fbpx

JIPPO saa merkittävän vahvistuksen joukkueeseensa kaudelle 2024, kun seura on päässyt sopimukseen maaliahneen laitahyökkääjän Oskar Pihlajan kanssa. Joulukuussa 23 vuotta täyttävä erittäin nopeajalkainen ja väkevästi puolustajia haastava pelimies on pelannut kahdella viime kaudella Ykkösessä 51 ottelua viimeistellen SJK Akatemialle ja viimeksi JJK:lle yhteensä 14 maalia. Vahvassa nosteessa olevalle pelaajalle oli kysyntää ylempääkin, eikä JIPPOn sarjataso ensi kaudelle ole vielä varmistunut, muttei se ollut esteenä Pihlajan valinnalle.

– Hyvä fiilis sopimuksesta kaikin puolin. Oli siinä kiinnostusta muiltakin seuroilta ihan pääsarjatasolta asti, mutta koin opiskelun ja pelaamisen yhdistämisen helpoimmaksi täällä Joensuussa. Totta kai sarjatasollakin oli oma mausteensa sopimusta neuvotellessa, mutta tärkeämpänä pidän sitä, että pystyn nauttimaan pelaamisesta sarjatasosta riippumatta, Pihlaja kertoo.

Kauhajoen Karhussa jalkapalloilun aloittanut Pihlaja kävi läpi Seinäjoen Jalkapallokerhon junioripolun, ja oli viimeisellä Seinäjoen-kaudellaan 2022 SJK Akatemian toiseksi paras maalintekijä tehtyään Ykkösessä kuusi maalia, joiden lisäksi hän maalasi Suomen Cupissa kahdesti. Tämän jälkeen Pihlaja jätti SJK:n organisaation muutettuaan Joensuuhun opiskelujen perässä. Joensuusta käsin hän kävi pelaamassa JJK:ssa, jonka paras maalintekijä hän oli viimeisteltyään Ykkösessä kahdeksan maalia. Lisäksi hän maalasi kertaalleen kevättalven Ykköscupissa.

– Kausi Jyväskylässä oli joukkueellisesti vaikea, ja kyllä siinä henkistä kanttia koeteltiin. Iso kiitos kuitenkin kuuluu JJK:lle, sillä sieltä jäi myös todella paljon positiivisia kokemuksia, Pihlaja huomauttaa.

Pihlaja on nuoresta iästään huolimatta varsin kokenut pelaaja, sillä hän on pelannut jo 69 ottelua Ykkösessä ja 33 ottelua Kakkosessa. Vaikka mies päätyi JIPPOon pitkälti opiskelujensa vuoksi, ei hän ole tullut Joensuuhun höntsäilemään, ja tavoitteita riittää vielä jalkapallonkin saralla.

– Totta kai sitä haluaa katsoa mihin omat rahkeet riittävät, eli tarkoitus on pelata niin korkealla tasolla kuin mahdollista.

Pihlaja harjoitteli käytännön syistä JIPPOn kanssa jo viime talvena, vaikka olikin JJK:n sopimuspelaaja. Hän on siis joukkueelle ja päävalmentaja Mikko Hallikaiselle jo valmiiksi tuttu pelaaja, jonka edesottamuksia JJK-paidassa seurattiin Joensuussa tarkkaan.

– Oli jo silloin helppo huomata, millaisesta pelaajasta on kyse. Hän kuului ehdottomasti pelaajiin, joiden edesottamuksia tuli seurattua tarkasti myös menneellä kaudella, sillä oli selvää, että hänet haluaisin joukkueeseemme, jos mahdollisuus vain tulee. Tietenkään asia ei ollut niin yksinkertaista, pelasihan Oskar henkilökohtaisesti hyvän kauden, ja ottajia olisi ollut jonoksi, myös ylemmältä sarjatasolta. Kun Oskar lopulta päätyi meihin, oli homma helppo saada maaliin, ja nyt on valmentajana helppo hymyillä, Hallikainen myhäilee.

– Oskarista saamme pelaajan, joka on juoksuvoimainen ja työteliäs joukkuepelaaja, jolla on kokemusta Ykkösestä useammalta kaudelta niin pelattujen pelien kuin tehomerkintöjen osalta. Oskar on nopea pelaaja, jolta löytyy ratkaisuvoimaa, kykyä ohittaa linjoja kuljettamalla sekä oikeanlaista päättäväisyyttä laittaa palloa reppuun. Nostaa vaarallisuuttamme hyökkäyspäässä, mutta tuo myös johtajuutta joukkueeseemme!

 

Sopimustilanne 2024

 

Päävalmentaja: Mikko Hallikainen

Pelaajat (15): Anton Eerola, Erol Erguner, Niklas Haataja, Matias Juurikainen, Topi Kela, Joona Malinen, Atte Nuutinen, Erkka Oikarinen (mv), Janne Partanen, Oskar Pihlaja, Pyry Piirainen (mv), Eemil Tanninen, Nuutti Tykkyläinen, Verneri Vainikainen (mv), Eetu Viitaniemi

 

Artikkelin kansikuva: Jussi Reinilä