fbpx

Punamustien joukkue tulevaa kautta 2024 silmällä pitäen rakentuu vauhdilla, sillä väsymätön juoksukone Nuutti Tykkyläinen (24) on solminut jatkosopimuksen JIPPOn kanssa. Kaudella 2022 PK-35:ttä edustamassa piipahtanut JIPPO-kasvatti nautti viime kaudella runsasta vastuuta neljän miehen puolustuslinjan vasempana puolustajana.

– Totta kai päällimmäiset tunnelmat on hyvät! On hienoa päästä taas vetämään kasvattiseuran paita päälle ja pelaamaan isoja pelejä, Tykkyläinen kommentoi uutta sopimusta.

Tykkyläisen osalta viime kausi ei mennyt aivan pelkästään totutussa laitaroolissa. Vastuualue laajeni kauden aikana JIPPOn pelinrakenteluvaiheessa siihen, että Tykkyläinen kavensi usein keskustaan modernin jalkapallon vaateiden mukaisesti. Uusi aluevaltaus sujui pelaajan itsensä mielestä hyvin.

– Vähän rooli muuttui siitä perinteisestä laitahöylästä. Sitä keskeen kaventamista kokeiltiin talvella treeneissä ja parissa treenipelissä, ja se lähti heti toimimaan. Siitä oli helppo lähteä roolia kehittämään kauden mittaan.

Maaleja vasen laitapakki teki kauden aikana kolme kappaletta. Peliaikaa Tykkyläiselle siunaantui kaikissa paitsi yhdessä ainoassa Kakkosen A-lohkon runkosarjan ottelussa. Jo pelatut minuutit ja puolustajan paikalta tehdyt tehot kertovat sen, miten tärkeästä pelaajasta on kyse.

– Nuutin jatko on tärkeä jatkosopimus meille. Hän oli avainpelaajan roolissa viime kaudella. Pelipaikka oli totuttua alempana laitapakin roolissa, mutta Nuutti osoitti, että sieltäkin voi tehotilastoihin päästä, kuten pitääkin. Pelaaja omaksui uuden roolinsa hyvin ja kehittyi myös jatkuvasti pelipaikallaan. Varmasti monelle avautui entisestään se, kuinka hyvästä pallollisesta pelaajasta puhutaan. Nuutilla olikin siinä iso rooli, avattiinpa peliä tai pyrittiin murtautumaan. Puolustuspelaaminen kehittyi jatkuvasti kauden mittaan. Nuutti on juoksuvoimainen, taitava ja fiksu pelaaja, jota voi peluuttaa laidalla monissa eri rooleissa. Katsotaan, mikä se rooli sitten ensi kaudella on, jo takaisin tosipeleihin kaipaava päävalmentaja Mikko Hallikainen kommentoi.

Tulevan kauden alku odottaa jo tammikuussa, kun JIPPO osallistuu ensimmäistä kertaa ikinä pelattavaan Ykkösliigacupiin. Suunnitelmat ja tavoitteet tähän kilpailuun ja lähempänä kesää alkaviin tosipeleihin ovat jo hyvää vauhtia muodostumassa.

– Treenit jatkuvat taas 4.12., silloin aletaan pikkuhiljaa valmistautumaan. Toki se päätähtäin, jolloin joukkueen peli ja ukot ovat täydessä iskussa, on silloin kun sarjakausi alkaa. Mutta kyllä me näitäkin pelejä lähdetään ehdottomasti voittamaan, Tykkyläinen ennakoi Ykkösliigacupia.

– Totta kai, mitä joukkueen kanssa asetetaan tavoitteeksi, niin se edellä mennään, ja siinä pyrkii tekemään itse sellaisia juttuja, mitkä ajaa sitä tavoitetta kohti. Mutta henkilökohtaisesti oma tavoitteeni tulevalla kaudella on kehittää omaa peliä taas pari askelta eteenpäin!

 

Sopimustilanne 2024

 

Päävalmentaja: Mikko Hallikainen

Pelaajat (14): Anton Eerola, Erol Erguner, Niklas Haataja, Matias Juurikainen, Topi Kela, Joona Malinen, Atte Nuutinen, Erkka Oikarinen (mv), Janne Partanen, Pyry Piirainen (mv), Eemil Tanninen, Nuutti Tykkyläinen, Verneri Vainikainen (mv), Eetu Viitaniemi

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen