– Ensimmäinen kuva Mikosta oli, että hän on äärimmäisen määrätietoinen sekä kypsä valmentaja ikäisekseen. Tiesimme jo viime kauden lopulla, että Mikosta halutaan jossain vaiheessa päävalmentaja JIPPOon. Mikolla on selkeä kuva siitä jalkapallosta mitä hän haluaa peluuttaa, ja millä keinoin siihen päästään. Hän on hyvä myös ihmisten kanssa. Siitä kertoo pelaajien kommentit Mikosta. Hänen valmennuksessaan tykätään olla.
Näin JIPPOn päävalmentajaa kuvailee Joensuun Edustus Jalkapallo Oy:n hallituksen jäsen Kari Kuikka. “Lanttu” oli talvella mukana valitsemassa Hallikaista JIPPOn kauden 2023 päävalmentajapestiin, kun jälkimmäisenä mainittu oli ensin vetänyt tovin edustusjoukkueen harjoituksia JIPPOn väliaikaisena käskijänä. Pelaajilta saadut rohkaisevat viestit Hallikaisen sopivuudesta päävalmentajan pestiin aikaistivat lopulta muutamalla vuodella Hallikaisen siirtymistä Pohjois-Karjalan ykkösseuran päävalmentajaksi.
Valmennuksellisen osaamisen lisäksi Kuikka kehuu Hallikaisen sosiaalisia kykyjä, sillä jalkapalloaiheiden ympärillä pyörivät puhelut saattavat hänen mukaansa “helposti venyä”. Ehkä tämä oli kehun muotoon puettu varoitus, sillä tätä henkilökuvaa varten ennakoitu leppoisa puolen tunnin keskustelu venyy lopulta kolmen tunnin mittaiseksi maratonpuheluksi. Tästä sessiosta jää lopulta materiaalia tämän henkilökuvan lisäksi ainakin puolitoista tuntia kestävän taktiikkapalaverin ja muutaman hulvattoman suomifutis-aiheisen Aku Ankka -tarinan tykötarpeiksi. Huumori on vahvasti läsnä Hallikaisen puheenparressa, vaikka välillä naurun aihetta on joutunut etsimällä etsimään.
Idästä länteen.. ja takaisin
Hallikaisen tarina alkaa kierolla paljastuksella. Hän kertoo naureskellen syntyneensä Kuopiossa. Liian savolainen tausta hänellä ei kuitenkaan ole, sillä koko lapsuutensa Hallikainen on viettänyt Joensuussa.
– Futiksen pelaaminen alkoi käydessäni Noljakan ala-astetta. Olikohan se joukkueen nimi nyt Leeds vai Newcastle.. joka tapauksessa JiiPeen väreissä aloitin silloin pelaamisen. Myöhemmin olen sitten pelannut JIPPOn junioreissa lukioikään saakka, kunnes lopetin sitten futiksen reiluksi vuodeksi. Tulin takaisin vielä harrastuksen pariin. Sitten tuli intti ja sen jälkeen lähdin Turkuun opintojen perässä, Hallikainen kertaa.
Turku ei valikoitunut uudeksi asuinpaikaksi sattumalta. Oikeustieteet olivat kiinnostaneet nuorta Mikkoa koko lukion ajan. Lisäksi Hallikaisen äidillä oli taustaa alalta. Vuoteen 2013 ajoittuva muutto Turkuun tapahtui yhdessä silloisen avovaimon kanssa.
– Enni oli saanut opiskelupaikan Turusta ja muutto oli sitä kautta selvä juttu. Siihen aikaan oikeustieteitä ei voinut edes opiskella nykyiseen tapaan Joensuussa. Oikis tuntui omalta alalta silloin. Kouluun itsessään on vaikea päästä sisään, ja alan opiskelu haastaa sinua kaikin tavoin. Hain kouluun intissä ollessani, ja jäin silloin yhden pisteen päähän sisäänpääsystä! Se otti silloin päähän, mutta otin sen nimenomaan haasteena.
Opinnot alkoivat ensin Turussa avoimen yliopiston kautta. Elämä rullasi uudessa kotikaupungissa mukavasti. Nuoruuden huoleton elämä ja uuden oppiminen katkesi kuitenkin äkkiarvaamatta, sillä elämä kääntyi hetkessä päälaelleen.
– Turussa ollessani sairastuin syöpään.
Uusi, outo tilanne vaati paljon sulattelua. Yhtäkkiä Hallikainen huomasi istuvansa Turun Keskussairaalan syöpäosastolla. Muut ympärillä olevat potilaat vaikuttivat olevan 60-vuotiaita, kun hän itse oli vasta parikymppinen nuorimies. Omaa muuttunutta terveydentilaa tarkastellessa moni aiemmin itsestäänselvyydeltä tuntunut asia kääntyi päälaelleen ja elämä muuttui. Hallikainen kertoo rehellisesti tunteneensa myös muun muassa katkeruuden tunnetta.
– Tavoitteellinen jalkapallon harrastaminen piti lopettaa kuin seinään. Se tuntui pahalta, kun olin parhaassa iässä. Jonkin aikaa jalkapallo oli minulle kuin punainen vaate, ja paluu sen pariin vaati aikaa. En esimerkiksi katsonut hetkeen jalkapalloa lainkaan. Kaikki kiinnostus oli mennyt, Hallikainen kertoo silloisesta suhteestaan rakkaaseen harrastukseen.
Hallikainen jakaa kiitosta suomalaiselle terveydenhuollolle ja saamalleen hoidolle. Turussa saatu syöpähoito tepsi, ja sairaus näkyy Hallikaisen elämässä enää vuosittain tehtävinä seurantatarkastuksina. Hoitojakson jälkeen elämä ei enää jatkunut Turussa, vaan edessä oli paluu takaisin Joensuuhun vuoden 2015 aikana. Itä-Suomen Yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan oli avautunut lisää opiskelumahdollisuuksia. Toiset pääsykokeet olivat Hallikaiselle enää vain muodollisuus.
– Jälkeenpäin olen monesti sanonut, että tavoitteellisesta urheilu-urasta oli ehdottomasti hyötyä pääsykokeissa. Se on urakka, johon laitat paljon paukkuja ja toistat luku-urakkaa päivästä toiseen. Joensuuhun opiskelemaan paluu oli selvä juttu saamani opiskelupaikan, mutta osin myös sairastumisen myötä.
Uusi polku avautuu
Rankkojen Turun kokemusten jälkeen Hallikaisella ei luonnollisesti pyörinyt päässään ajatus jalkapallosta tai valmentajana toimimisesta. Vanha harrastus hiipi kuitenkin takaisin osaksi arkea. Hallikaisen omien sanojen mukaan hänet houkuteltiin takaisin futiksen pariin.
– Olin kesällä potkimassa palloa LehPan High Pine Lanella omalla ajallani, kun silloin Lehmossa vaikuttanut Atik Ismail tuli kyselemään minua LehPaan pelaamaan. Pelaamisen ohessa minua alkoi kiinnostamaan valmentaminen. Jäin katsomaan junnujen treenejä ja mietin itsekseni, että mitä voisi tehdä toisin. Lopulta tein valmennushommia opintojeni ohella kesäduunina, ja oli hienoa päästä yhdistämään opiskelu ja vanha harrastus, Hallikainen kertaa.
– Valmennusura lähti siitä sujuvasti rullaamaan ja vei mennessään. Valmentaminen oli lopulta kiinnostavampaa kuin pelaaminen. Kesätöistä siirryin pian osa-aikaiseksi työntekijäksi Lehmon Palloon ja samalla siirryin myös Palloliiton valmentajakoulutusten putkeen. Oma itsetunto koheni huomattavasti, kun sain vietyä lukemaani valmennuskirjallisuutta ja keräämääni tietoa käytäntöön harjoituskentällä ja peleissä.
Aika junioreiden valmentamisen parissa kesti aina vuoden 2022 loppuun, kunnes JIPPOn edustusjoukkueen valmentajan pesti aukeni. Kouluttautuminen ja kehittyminen paremmaksi on akateemiseen maailmaan tottuneelle Hallikaiselle itsestäänselvyys, sillä häneltä löytyy takataskustaab UEFA:n B-lisenssi. Hallikaisen ajatuksena oli tämän vuoden kuluessa käydä myös UEFA:n A-valmennuslisenssin opintojen kimppuun, mutta valinta JIPPOn käskyttäjäksi lykkäsi näitä suunnitelmia ainakin ensi vuoteen saakka.
– Jo oikiksessa pitää olla todella hyvä löytämään tietoa ja vielä käyttämään sitä omaksuttua tietoa hyödykseen. Yliopistossa opiskelusta on siis ollut ehdottomasti hyötyä myös valmentajan uralla. Olen sitä mieltä, että valmentaminen on vaikeampaa kuin oikeustieteen opinnot. En todellakaan ole mikään “einstein”, mutta minulla on valokuvamuisti. Kun sen yhdistää kovaan tiedonjanoon, niin sillä yhdistelmällä voi päästä eteenpäin. Tästä on ollut hyötyä oikiksessa ja valmennusuralla asioiden omaksumisessa. Kun jonkun sapluunan osaa hyvin, niin kyse on vain siitä, että osaat tuoda sen käytäntöön kentällä. Sen haltuun ottaminen vie aikaa, mutta vaivannäkö kannattaa, Hallikainen sanoo.
Halutessaan Hallikainen olisi voinut jatkaa yliopiston opintojaan ja valmistua aikanaan lainoppineeksi. Opinto-oikeus on vielä voimassa, mutta tällä hetkellä hän on poissaoleva opiskelija. Opintojensa jatkamista Hallikainen ei sulje kokonaan pois, mutta hän pitää kouluun paluuta epätodennäköisenä. Tunteeko vasta puoli kautta roolissaan toiminut JIPPOn päävalmentajana ottaneensa riskin hylätessään hyvätuloisen ammatin ja paljon jalkapallovalmentajaa ruusuisemmat työnäkymät?
– Olen hullu ja tykkään haasteista. Elämässä pitää aina tehdä sitä, mitä rakastat. Ja minä rakastan valmentamisesta. Muilla asioilla on totta kai merkitystä, mutta neuvoisin tekemään aina sitä, mistä nautit.
Minä, valmentaja
Joensuussa yhtä aikaa luentosalien penkkejä kuluttanut ja samoja opiskelijatapahtumia kiertänyt henkilö kuvailee Hallikaista joviaaliksi ja avuliaaksi herrasmieheksi, jonka kanssa käydyt keskustelut jalkapallosta yltyivät miltei “kiimaisiksi”. Hallikaisen rooli opiskelijoiden kaveriporukassa oli koheltajan sijaan kypsä tarkkailija. Päävalmentaja naurahtaa tälle luonnehdinnalle ja antaa asialle varsin luonnollisen selityksen.
– Se sivustaseuraajan rooli tuli luonnostaan ihan siitä syystä, että muut olivat viriilejä sinkkumiehiä ja itse olin ollut jo pitkään vakaassa parisuhteessa.
Enni ja Mikko ovat pitäneet yhtä aina vuodesta 2008 asti. Häitä juhlittiin vuonna 2016. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, joista molemmat täyttävät pian vuosia. Viisivuotias Mea ja kolmevuotias Mila olivat käyneet ennen puhelua isänsä kanssa Vekararokissa kuuntelemassa musiikkia. Päävalmentaja kertoo pyrkivänsä joka arki-ilta viettämään vähintään kaksi ja puoli tuntia aikaa perheensä kanssa, mutta aina se ei ole mahdollista. Valmentajan työ vie mennessään ja silloin tunteja ei lasketa. Hallikainen pyrkii kerran viikossa myös unohtamaan jalkapallon kokonaan. Monesti tämä rentoutuminen ja pyöreän pallon mielestä pyyhkiminen jää vain pyrkimykseksi.
Samaan hengenvetoon Hallikainen linjaa, että enää ei auta olla vain yliopistoaikojen tarkkailija, vaan valmentajan roolissa pitää toimia matkanjohtajana.
– Tässä hommassa se pelkkä tarkkailu ei toimi. Toki välillä on hyvä astua sivuun ja katsoa asiaa kauempaa. Jo oikiksessa opin sen, että pitää osata valmiiksi jo kaikki aiemmin opittu. Valmentaessa on myös astuttava taaksepäin ja palata eilisen treeneihin ja miettiä, että saavutettiinko tehdyllä harjoitteella asettamamme tavoite. Valmentaminen on todella isolta osalta itsenäistä työtä. Työhön kuuluu iso vapaus, mutta tässä on myös iso vastuu, Hallikainen summaa.
Keskustelun aikana olemme sivunneet jo useampaa nykyajan huippuvalmentajan nimeä. Yhtymäkohtia Hallikaisen tarinassa on muutamia vuosia sitten ehkä kuumimpana valmentajavelhona pidettyyn José Mourinhoon. “The Special Oneksi” kutsutun (tai itse itsensä brändäämän) portugalilaisvalmentajan oma pelaajaura oli nimittäin varsin lyhyt ja anonyymi. Opiskelujen rinnalla suoritetun kesätyörupeaman sijaan Mourinho pääsi sisään valmentamisen maailmaan toimiessaan Sportingissa ja FC Portossa legendaarisen Sir Bobby Robsonin tulkkina. Merkittävän pelaajauran puute ei ainakaan toistaiseksi tunnu haittaavan Hallikaista.
– En osaa aivan varmasti sanoa, kun merkittävää pelaajauraa minulla ei taustalla ole. Ei se pitkä pelaajaura enää mikään välttämättömyys ole, ja varmasti se on ihan persoonasta kiinni. Itse lähdin valmentajana etenemään 10-vuotiaista nassikoista eteenpäin aina B-junnuihin asti. Sitä kautta valmennustarina on minulla kasvanut, Hallikainen näkee.
Hallikainen on 31-vuotiaana tilanteessa, jossa hänellä on joukkueessaan muutamia itseään vanhempia pelaajia. Hän ei suinkaan tunne olevansa alakynnessä paljon Kakkosen ja Ykkösen tasolla nähneiden Toni Tahvanaisen, Sauli Kettusen tai Jens Harjun kanssa toimiessaan. Kokeneet pelaajat ovat ottaneet innokkaan ja itseään nuoremman valmentajan ilolla vastaan jo pestin alkumetreiltä lähtien.
– Vaihdamme pelaajien kanssa runsaasti ajatuksia, sillä heidän mielipiteensä on minulle tärkeä. Kuten sanottua, niin oma pelaajaurani oli mitätön, joten vaikkapa paljon arvostamieni Jussi Leppälahden ja Sami Okkosen joukkueessa mukana olleelta “Salelta” voi kysellä asioita ja silloin minä voin toimia kuuntelijana. Minut ja koko valmennustiimi on hyväksytty hyvin joukkueeseen. Epämukavuusalueelle olen toki joutunut menemään, kun ei junioreita valmentaessa joukkueeseen tullut brasilialaista tai japanilaisia pelaajia. Omaa tietotaitoa tai osaamista en ole epäillyt koskaan siten, että se olisi este uusien haasteiden vastaanottamiselle. Aikuisten valmentaminen on kuitenkin täysin toinen maailma. Tässä siirryttiin selkeään tulosurheiluun siitä todellisuudesta, jossa toimittiin junioreiden ja heidän vanhempiensa kanssa, Hallikainen kuvailee.
– Mielestäni valmentajuuteen kuuluu jatkuva itsearviointi sekä omien kykyjen kyseenalaistaminen, mutta kyllä tervettä itseluottamusta tarvitaan ja sitä ei pidä missään nimessä väheksyä!
Viime kausina JIPPOn päävalmentajina toimineet Leppälahti ja Okkonen ovat luoneet jo hyvän arjen ja tekemisen sapluunan joukkueeseen. Hyvin ja huolella valetuista pohjista on ollut suotuisaa ponnistaa ensimmäiseen kauteen aikuisten tasolla. Nyt ruorissa ollessaan Hallikainen on toki pyrkinyt luomaan omanlaistaan tekemisen kulttuuria JIPPOon. Apuna kentän laidalla hänellä on valmentajat Jalmari Sivonen ja Jarkko Ojaniemi. Heistä on Hallikaisen mukaan valtavasti apua, vaikka molemmilla on omat kiireensä edustuksen roolin ohella. Mistään pelkästä “The Mikko Hallikainen Show’sta” ei tässäkään tapauksessa ole kyse.
– Jarkko on tietysti ensisijaisesti maalivahtien valmentaja. Puhun hänen kohdallaan mieluummin valmennustiimin jäsenestä, sillä hän osallistuu myös muiden pelin vaiheiden ja pelaajien valmennukseen. Jarkosta on paljon apua esimerkiksi oman boksin puolustamista harjoiteltaessa. Jalmarilla on vuorostaan iso vastuu meidän erikoistilannepelaamisesta ja tietenkin hänkin osallistuu myös muiden pelin vaiheiden ja pelaajien valmentamiseen osana tiimiä. Pyrin toteuttamaan “jaetun johtamisen” mallia ottaen huomioon tietenkin myös edellä mainittujen henkilöiden käytettävän aikaresurssin. Tähän tiimin kanssa toimimiseen liittyy isoin kehityskohteeni valmentajana. Sekä Jarkko ja Jalmari valmentavat myös junnupuolella, ja tasapaino edustuksen ja juniorien valmentamisesta aiheutuvan kuormituksen osalta on ollut hieman hakusessa. En voi vaatia kummaltakaan heistä liikaa, vaan vastuualueet täytyy pitää selkeinä ja riittävän pieninä, Hallikainen kuvailee.
Harkitusti kohti tulevaa
Suomifutis rämpi vielä jonkin aikaa sitten harmaassa epätoivon tilassa. Maailman pelatuimman urheilulajin kotimainen lippulaiva Huuhkajat löytyi vuonna 2017 alimmillaan FIFA-rankingin 110. sijalta. Sen jälkeen Palloliitossa on tehty rohkeita ratkaisuja ja panostettu kotimaiseen valmennusosaamiseen ja maajoukkueen taustoihin. Jotta nousujohdanne säilyisi, niin saman asenteen ja työnteon on jatkuttava. Muuten takaa tullaan ohi ja kahden vuoden takainen arvokisoissa käynti jää ainutkertaiseksi herkuksi.
Vuosia junioreita valmentanut Hallikainen näkee, että JIPPO-junioreiden muutama vuosi sitten uudistettu valmennuslinjaus on rohkea ja omanlaisensa. JIPPOn junioriputkesta olisi tarkoitus lähivuosina putkahdella ulos siis muunlaisiakin pelaajia kuin vain harmaita puolustavia keskikenttäpelaajia.
– Valmennusta uudistaessa Leppälahden, Tero Tahvanaisen ja Tuomas Silvennoisen johdolla on lähdetty siitä millaisia JIPPO-pelaajia haluamme tulevaisuudessa. Yksilön teknis-taktista osaamista pitäisi painottaa junioreissa vahvasti, ja meillä JIPPO-junioreissa siihen paneudutaan mielestäni riittävästi. Silti tämän teknis-taktisuuden harjoittelun määrää tulee kasvattaa etenkin taitoharjoittelun osalta. Olen muualla huomioinut, että tähän ei paneuduta kaikkialla tarpeeksi. Se taas vuorostaan näkyy siinä, että vaikkapa taitavia ja ohittamiseen kykeneviä pelaajia ei Suomessa hirveästi synny. Tietenkin lopulta omatoimisen harjoittelun laatu ja määrä ratkaisee, mutta siihenkin voidaan junioreita mielestäni valmentaa. Nuorimpien junioreiden valmentaminen on vahvasti “minä ja pallo” -teeman mukaista aikaa. Mitä parempia yksilöitä meillä on käytössä, niin sitä parempia joukkueita heistä on mahdollista kasata.
– Näiden taito-ominaisuuksien lisäksi etenkin kilpailuelementtiä pitäisi olla enemmän nuorten harjoittelusta mukana. Se, kuinka kilpailuun heittäydytään ja miten siitä opitaan myös nauttimaan ovat tärkeitä asioita. Ei olla vain läsnä vaan pelataan! Kilpailuun liittyen esimerkiksi tilanteiden loppuun asti pelaaminen on tärkeää jo junioreissa, ja kilpailua korostamme myös edustusjoukkueen harjoituksissa viikottain. Riskit esimerkiksi loukkaantumisten suhteen ovat tietysti korkeammat, mutta hallitusti harjoittelemalla nekin pystytään välttämään, Hallikainen näkee.
Palataan riskeihin ja niiden ottamiseen. Jostain näkövinkkelistä Hallikaisen yliopisto-opintojen keskeyttäminen ja päätös luoda uraa kentän laidalla on tarpeettoman suuren riskin ottamista. Mutta onko tämä juuri sitä, mitä suomalainen jalkapallo tarvitsisi lisää isommassa kuvassa? Jos nuorella pelaajalla on olemassa signaali omien lahjojen riittämisestä Veikkausliigaan asti, niin kannattaisiko yhä useamman juniorin päättää seurata jalkapallounelman toistuvilla harjoituksilla kivettyä polkua normaalin opintojen kautta työelämään johtavan tien sijaan? Hallikaisen mukaan suomalaiselle kansanluonteelle ominainen arkkityyppi hakeutuu helposti mukaan turvalliseen ja tasaiseen ratkaisuun. Ratkaisua valmennuksen all in -panostuksesta ei tehty hänenkään osaltaan yhdessä yössä
– Kyllä minä omalla kohdalla punnitsin asioita.. mutta lopulta kaiken taustalla oli intohimo. Hyville ansioille voi päästä valmentaessa ja pelatessa, jos tekee asiansa hyvin ja huolellisesti. Valmentaessa päiviin mahtuu erilaisia hommia ja muuttujia on paljon. Aina voi olla, että jää puille paljaille. Mutta itse voit vaikuttaa asioihin tekemällä hommat mahdollisimman hyvin. Minun vastaukseni tähän kysymykseen on selvä: riskejä pitäisi ottaa. Toinen puoli asiassa on tietysti se, että futis on äärimmäisen kilpailullinen laji, ja vaikka tekisit hommat hyvin täällä, niin voit olla isossa kuvassa vain pieni tekijä. Suomalainen pelaaja kohtaa isoilla kentillä paljon muiden maiden pelaajia, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa ammattilaisuuden eteen. Oletko valmis haastamaan nämä koko tulevaisuudestaan pelaavat kilpailijat? Kouluttautuminen ja ammatin opiskelu on ehdottoman tärkeää kaikille! Mutta talentteja kannustan miettimään sitä, että onko valmis katsomaan kortin ammattilaisuuden suhteen. Ilman riskejä ja niiden ottamista on vaikea voittaa, Hallikainen puntaroi.
Vielä on kautta jäljellä
Alkukausi on sujunut erinomaisesti, sillä tätä kirjoittaessa päävalmentaja Hallikaisen JIPPO on voittanut seitsemän peliä ja pelannut kaksi ottelua tasan. Kakkosen runkosarjaa on vielä kaksi kolmannesta jäljellä. Miten ensimmäistä kauttaan Kakkosessa valmentava keltanokka varmistaa, että JIPPO säilyttää asemansa sarjataulukon kärjessä koko kuluvan sesongin ajan?
– Menemme nöyrästi eteenpäin päivä, viikko ja peli kerrallaan. Meidän pitää pystyä parantamaan koko ajan. Välillä tulee pienempiä ja välillä isompia loikkia. Ajatusmallimme on se, että olemme aina parempia kuin mitä viimeksi olimme. Turha meidän on ajatella kilpailijoita ja heidän tekemisiään, vaan pyritään olemaan joka päivä parempia yksin ja yhdessä. Lisäksi urheiluun kuuluu kuitenkin paljon odottamattomia asioita, joilla voi olla vaikutusta tulevaan. Niitäkin on turha lähteä ennakoimaan, mutta pyrimme osaltamme hallitsemaan riskejä niin hyvin kuin pystymme.
– Loman jälkeen pelattu Kiffen-peli oli kauden paras pelimme tähän asti. Suorituskyky pysyi tasaisena koko ottelun, vaikka pelaamisesta oli kolmen viikon tauko. Olimme puolustussuuntaan jo aika lähellä ehjää peliä. Jalkapallossa pitää kuitenkin myös hyökätä, ja kokonaisuus ei vielä tämän takia ollut täydellinen. Nyt joukkueen isot linjat toimivat, mutta pienissä asioissa on vielä tosi paljon tehtävää, että saataisiin ehjä 90 minuuttinen, Hallikainen kertoo.
Helsingissä pelatun Kiffen-pelin jälkeen JIPPO mitteli Mehtimäellä sarjan pohjimmaisena olevaa TiPS:a vastaan. Ensimmäisen puoliajan aikana TiPS pääsee yllättämään JIPPOn kuin tyhjästä. Tämä mustan hetken suoma vieraiden yllätysjohto kuitataan kuitenkin nopeasti. Tauolle mennään tasatilanteessa. Toisella puoliajalla punamustat ottavat hallittuja riskejä ja jauhavat rauhallisesti omaa, laadukasta futistaan. Harjoituskentän opit kantavat hedelmää, kun opittu viedään kentällä käytäntöön. JIPPO tekee toisella puoliajalla neljä maalia ja ottaa vastustajastaan lopulta selvän voiton. Kausi jatkuu positiivisissa merkeissä kohti seuraavaa virstanpylvästä.
Joku voisi sanoa, että kentällä nähtiin valmentajansa näköinen joukkue.
