fbpx

Pelattujen pelien jälkeen on jälkipelien aika. Kausi 2022 päättyi punamustien osalta A-lohkon kakkossijaan ja kuluva talvi antaa joukkueelle aikaa luoda nahkansa uudestaan ja harjoitella kuviot kuntoon ennen Kakkosen kautta 2023. Samalla JIPPOn kotipelejä katsomoista seuranneille annettiin jälleen kerran mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. JIPPO kysyi ja 150 rohkeinta katsojaa vastasi seuran kyselyyn. Kauden alkua odotellessa onkin oiva aika käydä läpi JIPPOn ottelutapahtuman anatomiaa. 

 

TAUSTAA KAUDESTA 

Kyselyssä oli useita eri kysymyskategorioita, joihin vastaaja pystyi vastaamaan antamalla oman mielensä mukaisen arvosanan. Arvosana-asteikko vaihteli kysymyksestä riippuen joko asteikolla 1 – 5 tai 1 – 10. Asteikossa 1 oli aina huonoin arvosana. Lisäksi kyselyssä sai antaa useampaan eri kohtaan avoimen vastauksen tai poimia annetuista vaihtoehdoista itselleen mieluisimman (tai epämieluisimman) valinnan. 

JIPPO pelasi kotipelejään Mehtimäen lisäksi sekä Koillispuiston tekonurmella että Keskuskentän luonnonnurmella. Alkukaudesta Koillispuiston poikkeusoloissa Atlantista vastaan pelatun kotiavauksen jälkeen joukkueen ja yleisön seuraava etappi oli Keskuskenttä. Elokuun alussa matka jatkui lopulta uuden tekonurmipeitteen ja lämmityksen saaneelle Mehtimäelle. Kolmen ulkoilmakentän lisäksi JIPPO pelasi yhden ottelun vastikään uuden nimen saaneen Hope Areenan kuplahallin katon alla, kun toukokuun alun Suomen Cupin neljännen kierroksen JJK-ottelu pelattiin vielä kenttätilanteen takia sisätiloissa. 

Keskimäärin JIPPOn kotipelejä katseli kauden aikana 374 katsojaa, joka on A-lohkon joukkueista paras lukema. Kaikkien Kakkosen lohkojen yleisökeskiarvovertailussa JIPPO sijoittui sijalle 9. Kakkosen ylivoimainen yleisömagneetti oli C-lohkon JJK, joka keräsi katsomoihin keskimäärin 947 jalkapallojännäriä. JIPPO kauden yleisöennätys tehtiin arvonsa mukaisesti lohkon nousijan ratkaisseessa JIPPO – KäPa -ottelussa. Lokakuun lopussa pelattua ottelua saapui Mehtimäen katsomoihin katsomaan 937 kannattajaa. Lopulta vain nousu jäi puuttumaan.. 

Yksittäinen ottelulippu maksoi viime kaudella 5 – 10 euroa. Kausikortista joutui pulittamaan summan, joka vaihteli 49 – 349 euron välillä. 

Kyselyyn vastanneista 150 henkilöstä hieman alle kolmannes oli naisia. Tyypillinen (36,7 % vastaajista) ottelussa kävijä ilmoitti käyneensä kauden aikana 1-3 JIPPOn runkosarjan kotiottelussa, joten kyselyyn vastasi pääasiassa siis irtolipun ostanut – tai todella harvoin kausikorttiaan käyttänyt –  henkilö. 

 

RUUSUJA 

Kiitosta JIPPO sai paikallisuudesta (4,27) ja yhteisöllisen (4,30) tunteen luomisesta kotiotteluissaan. Asteikolla 1 – 5 arvioituna molempien näiden ominaisuuksien arvot olivat nousseet hiukan kaudesta 2021, jolloin yhteisöllisyys oli arvioitu arvosanalla 4,02 ja karjalaisuus/paikallisuus arvosanalla 4,10. 

Seuran tapahtumapäällikkö Tomi Saalin mukaan JIPPOn vahvuutena kaikessa tekemisessä on ollut aina paikallisuus sekä karjalaisuus. Tässä on katsojilta saadun arvosanan myötä onnistuttu erinomaisesti. 

-Ottelutapahtumissa paikallisuutta ja karjalaisuutta on pyritty nostamaan esiin esimerkiksi musiikin ja kioskivalikoiman keinoin. Ihan uusina juttuina myytiin menneellä kaudella muun muassa perinteisiä karjalaisia leipomotuotteita sekä hammaslahtelaisen pientilan tuottamaa JIPPO-mansikkalimsaa.  

Kauden mittaan ottelutapahtumissa on tuotu paikallisia toimijoita esiin aktiivisesti. Esimerkkinä tästä Saali mainitsee ottelutapahtumiin tuodun paikallisen elämyspalveluiden tuottajan myyntipisteen, jonka pomppulinna viihdytti etenkin nuorempia katsojia. Tarjolla valtaosassa otteluita oli myös popcornia ja hattaraa, jotka myöskin kiinnostivat suuresti kotiyleisöä. 

– JIPPOn toiminnanjohtaja Timo Tahvanainen  on ollut rakentamassa tätä kokonaisuutta. Hän on tehnyt arvokasta työtä paikallisuuden eteen seurassa, Saali kertoo. 

Eräässä kyselyn avoimessa palautteessa nousi esiin se, että Mehtimäen kenttää pitäisi sisustaa JIPPOn värein enemmän kotiluolaa muistuttavaksi. Saali lupaakin Mehtimäelle viime vuoden nurmimaton remontin jälkeen myös “jippomaista” kasvojenkohotusta seuran värien esiin tuomisella mm. vaakunoiden ja muiden ehostuksien kautta.  

JIPPOn #asennepunaisella Twitter-aihetunnisteen viesti on tarttunut moneen kyselyyn vastanneeseen, sillä kaudesta 2021 asenteen/periksiantamattomuuden arvosana on noussut 3,71:sta komeaan 4,33:en. JIPPOn imago nähdään myös entistä positiivisempana (4,00 -> 4,21) ja seuraa pidetään vielä aiempaa vastuullisempana toimijana (3,92 -> 4,17).  

Kioskeilla riitti jonoa läpi kesän otteluiden.Saalin mukaan kauppa kävi erityisen hyvin, sillä ottelukohtainen myynti kasvoi 46,32 % kauteen 2021 verrattaessa.  Myyntipisteiden tarjonta sai useassa palautteessa kiitosta jo mainitun mansikanmakuisen JIPPO-limonadin osalta. Saalin mukaan juomahyllyn tulokas tavoitti kauden aikana myyntimäärissä mitattuna perinteiset limonadit. 

– JIPPO-limsan maku ja väri tulee oikeista marjoista, eikä juomaan käytetä väri- tai aromivahventeita. Olemme pystyneet tuomaan luonnollisemman version limonadeista valikoimaamme – vieläpä seuran nimellä! 

Lopullinen arvosana kioskitoiminnalle on hyväksi arvosanaksi laskettava 3,05. 

Vastaajista valtaosa oli kertonut tulevansa katsomaan jalkapalloa paikan päälle juuri ottelutunnelman vuoksi. Myös JIPPOn railakas kannattajaryhmä Rednecks sai kyselyssä kiitosta lauluistaan. Ja toivottiinpa ääneenkannattajia sijoitettavaksi lähemmäksi kenttää. 

 

.. JA RISUJA 

Aina löytyy jotain parannettavaa. JIPPOn ottelutapahtuman osalta näitä kehittämiskohteita nousi kyselyssä esiin muutamia. 

Tunnelmaa luo pääasiassa pelissä mukana elävä yleisö, mutta myös kuulutuksilla on iso rooli pelin tapahtumien välittämisessä. Kyselyn isoin yksittäinen murheenkryyni olikin se, että kuulutukset kuuluivat huonosti osalle Mehtimäkeen saapuneista katsojista. Tapahtumapäällikkö Saali kertoo, että kuulutuksiin liittyviin ongelmiin pyritään löytämään ratkaisuja, jotta kuuluttajan ääni kantaisi ensi kaudella ihan jokaiseen katsomonosaan saakka. 

Kioskien osalta kipupisteitä oli useampia. Kioskin myyntiluvut kasvoivat hyvin, mutta kyselyn vastausten perusteella myyntipisteille muodostuneiden jonojen koettiin venyvän puoliajan tullen varsin pitkiksi. Kioskien tarjonta sai toisaalta kiitosta JIPPO-limonadin osalta, mutta toisaalta taas valikoimiin toivottiin etenkin kasvisvaihtoehtoja. Edellisistä kyselyistä toistuva teema oli myös se, että limonadia väkevämpää juomista ei ollut lainkaan tarjolla kotiotteluissa. Kyselyyn vastanneista 14 % ilmoittikin syyksi ottelutapahtuman väliin jättämiselle sen, ettei JIPPOn peleissä ole lainkaan anniskelua. 

– Alueen haasteellisuudesta kertoo myös kioskeille muodostuvat jonot, mutta myös osittain valikoimiin tulleet lihapiirakat ja hotdogit ovat osaltaan vaikuttaneet jonojen kasvamiseen. Näihin jonojen ongelmakohtiin etsimme ratkaisuja tulevaa kautta ajatellen. Meillä on ollut koko talvi aikaa suunnitella ja tehdä ennakkoon muutostöitä sekä kehitellä myös valikoimiamme asiakkaiden toiveiden mukaisiksi, joten esimerkiksi toivotut vegaaniset vaihtoehdot tuodaan mahdollisesti valikoimaan kaudelle 2023, Saali kommentoi. 

Tapahtumapäälliköllä on myös hyviä uutisia niille, jotka tahtovat tulevana kesänä seurata ottelua lasillisen tai kaksi samalla nauttien. JIPPO on hakenut anniskelulupia Mehtimäelle ja anniskelu on tarkoitus aloittaa vaiheittain. VIP-alueen viereen on suunnitteilla erillinen anniskelukatsomo, joka on kaikkien asiakkaiden käytössä vähintään tunti ennen ottelua ja tunti ottelun jälkeen. 

– Valikoima tulee koostumaan perinteikkäistä siideri-lonkero-olut tuotteista, mutta valikoimaa tullaan kehittämään yhdessä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. VIP -asiakkaillemme kausikortin yhteyteen on lisätty kaksi (2) anniskelujuomaa ottelua kohden – valittavana on alkoholillinen tai alkoholiton vaihtoehto, Saali kertoo. 

 

YHTEENVETO 

JIPPOn joukkueen kokoaminen jatkuu kulisseissa kovaa vauhtia. Pelaajajulkistuksia ja uutinen tulevan kauden valmentajasta on luvassa lähiviikkoina. Samalla myös taustalla tehdään suunnitelmia ensi kauden varalle sen suhteen, miten Mehtimäen ottelutapahtumasta saataisiin viihdyttävin mahdollinen.  

– Kaudelle 2023 tavoitteena on yleisesti ottaen se, että palvelutasoa pystytään nostamaan ja että ottelutapahtumissa tuntee olevansa juuri JIPPOn kotiottelussa, Saali linjaa. 

Tule siis viihtymään Mehtimäelle karjalaisen asennefutiksen ja vaikka JIPPO-limonadin pariin! Kauden 2023 kausikortit saataville verkkokaupasta! 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen