valmentanut Hallikainen kuvailee.

Suurimmat erot B-juniorien pelien ja Kakkosen tahdin välillä on viime kaudella läpilyöneen Eetu Viitaniemen mukaan juuri fyysisessä puolessa. Vaatimaton puolustaja mainitsee tämän puolen pelistä myös omalta osaltaan vielä kehityksen kohteeksi. “Vinskin” mukaan peli on kaiken kaikkiaan nopeampaa, joten vauhdissa pärjätäkseen tarvitsee myös entistä enemmän henkilökohtaista taitoa. Näiden ominaisuuksien lisäksi päävalmentaja Hallikaisen mukaan tärkein lähtökohta pelaamaan pääsemiselle aikuisten sarjassa on pelaajan omassa tahtotilassa tavoitella maksimaalista suoritusta.

– Näen, että 3-4 pelaajan nouseminen vuosittain edustuksen pelaavaan kokoonpanoon on realistinen tavoite ja siihen meidän on myös pyrittävä, Hallikainen arvioi JIPPOn junioriputken nykyistä kykyä tuottaa uusia pelaajia aikuisten tasolle.

Tahtotilasta tai motivaation puutteesta ei ole ainakaan Joona Malisen kohdalla puute. Talven kuherruskuukausi uudessa ympäristössä on mennyt hänen näkemyksensä mukaan hyvin ja tavoite tulevalle vuodelle on sen myötä selvä:

– Henkilökohtaisena tavoitteena on murtautua kauden aikana avaukseen, Malinen naulaa.

Joukkuetoveri Viitaniemi antaa vielä lopuksi oman vinkkinsä sopimuksen solmineelle nelikoille sen suhteen, kuinka niin kutsuttujen “viitaniemien” tekeminen kaudella 2023 onnistuu parhaiten.

– Varmaan tärkeintä on se, että luottaa itseensä ja pelikavereihin, ja tekee niin kovaa duunia kuin pystyy. Sitten kun saat näytönpaikan Kakkosen peleissä, niin näyttää mitä osaa! Viitaniemi linjaa.

Tulevan kauden Kakkosen pelien avauskokoonpanon murtautumisia pääset arvioimaan ensi kertaa sunnuntaina 29. tammikuuta, kun Kuopion Elo saapuu JIPPOn vastustajaksi Hope Areenalle. Peli pyörähtää käyntiin kello 14:10 ja ottelussa katsojia palvelee kahvio. Loput sovitut harjoituspelit löytyvät mm. täältä. Uusista sovituista harjoituspeleistä ilmoitetaan myöhemmin erikseen.

Irtolipun hinta harjoitusotteluihin on 5 euroa. Kauden 2023 kausikortti onkin tässä vaiheessa kautta viisas sijoitus, sillä Kakkosen runkosarjan 11 kotiottelun sekä Suomen Cupin mahdollisten kotiotteluiden lisäksi kausikortti kattaa kaikki sarjakautta edeltävät harjoitusottelut! Kausikortit löydät verkkokaupastamme.

Kuvat: Mikko Kalavainen / @fotomikko