fbpx

Kausi 2023 on saatu pakettiin ja pelaajat ovat päässeet ansaitulle lomalle, mutta JIPPOn toimisto ja mediatiimi eivät nuku. Joukkueen rakentaminen kaudelle 2024 on käynnissä, ja ensimmäisenä jatkosopimukseen nimensä kirjoitti ykkösmaalivahti Pyry Piirainen (23).

– On totta kai hyvät fiilikset sopimuksesta. Käytiin valmennuksen ja seurajohdon kanssa jo kesällä uudesta sopimuksesta keskusteluja, jotka konkretisoituivat, kun nousu varmistui. Päätös oli sikäli helppo, että uusi Ykkönen (tai mahdollinen Ykkösliiga) on kuitenkin vanhaa Kakkosta kovempi sarja. JIPPOssa on helppo jatkaa, täältä on löytynyt oma rooli ja suuri vastuu, jotka kannustivat jatkoon.

KTP:ssä yhden Veikkausliigaottelunkin pelannut 190-senttinen kotkalaislähtöinen veräjänvartija aloitti viime syksynä liiketalouden opinnot Karelia-ammattikorkeakoulussa. Jalkapallon ja opintojen yhdistäminen on sujunut ensimmäisen vuoden ajan onnistuneesti.

– Opiskelu ja pelaaminen ovat tukeneet toisiaan hyvin. Kouluhommat vievät hyvällä tavalla ajatukset pois futiksesta, jolloin ei tule yliajateltua pelkästään pelejä ja reenejä. Myös peliuran jälkeinen aika on mielessä. Pelit eivät kuitenkaan jatku loputtomiin, niin on hyvä olla joku alusta, mistä lähteä peliuran jälkeen rakentamaan uutta uraa. Mutta tällä hetkellä mennään kuitenkin täysin futiksen ehdoilla, se on kuitenkin se tärkeämpi asia itselleni vielä tässä vaiheessa, Piirainen kertoo.

Kaudeksi 2022 JIPPOon saapunut ja tuon kauden päätteeksi Kakkosen A-lohkon parhaaksi valittu maalivahti jatkoi päättyneellä kaudella siitä mihin viime syksynä jäi. Piirainen peri keväällä kapteeninnauhan pelaajauransa lopettaneelta Timo Tahvanaiselta, ja torjui kauden aikana kaikki kilpailut mukaan laskettuna 23 ottelua päästäen taakseen vain 18 maalia. Piirainen koki valitettavan loukkaantumisen juuri ennen kauden huipentanutta Ykkösliigan karsintojen toista finaaliottelua, ja lomanaikaisessa ohjelmassa miehellä onkin kuntoutusta.

– Ekat viikot menevät kroppaa huoltaessa niin fyysisesti kuin henkisesti, etenkin tuon sormen kanssa, jonka loukkasin juuri ennen toista finaalia. Näin pitkän ja raskaan kauden jälkeen tarvitsee hetken aikaa nollata mennyt. Oman mausteensa tuo myös tiettyjen joukkueiden tilanne, jolla olisi vaikutusta myös meihin ja tulevaan sarjatasoomme. Sitä tulee varmasti tässä marraskuussa seurattua. Siitä sitten pikkuhiljaa omatoimijaksolle, ja joulukuussa on tarkoitus taas kokoontua joukkueen kanssa harjoittelemaan. Pitkä pre-season edessä, mutta kyllä se kevät sieltä joskus tulee, Piirainen tietää.

Päävalmentaja Mikko Hallikainen huokuu luonnollisesti tyytyväisyyttään Piiraisen jatkosta.

– Menneellä kaudella Pyry osoitti jälleen sen, kuinka hyvä maalivahti hän on, mutta myös sen, että hän pystyy kantamaan JIPPO-kapteenin nauhaa miehekkäästi niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Esimerkillinen pelaaja, joka haluaa viedä JIPPOa omalla panoksellaan eteenpäin. Hän on kehittynyt maalivahtina jatkuvasti, ja tulee olemaan sarjan parhaita maalivahteja myös ensi kaudella, joten valmentajana on helppo hymyillä, kun hän jatkaa. Ja kun maalivahdeista puhutaan, niin tietenkin ensimmäisiä asioita ovat torjuntatyöskentely ja alueiden puolustaminen, mutta Pyryn kohdalla haluan nostaa esiin myös hänen aktiivisen roolinsa meidän hyökkäyspelaamisessamme. Hän on tärkeä osa myös sitä, Hallikainen huomauttaa.

 

Pelaajasopimuksia on nyt seitsemän kappaletta

 

Piirainen on JIPPOn seitsemäs sopimuspelaaja kaudelle 2024. Joukkueen luottomiehiin päättyneellä kaudella kuuluneista pelaajista Janne Partasen ja Eetu Viitaniemen viime talvena solmitut sopimukset kattavat ensi kaudenkin, kuten myös Joona Malisen, Erkka Oikarisen, Eemil Tannisen ja Atte Nuutisen ennen viime kautta tehdyt sopimukset.

FC Honkaa ja HJK:ta juniori-ikäisenä edustanut Janne Partanen (21) saapui Joensuuhun kesken kauden 2022 opiskelujen perässä. Ensimmäiset aikuisvuotensa pääkaupunkiseudun joukkueissa alemmilla sarjatasoilla neppaillut ex-juniorilahjakkuus löysi JIPPOssa taas kipinän tavoitteelliseen pelaamiseen ja iski laitahyökkääjän tontilta Kakkosessa seitsemän maalia ja syötti kolme. Lisäksi hän maalasi keväällä Veikkausliigajoukkue FC Lahden verkkoon Suomen Cupissa ja syötti 2-2-tasoitusmaalin Ykkösliigan karsintojen ratkaisevassa finaaliottelussa.

JIPPOn oma kasvatti Eetu Viitaniemi (19) nousi edustusjoukkueeseen kaudeksi 2022, ja päättyneellä kaudella hän oli laitapuolustajana jo Kakkosen eliittiä. Juoksuvoimainen Viitaniemi onnistui sarjakauden aikana kertaalleen maalinteossa ja antoi maalisyöttöjä kolme kappaletta. “Vinskin” kautta 2024 tulee hieman hidastamaan tammikuussa alkava armeijakomennus.

Ylämyllyn Yllätyksessä jalkapalloilun aloittanut Joona Malinen (19) nousi JIPPO-junioreista edustusjoukkueeseen viime talvena. Pallon kanssa taitava laitapuolustaja pelasi päättyneellä kaudella yhdeksässä Kakkosen ottelussa tehden yhden maalin ja kellotti täydet minuutit Suomen Cupin ottelussa FC Lahtea vastaan. Malisenkin kautta 2024 tulee hankaloittamaan armeija.

Erkka Oikarinen (21) nousi joukkueen selkeäksi kakkosmaalivahdiksi rikkonaisen kauden 2022 jälkeen. Hän pääsi tekemään debyyttinsä edustusjoukkueessa elokuussa Atlantis FC/Akatemiaa vastaan Pyry Piiraisen ulosajon jälkeen. Oikarisen oli määrä pelata kaksi seuraavaa ottelua Piiraisen pelikiellon myötä, mutta kohtalo puuttui peliin, ja Oikarinen joutui loppukaudeksi sivuun harjoituksissa sattuneen loukkaantumisen takia.

FC Pogostasta lähtöisin oleva Eemil Tanninen (16) debytoi nuoresta iästään huolimatta JIPPOn edustusjoukkueessa jo viime syksynä. Tällä kaudella Tanninen pääsi kentälle 12 Kakkosen ottelussa, joissa hän teki laitahyökkääjän paikalta hienosti kolme maalia. Tanninen edusti myös ikäluokkansa maajoukkuetta kolmessa eri turnauksessa kevään ja kesän aikana.

Malisen tapaan Ylämyllyn Yllätyksen alkujaan kasvattama hyökkääjä/laitapelaaja Atte Nuutinen (18) pelasi päättyneen kauden yli-ikäisyysluvalla JIPPOn B-junioreissa. Hän oli toista kautta putkeen joukkueen paras maalintekijä P17 Ykkösessä, jossa hän pyssytti komeat 14 maalia.

 

Sopimustilanne 2024

 

Päävalmentaja: Mikko Hallikainen

Pelaajat (7): Joona Malinen, Atte Nuutinen, Erkka Oikarinen (mv), Janne Partanen, Pyry Piirainen (mv), Eemil Tanninen, Eetu Viitaniemi

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen