fbpx

Ykkösliigacupin lohkovaihe jatkuu JIPPOn osalta lauantaina vierasottelulla Mikkelin Palloilijoita vastaan. Mikkelin jalkapallohallissa pelattava B-lohkon ottelu vihelletään käyntiin jo klo 12.00 ja sitä voi seurata kotikatsomoista VMH Productionsin toteuttaman maksullisen striimin kautta.

Kolmena seuraavana viikonloppuna Ykkösliigacupia pelaavalla JIPPO-miehistöllä on allaan harvinainen otteluvapaa viikonloppu. Edellisessä harjoituskauden ottelussaan kaksi viikkoa sitten joensuulaiset nitistivät Joensuu Hope Areenalla ensi kaudella Ykkösessä pelaavan JJK:n 2-1. Ottelun avausmaalista vastasi JIPPOn tuorein sopimuspelaaja Jyri Kiuru, joka upotti pallon pienestä kulmasta verkkoon saatuaan maailmanluokan syötön Oskar Pihlajalta. JIPPOn 2-0-maalikin oli komea, kun Nuutti Tykkyläinen pommitti boksin ulkopuolelta ylänurkkaan. JJK kavensi ensimmäisen jakson lopussa, mutta toisella jaksolla maaleja ei paikoista huolimatta enää nähty.

– Voitto on tietenkin aina voitto, siitä näkökulmasta hyvä suoritus. Paljon kuitenkin jäi parannettavaa kokonaisuuden kannalta. Oli kiva päästä pelaamaan entistä jengiäni vastaan ja nähdä paljon tuttuja kasvoja. Siinä saa aina sellaisen lisäboostin peliin, kun tietää, että siellä on kavereita vastassa, viime kaudella JJK:ta edustanut laitakiitäjä Oskar Pihlaja kertoo.

Loppuvuodesta JIPPOn kanssa sopimukseen päässyt Pihlaja oli loukkaantumisen takia sivussa, kun joukkue aloitti osaltaan Ykkösliigacupin helmikuun alussa. Startti oli varsin mukiinmenevä, sillä lopputuloksena oli tasapelipiste viime syksynä Veikkausliigasta pudonneen KTP:n vieraana. Joensuulaiset olivat pitkään voiton syrjässä kiinni Yoshiaki Kikuchin puskettua Aake Yletyisen keskityksestä johtomaalin ensimmäisellä jaksolla, mutta toisella jaksolla vahvasti painostanut kotijoukkue tuli lopussa tasoihin 1-1 rangaistuspotkumaalilla.

KTP on Ykkösliigacupin B-lohkon kärjessä kerättyään viisi pistettä kolmesta ottelustaan. MP ja PK-35 ovat seuraavina kerättyään kolme pistettä kahdesta ottelusta. JIPPOlla on yksi piste ainoasta tähäastisesta ottelustaan ja JäPS:llä yksi piste kahdesta ottelusta. Kun yksinkertainen lohkovaihe on pelattu loppuun, lohkon kaksi parasta jatkavat välieriin, jossa ne kohtaavat A-lohkon parhaimmiston. Vaikka Ykkösliigacupin päätarkoituksena on tarjota joukkueille laadukkaita sarjakauteen valmistavia otteluita, lähtee JIPPO jokaiseen koitokseen tosissaan.

– Meillä on joukkueena yhteinen ajatus siitä, että jokaista peliä lähdetään voittamaan, oli kyseessä ihan mikä peli tahansa. Totta kai rasitusta saatetaan jakaa, ja tässä vaiheessa myös oman pelin kehittäminen on merkittävässä roolissa. Päätavoite on kuitenkin edellä mainittu voittaminen, ja se edellä lähdemme peliin, Pihlaja vakuuttaa.

JIPPO lähtee lauantain otteluun suhteellisen ehjällä miehistöllä, jossa saattaa sopimuspelaajien ja japanilaispakki Yusei Ohashin lisäksi olla mukana toinenkin testimies. Terrence Smith lensi KTP-ottelun loppuhetkillä toisella keltaisella ulos, joten hän on lauantaina pelikiellossa.

 

“Todella yhtenäinen ja selkeää suunnitelmaa noudattava joukkue”

 

Lauantain ottelua isännöivä Mikkelin Palloilijat haki helmikuun alussa Ykkösliigacupin avauskierrokselta täydet kolme pistettä Helsingistä JIPPOn tapaan Kakkosesta nousseelta PK-35:ltä. Kotijoukkue meni heti alussa johtoon läpiajomaalilla, mutta MP:n taitava keskikenttäpelaaja Niila Forsell iski tasoituksen vajaan puolen tunnin kohdalla. HJK Klubi 04:stä talvella Mikkeliin saapunut laitapuolustaja Benjamin Dahlström vei MP:n johtoon toisen jakson alussa ja testihyökkääjä Badreddine Bushara lisäsi johtoa kymmenisen minuuttia myöhemmin. Näin MP korjasi pisteet itselleen 1-3-voitolla kolmen rangaistusalueen reunamilta syntyneen maalin turvin.

MP:n viimeviikkoinen kohtaaminen kotonaan KTP:n kanssa sujui joukkueelta vähemmän aurinkoisissa merkeissä. Avauskierroksella JIPPOn kanssa tasapeliin jäänyt KTP iski tasaisesti alkaneen ottelun ensimmäisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla MP:n puolustuspään virheistä kolme maalia vajaan vartin sisällä ja karkasi näin 0-3-taukojohtoon. MP-luotsi Juha Pasoja reagoi tekemällä tauolla kolme vaihtoa ja muuttamalla joukkueen ryhmitystä. Se tuotti ainakin jossain määrin tulosta, sillä kolmanneksi toppariksi vaihdosta tullut Olli Kilpeläinen vapautti vajaan tunnin kohdalla vasempaa laitaa noustuaan niin ikään vaihdosta tulleen kärkimiehen Ajack Dengin maalintekoon. Tämän jälkeen onni kuitenkin kääntyi, sillä KTP löi taululle vielä kaksi osumaa lisää ja Kilpeläisen olkapää meni sijoiltaan, mikä tiesi hänelle pidempää sairaslomaa.

MP yllätti viime vuonna kaikki, ainakin Mikkelin ulkopuolella, kun Ykkösen putoajaehdokkaisiin keväällä ennakoitu joukkue pysyi koko kauden ajan sarjan kärkikahinoissa. Joukkue sijoittui sarjassa lopulta kolmanneksi selviytyen Veikkausliigan karsintoihin, pudoten kuitenkin karsintojen yksiosaisessa ensivaiheessa SJK Akatemialle. Nuoressa mikkeläisjoukkueessa pelasi useita lainapelaajia, jotka eivät enää tällä kaudella ole mukana. Viime kauden avainpelaajista joukkueessa jatkavat JIPPO-kasvatti, maalivahti Aleksi Honka-Hallila, vahvan debyyttikauden MP:ssä pelannut NJS-taustainen laitapuolustaja Benjamin Urgenc ja keskikentän pohjalta uuden pelipaikan löytänyt ex-puolustajalupaus Joel Laitinen.

Veikkausliigaan siirtyneitä toppareita paikkaamaan mikkeliläiset ovat saaneet paluumuuttaja Iiro Äijön HIFK:sta ja Kasper Viramäen EPS:stä, mutta U19-maajoukkueeseen nousseelle Joona Kuismalallekin saattaa aueta avaintopparin paikka. Laitapuolustus on leventynyt Benjamin Dahlströmillä sekä NJS:stä tulleella Arvi Liljaniemellä. Hyökkäystään MP on tähän mennessä vahvistanut viime kaudella yhteensä kolmetoista maalia PKKU:lle tehneellä Ajack Dengillä, mutta seuralla on hakusessa sinne vielä lisävoimaa. Keskikentällä odotetaan läpimurtoa Niila Forsellilta ja loukkaantumisista viime kaudella kärsineeltä Jan Heinoselta. MP:n uusiin pelaajiin lukeutuu myös PPJ:stä tullut laituri Veeti Määttä.

JIPPO ei viime kaudella tietenkään kohdannut MP:tä, mutta joukkueen uusista pelaajista Oskar Pihlaja kohtasi. Kun Pihlajan ex-joukkue JJK oli viime kesänä MP:n vieraana Mikkelissä, iski “Osku” kaksi maalia MP:n 4-3-voittoon päättyneessä ottelussa.

– MP on mielenkiintoinen joukkue, joka viime kaudella näytti, mihin se todella pystyy. Sieltä tulee varmasti vastaan todella yhtenäinen ja selkeää suunnitelmaa noudattava joukkue. Muutama merkittävä pelaaja lähti sieltä kauden päätteeksi, mutta muuten porukka on tainnut pysyä kasassa, ja he varmasti haluavat jatkaa siitä, mihin viime kaudella jäivät. Uskon, että pelistä tulee todella viihdyttävä ja vauhdikas. Itse tosiaan onnistuin viime kaudella hyvin Mikkelin-reissulla, mutta kyllä ne aina vaikeita reissuja ovat olleet, Pihlaja toteaa.

 

 

 

 

MP – JIPPO lauantaina 24.2. klo 12.00 Mikkelin jalkapallohallissa

VMH Productions toteuttaa ottelusta Olavi Hetemäen selostaman maksullisen (7,90 €) livestriimin. Striimilippu ostettavissa tämän linkin takaa: https://www.netticket.fi/mp-jippo-la-2422024-vmh-productions-oy

 

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen