fbpx

Sarjakärki JIPPO pelaa lauantaina kotonaan Mehtimäellä kauden viimeisen ottelunsa Kakkosen A-lohkossa. Vastaan asettuu viidentenä ennen päätöskierrosta oleva Lahden Reipas, joka tarvitsee kipeästi pisteitä pysyäkseen Ykkösen karsintoihin oikeuttavalla sijalla. Viime kierroksella paikan Ykkösliigan karsinnoissa varmistanut JIPPO voittaa A-lohkon varmasti, mikäli joukkue yltää ottelussa vähintään tasapeliin. Lohkon päätöskierroksen ottelu vihelletään käyntiin klo 14.00 ja voit ostaa siihen lipun jo etukäteen verkkokaupastamme.

JIPPO kohtasi viime lauantaina Helsingissä pitkään sarjaa johtaneen HJK Klubi 04:n. Ottelun avausmaali nähtiin vajaan puolen tunnin kohdalla. Kotijoukkueen ruotsalaistoppari Nils Svensson murtui Toni Tahvanaisen ja Miika Vainikaisen antamassa paineessa ja sutaisi harhasyötön tutusti JIPPOn vasempana laiturina pelanneelle Janne Partaselle, joka purjehti boksin sisään ja sijoitti tarkalla laukauksella pallon maalin taka-alakulmaan. Jakson lopulla Terrence Smith oli likellä lisätä johtoa, mutta tauolle poistuttiin 0-1-lukemissa.

Ottelun 52. minuutilla keskikenttäpelaaja Liam Möller laukoi kotijoukkueen hyökkäyksen päätteeksi boksin ulkopuolelta tasoituksen, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Klubi 04 oli lähellä mennä jo johtoon, mutta JIPPO-kapteeni Pyry Piirainen torjui Ville Vuorisen vedon. Reilun tunnin kohdalla ottelussa tapahtui kuitenkin käänne, kun hetkeä aiemmin vapaapotkun samalta tontilta laukonut Yoshiaki Kikuchi sai Nuutti Tykkyläiseltä pitkän diagonaalipallon oikeaan laitaan. Yoshi keskitti pallon maalin eteen, josta Victor Matheus puski JIPPOn takaisin johtoon. Tästä kotijoukkue ei enää toipunut, ja JIPPO nappasi riemukkaalla 1-2-voitolla kolme pistettä ja paikan Ykkösliigan karsinnoissa.

Klubi 04 on vaikea vastustaja, etenkin kotistadionillaan. Tiesimme kuitenkin jo otteluun valmistautuessamme, millä keinoilla onnistuisimme joukkueena tehtävässämme jopa vieraskentällä noin kovaa vastustajaa vastaan. Luulen, että joukkuekaverini ja taustatiimimme ovat samaa mieltä siitä, että pelasimme hyvin joukkueena ja osoitimme JIPPOlle ominaisesti vahvaa luonnetta, voittomaalin puskenut Victor toteaa.

 

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa (kuva: Mikko Kalavainen)

 

JIPPO repäisi voitollaan saavuttamattoman neljän pisteen kaulan A-lohkossa kolmantena olevaan Klubi 04:ään, joten se varmisti sijoituksensa kahden parhaan joukossa. Samalla varmistui, että A-lohkossa toiseksi sijoittuvalla joukkueella tulee olemaan enemmän pisteitä kuin B- tai C-lohkon kakkosella, joten toiseksi jäädessäänkin JIPPO yltäisi parhaana lohkokakkosena Ykkösliigan nousukarsintoihin lohkovoittajien kanssa.

Kun ennen viime kierrosta tasapisteissä JIPPOn kanssa ollut PK-35 hävisi sunnuntaina yllättäen NJS:lle 5-2, jäi sekin kolmen pisteen päähän joensuulaisista. JIPPOn maaliero on +39 ja PK-35:n +26, joten helsinkiläiset voisivat yltää JIPPOn edelle päätöskierroksella vain todella murskaavalla voitolla Klubi 04:stä, ja JIPPOn täytyisi samalla hävitä isosti Reippaalle. Viime lauantain voitto-osumalla kauden henkilökohtaisen maalimääränsä jo viiteen nostanut JIPPOn brassitoppari Victor kertoo, ettei joukkueella ole kuitenkaan varaa löysäilyyn.

Sanoisin, että sodassa ei ole helppoja taisteluja. Tavoitteenamme on esittää lauantainakin parastamme ja ottaa voitto senkin takia, ettei kukaan voisi jossitella Klubi 04:n pelikentän ulkopuolisen virheen takia menettämillä pisteillä, kun todistaisimme olevamme kiistattomia lohkovoittajia. Joukkueen sisällä vallitsee sellainen tunnelma, että odotamme innolla lauantain ottelua toimittaaksemme kannattajillemme spektaakkelin parhaalla mahdollisella tasollamme, kuten olemme koko kauden ajan pyrkineet tekemään.

Työmme ei kuitenkaan ole vielä valmis. Lohkon voittaminen on vasta ensimmäinen askel kohti suurinta tavoitettamme eli nousemista Ykkösliigaan. Meillä on lauantain ottelussa edelleen vara parantaa pelaamistamme, ja ottelu pelataan kotikentällämme ja -kaupungissamme, joten mikään täydellisyyttä vähempi ei kelpaa huomenna, Victor paaluttaa.

Reipas syötti joensuulaisille katkeraa heinäkuussa Lahden Kisapuistossa. Ottelu ei poikennut pelillisesti paljoa joukkueiden viime kauden taisteluista, joissa fyysinen lahtelaisjoukkue teki JIPPOn pallollisesta pelaamisesta vaikeaa, vaikka joensuulaiset veivätkin pisteet kahdessa kolmesta ottelusta. Kuskin paikalla ensimmäisen jakson ollut Reipas teki ottelun ainoan maalin vartin pelin jälkeen, kun nuori toppari Eemil Laamanen puski Onuray Kösen kulmapotkun verkkoon. Toisella jaksolla Reipas tylsytti JIPPOn kirin puolustusmuuriinsa, ja ottelu päättyi 1-0.

Reipas on todella vaikea vastustaja, mutta en sanoisi, että haemme huomiselta kostoa. Emme keskity vastustajaamme, vaan omaan tekemiseemme joukkueena. Tiedämme, mitä meidän täytyy tehdä, ja keskitymme pelaamaan loistavan ottelun kannattajillemme saadaksemme jälleen kerran kolme pistettä kotikentältämme, Victor huomauttaa.

 

Vieraat tarvitsevat pisteitä jatkaakseen kauttaan

 

Viime kaudella A-lohkon kärkijoukkueisiin kuuluneen Reippaan alkukautta leimasi se, että siinä missä joukkue ei pitkään meinannut suostua häviämään millekään joukkueelle, ei se onnistunut kääntämään tasaisia otteluita voitoiksikaan. Ison kasan tasapelejä pelannut joukkue vaikutti jo tähtäävän sarjassa kärkikastia kohti JIPPO-voitollaan, mutta neljän seuraavan kierroksen aikana se hävisi kotonaan Klubi 04:lle 0-2, pelasi vieraissa tasan 2-2 Atlantis FC/Akatemian kanssa, hävisi kotonaan PPJ:lle 1-3 ja vieraissa FC Kiffenille 2-1. Kun Reipas viimein onnistui palaamaan voittokantaan PPJ:n vieraana, kääntyi 0-2-voitto 3-0-tappioksi joukkueen brassivahvistusten pelilupien puuttumisen takia.

Elo-syyskuun taitteessa Reipas voitti kotonaan TiPS:n 3-1 ja pelasi 1-1-vierastasapelin NJS:n kanssa, mutta vierasottelu PKKU:ta vastaan päättyi 2-0-tappioon. Edellisessä vierasottelussaan PEPOa vastaan Reipas ajautui takaa-ajoasemaan jo toisella peliminuutilla, mutta nuori Vilho Huovila käänsi tilanteen kahdella maalillaan reilun puolen tunnin jälkeen. Roope Niskanen lisäsi johtoa toisen jakson alussa, ja Reipas voitti 1-3.

Viime sunnuntaina Tommi Kautosen luotsaama Reipas kohtasi kotonaan sarjapaikastaan taistelevan FC Futuran. Lahtelaiset johtivat ensimmäisen jakson jälkeen 1-0 liukkaan laitahyökkääjänsä Lirinis Hazirin maalilla, mutta toisella jaksolla lukemat repesivät 4-0:aan, kun Reippaan emoseuran FC Lahden sopimuspelaaja, nuori ja nopeajalkainen hyökkääjä Vilho Huovila pääsi vauhtiin ja iski hattutempun.

Heittelehtivän tuloskuntonsa myötä Reipas on mukana A-lohkon laajassa keskikastissa viidennellä sijalla. Se on tasapisteissä samalla maalierolla, mutta enemmän maaleja tehneen ja sen vuoksi lahtelaisten edellä neljäntenä olevan PKKU:n kanssa, mutta vain kolme pistettä yhdeksäntenä olevaa Kiffeniä edellä. Kaksi pistettä Reippaan takana väijyvät NJS, PEPO ja Atlantis/FC Akatemia, joista vähintään yksi tullee lauantaina ohi pudottaen Reippaan viiden parhaan ja siten Ykkösen nousukarsintojen ulkopuolelle, jos Reipas häviää JIPPOlle.

Viime kierroksilla ilmiliekeissä ollut Vilho Huovila on viidellä maalillaan Reippaan sisäisen maalitilaston kärjessä yhdessä viime kierroksilla vaihtopelaajaksi pudonneen Asaad Babikerin kanssa. Joukkueen viime kauden ykköstykki Lirinis Haziri on osunut neljästi ja Roope Niskanen kolmesti. Viime kaudella A-lohkon runkosarjassa eniten maaleja, peräti 59, tehnyt Reipas on kärsinyt tällä kaudella maalinteko-ongelmista, sillä maaleja on nyt kasassa vain 29, siinä missä päästettyjen maalien tilasto näyttää melkein samalta (viime kauden 22 vs. tämän kauden 25).

Reipas värväsi elokuussa riveihinsä kerralla peräti neljä brasilialaispelaajaa: keskikenttä Jessé Boaventura, laitapuolustaja David Silva Nunes, maalivahti Nailson Oliveira Sousa sekä toppari Luís Henrique. Värväykset eivät kuitenkaan menneet ihan nappiin, sillä Reippaan hieno 0-2-vierasvoitto PPJ:stä kääntyi kabinetissa 3-0-tappioksi, kun avauskokoonpanossa olleiden Boaventuran ja Henriquen peliluvat eivät olleet kunnossa. Henrique tuli vielä vaihdosta sisään seuraavan kierroksen TiPS-voitossa, ja Boaventura oli avauksessa TiPS:iä sekä NJS:ää vastaan, mutta sen koommin ketään brasseista ei ole näkynyt Reippaan kokoonpanossa.

Reippaan maalia on viime kierroksilla vartioinut emoseura FC Lahden nuori Anton Munukka. Puolustuksen luottomiehiä ovat olleet Topias Inkinen ja Ville Jokela sekä keskikentälläkin pelannut Lassi Forss. Keskikentän moottorina toimii kapteeni Onuray Köse.

 

Sarjataulukko ennen viimeistä kierrosta

 

Sijoitus Joukkue O V T H Maalit P
1. JIPPO 21 15 3  3 56 – 17 48
2. PK-35 21 13 6  2 47 – 21 45
3. HJK Klubi 04 21 13 5  3 41 – 14 44
4. PKKU 21  8 5  8 42 – 38 29
5. Reipas 21  7 8  6 29 – 25 29
6. NJS 21  8 3 10 31 – 30 27
7. PEPO 21  8 3 10 40 – 41 27
8. Atlantis FC/Akatemia 21  6 9  6 20 – 29 27
9. FC Kiffen 21  7 5  9 20 – 31 26
10. PPJ 21  6 5 10 35 – 36 23
11. FC Futura 21  5 4 12 27 – 53 19
12. TiPS 21  0 4 17 15 – 68  4

 

la 7.10. 14:00 Atlantis FC/Akatemia NJS Pallomylly, Helsinki
la 7.10. 14:00 JIPPO Reipas Mehtimäki, Joensuu
la 7.10. 14:00 PK-35 HJK Klubi 04 Algeco Areena, Helsinki
la 7.10. 14:00 PKKU FC Kiffen Kalevan urheilupuisto, Kerava
la 7.10. 14:00 FC Futura PEPO Pallokenttä, Porvoo
la 7.10. 14:00 PPJ TiPS Jätkäsaari, Helsinki

 

 

 

 

JIPPO – Reipas lauantaina 7.10. klo 14.00 Mehtimäen tekonurmella

Liput 10 € aikuiset, 8 € erikoisryhmät (opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 5 € lapset 7-15v, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Liput ovat ostettavissa ennakkoon verkkokaupastamme. Suomen Seniorikodit tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn yli 75-vuotiaille.

Runkosarja päättyy, joten nyt on viimeinen mahdollisuus käyttää jäljellä olevat vapaa- ja irtoliput JIPPOn kotiotteluissa. Vapaaliput eivät käy enää mahdollisissa Ykkösliigan nousukarsinnan kotiotteluissa.

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

 

Sanomalehti Karjalainen toteuttaa ottelusta livelähetyksen, joka on katsottavissa tilaajille maksutta lehden verkkosivuilla. Lähetys alkaa klo 13.50. Selostajana Mikko Holopainen, kommentaattorina Tarmo Koivuranta.

Karjalaisen tilauksen pääset tekemään osoitteesta https://karjalainen.fi/tilaa
Vuorokauden mittaisen tilauksen (3,90 €) voit tehdä osoitteesta https://punamustamedia.portal.worldoftulo.com/v2/shop/vuorokausi?source=verkko

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen